OPISKELUSUUNNITELMISTA

Mä harvemmin oon puhunut täällä mitään tulevaisuudesta tai maininnut sanaakaan mun mahdollisista jatko-opiskeluista. Nyt vihdoinkin, useamman vuoden bloggaamisen jälkeen ajattelin valottaa myös teille lukijoilleni vähän sitä, mitä mä toivoisin tekeväni tulevaisuudessa. Missä mä haluaisin asua ja minkälaisella työllä haluaisin oman leipäni ansaita?

Pienenä mulla ei ollut yhtä ammattia ylitse muiden. Välillä halusin olla tanssinopettaja, välillä eläinlääkkäri. Se siis vaihteli tosi paljon, enkä pienenä kamalasti edes puhunut mistään liittyen siihen, mitä ja mikä musta tulee isona. Ehkä en tiennyt tai en osannut edes ajatella niin kauas siitä hetkestä.

Yläasteella tiesin heti, että sen jälkeen tulen hakemaan lukioon. En pitänyt muuta koulua edes vaihtoehtona, ja näinkin itseni jo ylioppilaslakki päässä. Tuli yhteishaun aika, ensimmäiseksi hakutoiveeksi kirjoitin Raision lukion – tietenkin, toiseksi Raision kauppiksen ja viimeiseksi Naantalin lukion. Muista hakutoiveista huolimatta olin edelleen täysin varma, että sinne lukioon mä menen.

Yhteishaun tulokset tuli eikä paperissa lukenut Raision lukiota, vaan kauppis. Murruin, ja itkin koko kesän, koska tiesin heti, etten tule menemään kauppikseen opiskelemaan. Kolmen vuoden päästä merkonomi? Ei, ei todellakaan. Mielummin oon opiskelematta ollenkaan. Aika kuitenkin kului ja näköjään vähän kasvoinkin sen kesän aikana, ja elokuussa aloitin koulun Raision kauppiksessa. En tuntenut sieltä koulusta ketään, en ketään ja mua jännitti enemmän kun on koskaan ennen jännittänyt! Ensimmäisenä päivänä me kokoonnuttiin auditoriossa, jossa näkyi yllättävän vähän tuttuja naamoja. Meille kerrottiin luokkajako – "jes, yksi tuttu nimi!". Siirryttiin luokkiin uuden luokan kanssa ja leikittiin tutustumisleikkejä. Näin tämän tytön yksin istumassa, ja menin rohkeasti kysymään häneltä suoraan, että onko hänellä täällä kavereita ja haluaisiko hän olla mun kanssa. Onneksi Sara vastasi myöntävästi ja seuraavat päivät oltiinkin yhdessä koulussa. Välillä kuulin pientä kuittailua tuosta, että menin melkeempä tuntemattoman luo kysymään olisiko tämä mun kanssa koulussa, yksinkö sit ois pitänyt olla?! :-D

Sain kauppiksesta ihan älyttömän paljon uusia kavereita ja ystäviä, ja muutaman kanssa oon edelleenkin tekemisissä. Esimerkiksi täällä blogissakin vilahtaneen Empun, jonka oon tuntenut vaan pari vuotta, mutta tuntuu, että ollaan tunnettu koko elämämme ajan.

Kolme vuotta meni ihan hujauksessa...

Nyt tilanne on se, että olen 19-vuotias viime keväänä valmistunut merkonomi. Eli tänä syksynä ei alkanutkaan koulu, vaan jatkui kesällä aloitetut työt. Välivuosi menossa siis. Ja jos ollaan ihan rehellisiä, voisin vielä ensi vuodenkin viettää näin, eikä ainakaan vielä ole kovin kamala hinku koulun penkille. Kaksi välivuotta on kuitenkin se maksimi ja pahin pelko taitaa olla se, että huomaisin vielä kolmekymppisenäkin olevani vain merkonomi :-D

