MEIDÄN KARVAKUONOT

Muistakaa tsekata edellinenkin postaus!

Veikkaan, että kovinkaan monelta ei ole mennyt ohi se fakta, että minä, ja oikeastaan koko meidän perhekin on ihan älyttömän koirarakas. Koiria meidän perheessä on aina ollut, osa pitänyt päästää sateenkaarisilloille, mutta tällä hetkellä meidän kotona asustelee kaksi karvakuonoa. Nyt onkin aika kertoa näistä teille vähän enemmänkin, niiden kuvia kun täällä kuitenkin aika usein näkyy!

Aloitetaan tällä meidän perheen nuoremmalla kaverilla, Sofilla:

Jangas Hupsis "Sofi"
Walesinspringerspanieli

11.10.2012

Sofi hankittiin meidän perheeseen(/mulle) vähän niinkuin agilitykoiraksi, joten päädyttiin siihen ratkaisuun, että Sofi laitetaan heti ihan kokonaan mun nimiin ja mun omistukseen. Ellei ihmettä tapahdu, niin hän lähtee mun mukaan kun mä muutan kotoota pois (jos äiti suostuu tästä vauvelista luopumaan...:-D).

Sofi oli reilu seitsemän viikon ikäisenä kasvattajan kanssa luonnetestissä, jossa sanottiin mm. seuraavaa:

"Tämä koira hyväksyy helposti ihmisen johtajakseen. Paras valinta tavalliselle koiranomistajalle; sopeutuu hyvin uusiin tilnateisiin ja on tavallisesti sopiva vaihtoehto myös vanhemmille ihmisille tai lapsiperheisiin. Voi olla liian aktiivinen tietyissä tilanteissa. Hyvä koulutettavuus ja omaa tavallisesti terveen asennoitumisen elämään."

Mä allekirjoitan jokaisen yllämainitun kohdan. Sofi on arka, eli on "pomotettavissa" todella helposti. Hän tekee kaikkensa mielyttääkseen ihmisiä, etenkin meitä perheenjäseniä ja Sofista kyllä näkee heti, jos hän(kin) huomaa epäonnistuneensa siinä. Pienikin äänenkorotus saa Sofin pään maantasolle ja hännän koipien väliin, ja seuraavat tunnit pyydelläänkin syvästi anteeksi.



Sofi on sellanen koira, joka lähtee meidän mukaan lähes joka paikkaan. Se tulee todella hyvin toimeen kaikkien ihmisten ja kaikkien koirien kanssa ja sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Meidän arkea ja jokaista tekemistä sekä liikettä Sofi seuraa silmä tarkkana ja sen takia Sofia voikin kuvailla tosi seuralliseksi koiraksi! Etenkin, jos vaan yks meistä on kotona, niin Sofi seuraa ihan joka paikkaan ja tulee lähelle nukkumaan.

Nämä kuvat antaa vähän eri käsityksen, mutta oikeastihan Sofi on sellanen energiapakkaus, etten tiedä toista, jolla sitä energiaa riittäisi yhtä paljon... Onneksi hän osaa aika hyvin viihdyttää itse itseään ja ne jokapäiväiset reilu tunnin metsälenkit väsyttää Sofin aika hyvin!

Uudet temput Sofi oppii ihan silmänräpäyksessä ja tällä hetkellä se osaa käskyt paikka, istu, maahan, läpy, tupla(läpy), pusu, puhu sekä agilityssä käytettävät käskyt, mm. eteen, kierrä, takaa.

Ollaan välillä naurettu Sofille, että se on vähän sellanen maanantaikappale. Raukallahan on molemmissa takajaloissa liikavarpaat, joista toinen leikattiin pois about vuosi sitten pienen tapaturman takia. Mieluusti oltais heti pentuna napsastu molemmat pois, mutta Suomen laki määrää, että ne saadaan leikata vasta, kun ne on aiheuttanut jonkun tapaturman. Tyhmää, tyhmää, tyhmää... Sofilla on myös pöly-, varastopunkki- ja siitepölyallergia, eli jo tän vajaa kolmen vuoden aikana Sofin on pitänyt syödä ties mitä lääkkeitä (ja vakuutuksen kattohan täyttyi tämän takia jo parissa hassussa kuukaudessa, mutta aina kun puhutaan koirista niin me ei ymmärretä rahan arvoa. Eli ollaan vaikka itse sitten syömättä, mutta koiriin meillä on aina rahaa ja sen periaatteen mukaan me eletään).