Vielä pari vuotta sitten olin varma, että musta tulee isona kosmetologi. Kauppiksen jälkeen haen Turun kosmetologikouluun. Se on ollut mun unelma-ammatti jo usemman vuoden, oikeasti varmaan seitsemän vuoden ajan ja olen aina ollut ihan varma, että se on se mun juttu. Mutta olisiko se oikeasti sitä mitä mä haluan? Viime aikoina oon alkanut epäröimään. Saanko töitä? Työllistynkö? Entä jos en? Mistä se raha sitten revitään elämiseen? Ja kieltämättä mua vähän pelottaa ne kaikki kemikaalit ja hajut ja se, mitä ne saattaa terveydelle tehdä. Oon varma, että jollain tapaa haluan pitää rakennekynnet ja ripsienpidennykset mun elämässä, mutta todennäköisesti vain ns. "sivutyönä".

Sen sijaan mä oon alkanut miettimään ihan todenteolla tota klinikkaeläinhoitajakoulutusta. Rakastan eläimiä ja vielä enemmän mä rakastan auttaa niitä. Saan niin hyvänolon siitä, kun tiedän, että saan auttaa. Saan auttaa eläimiä. Niitä eläviä olentoja, jotka on niin avuttomia, eikä itse pysty auttamaan ja hoitamaan itseään. Jokaisessa työssä on ne varjopuolet ja tässä ne olisi varmasti ne eläinten (varsinkin koirien) lopettamiset ja mahdollisesti niiden kärsimisen seuraaminen. Silti ajattelen, että ne on pientä verrattuna siihen, että saisin edes jotenkin auttaa niitä pieniä, raukkoja ja avuttomia eläimiä.

Tän kaiken lisäksi ala on sellanen, jolla varmasti työllistyy. Ikinä ei oo liikaa apua tarjolla. Ei eläimille, eikä ihmisille. Näistä kahdesta kuitenkin ensimmäinen on se, jota mä haluan tehdä ja joita mä haluan auttaa.

Oon viime viikkojen aikana ottanut noista klinikkaeläinhoitajien koulutuksista selvää, ja ainakin nyt näyttää siltä, että täällä Turussa ei ole sellaista, johon ei vaadittaisi aiempaa koulutusta tai kokemusta. Onhan mulla eläimistä kokemusta, mutta ei sellaista kokemusta, mitä sinne vaaditaan. Tampereella on samantapainen koulutus kuin Turussakin, joten sekin on aikalailla poissuljettu vaihtoehto. Helsingissä taas on klinikkaeläinhoitajan koulutus, johon ei vaadita aiempaa kokemusta. Seuraava koulutus alkaisi vuonna 2017 ja kestäisi kaksi vuotta. Se kuulostaa aika hyvältä, koska niinkuin aiemminkin sanoin, pidän nyt pari vuotta välivuotta ja teen töitä. Jos sinne haen ja pääsen, se tarkoittaa tietenkin muuttoa. Muuttoa Turusta Helsinkiin. Vaikka Turkukin on iso kaupunki, oon aina pitänyt Helsinkiä jotenkin ihan megasuurena! Jos/kun se unelmatyön koulutus vaatii sen, niin teen sen. Pari vuotta menee kuitenkin nopeasti ja onneksi siellä pääkaupunkiseudulla on sentään poikaystävä! Ja hei, ihankun aina voisi pysyä siellä tutussa ja turvallisessa kaupungissa?!

Sellaista. Mikään ei oo vielä varmaa enkä oo vielä mitään lopullista päätöstä tehnyt, mutta saa nähdä mitä seuraavat vuoden tuo tullessaan. Kaikesta huolimatta toivon, että vielä joku päivä mä saisin olla samassa tilanteessa kuin kuvassa olevat ihmiset. Se olis mun unelma ♥

Minkälaisia jatko-opiskelusuunnitelmia teillä on? Löytyykö joku, jota kiinnostaisi/joka opiskelisi mahdollisesti juuri klinikkaeläinhoitajaksi? Olisi kiva kuulla teidänkin opiskelusuunnitelmista, jos sellaisia on!