Sofi on aina ollut erityisen kiintynyt meidän perheeseen, eikä varmasti lähtis kovin helpolla vieraan matkaan. Tämä koira on sellainen, joka osaa osoittaa sen kaiken kunnioituksen ja rakkauden meitä perheenjäseniä kohtaan. 

Little Sweet Baccara "Sussu"

Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira

13.01.2007

Sussu onkin luonteeltaan ihan erilainen kuin Sofi. Sussu viihtyy mielummin yksin, vaikka kokonaan toisessa huoneessa missä me ja viettää päivänsä oikeestaan kokonaan nukkuen :-D Kovin seurallinen tämä karvakuono ei siis Sofiin verrattuna ole, mutta on tottakai niitäkin päiviä kun pikkunen hakee huomiota minkä kerkeää ja pyytää leikkimään!

Uusia ihmisiä kohtaan Sussu on todella arka, ja usein hän vältteleekin aluksi uusia ihmisiä. Pienen tutustumisen ja haistelun jälkeen Sussu kuitenkin vähän rentoutuu ja päästää ihmisiä lähelle. Toisin kuin Sofi, Sussu on sellanen perus "kotikoira", joka mieluiten viettää aikaa vaan siellä omassa kodissa, omassa sängyssä nukkuen. Eli ihan vähän erilaisia nämä meidän karvakuonot!



Sussukaan ei ole täysin ilman lääkärikäyntejä selvinnyt. Sussulla todettiin muutama vuosi sitten keratiitti, eli eräänlainen silmäsairaus, jota nyt ollaan hoidettu kerran päivässä laitettavilla silmätipoilla ja kerran päivässä laitettavalla silmävoiteella. Lisäksi joulun aikoihin Sussu sai eräänlaisia hermokipu"kohtauksia", jotka myöhemmin selvisi johtuvan selkärangassa olevasta tyrästä. Turussa meille sanottiin, että ainoa hoito oli magneettikuvat ja sen jälkeen leikkaus, johon me tietenkin oltiin jo varauduttu. Kuitenkin Espoon eläinsairaalaan mentäessä Anne, joka on ihan parhaimpia lääkäreitä, sanoi, että tietää monia koiria, joilta on tyrät ja muut kadonnut pelkästään lääkkeiden avulla. Lisäksi tyrä oli niin pahassa paikassa, että leikkaus olisi ollut melkeen liian riskialtis jo pian yhdeksän vuotiaalle koiralle...

Mutta, luojan kiitos, tyrä lähti pelkästään näiden lääkkeiden avulla ja nyt Sussu on ollut jo monta kuukautta kokonaan ilman lääkkeitä eikä ole oireillut selkäänsä mitenkään. Nykyään innostuessaan Sussu on kun pentu eikä todellakaan uskoisi, että ikää löytyy jo noin paljon! Välillä on hetkiä, kun pitää miettiä kumpi olikaan parivuotias ja kumpi melkein yhdeksän...

Niin, ja näiden kaikkien lisäksi Sussulla on myös pieni sydänvika, joka ei kuitenkaan oo koskaan vaikuttanut meidän arkeen mitenkään – onneksi.



Sussulla on näköjään omastakin mielestään ihan kivat oltavat meillä. Bongasin tämän näyn n. kaksi tuntia kynsien teon aloittamisen jälkeen. Olin näköjään laittanut oven huonosti kiinni, mutta tossa se pikkunen ainakin jonkun aikaa (en tiedä, oliko mennyt silloin heti tohon vai vasta hetki sitten) oli istuskellut oikeen tyytyväisen näköisenä. Mitäköhän ohikulkijat on mahtanu ajatella, kun pieni koira istuu kuistilla ja ovi apposen auki...:-D



Ja muistoissamme, sydämissämme sekä olohuoneemme vitriinin uurnassa elelee meidän perheen ensimmäinen koiramme, walesinspringerspanieli Siiri, joka menehtyi toukokuussa 2012 syöpään. Olihan hänellä jo ikääkin, sillä yhdeksän päivän päästä olisi tullut 10 vuotta täyteen, mutta erittäin mielellämme oltaisiin pidetty Siiri luonamme vielä pitkän aikaa.
.