1/11/2017

SUURI VUOSI

Kulunut vuosi oli mulle iso vuosi. Tapahtui vähän, mutta isoja asioita.

24359174063_3737169ebc_c24892717741_5b6f276ee0_c

2015 loppuvuodesta aloin etsimään omaa asuntoa. Kävin katsomassa muutamia asuntoja, joista olisin ollut jokaisen valmis ostamaan. Jokainen niistä kuitenkin meni sivu suun. Monta kertaa vaivuin epätoivoon ja olin jo luovuttamassa. Ajattelin, että jatkaisin etsintöjä taas alkuvuodesta, koska kovin moni ei varmastikaan pistä asuntoaan myyntiin joulun alla. Oli siis turha päivitellä Etuoven ja Oikotien sivuja joka toinen sekuntti – ei sinne mitään uusia myyntikohteita ilmestynyt.

Suunnitelmista huolimatta selailin aina välillä sivusilmällä vielä niitä asuntoja, jotka jostain syystä olin sulkenut pois. Suurimmassa osassa asuntoja oli useampikin syy miksi ne olin sulkenut vaihtoehdoista pois, mutta yhdessä syynä oli "vain" liian korkea hinta. Selailin kuvia uudelleen ja uudelleen. Rakastuin pohjaratkaisuun ja muutenkin se asunto iski muhun, mutta hintaa oli aika paljonkin liikaa. Jostain syystä mä kuitenkin halusin käydä katsomassa sitä ja takaraivossa mä salaa toivoin, että se olisi hirveä, jotta voisin sulkea kohteen pois myös sen takia. Sain äitin suostuteltua mun kanssa katsomaan sitä kämppää, laitoin välittäjälle viestiä ja vielä samana päivänä päästiin käymään siellä.

Se oli menoa sitten. Huomasin heti, että asunnon seinät kaipaa remppaa, mutta se olisi helppo keissi. Aiemman omistajan sisustustyyli ei ollut yhtään mua, mutta näin jo silmissäni miten ihanan kodin siitä voisi saada. Pohjaratkaisu oli ehdottomasti toimivin kaikista niistä asunnoista mitä olin katsonut.

Tässä vaiheessa mulle kuitenkin iski pieni epävarmuus oman asunnon ostamisesta näin nuorena. Se ei lähtenyt musta itsestäni, vaan muiden ihmisten (ei mulle läheisten) sanomisista ja ennakkoluuloista mun päätöksiä kohtaan. Noin suurta asiaa on kuitenkin puitu äidin ja isin kanssa, sekä myös mun oman pään sisällä. Tiesin, etten tuu katumaan sitä.

Välittäjän kanssa käydyn keskustelun jälkeen tarjosin asunnosta mulle sopivan hinnan ja alkoi järkyttäjä jännitys, hyväksyykö omistaja sen. Mun onnekseni, hyväksyi. Aluksi muhun iski kamala paniikki, mutta asian sisäistettyäni olin äärettömän helpottunut. Asunto, jonka olin monia kertoja jo ohittanut liian korkean hintapyynnön takia, oli nyt mun! Olin siitä onnellisempi kuin koskaan.

Mä oon viihtynyt täällä mun ikiomassa kodissa niin hyvin. Kertaakaan, en kertaakaan ole katunut oman asunnon ostamista näin nuorena. Se on ollut paras päätös aikoihin. Laina, mikä mun "harteilla" tällä hetkellä on, on suuri. Se määrä on paljon rahaa, mutta yllätyin itsekin, etten oo lainkaan stressannut tai ottanut paineita siitä. Oon kuitenkin pienestä asti tiennyt, että mikäli vain elämäntilanne sallii, aion ostaa oman asunnon enkä muuttaa vuokralle. Niin paljon fiksumpi päätös. Tämän asunnon ostaminen on ollut parasta, mitä viime vuonna on tapahtunut!

27001291166_aeccb26ebd_c
27034845385_c5309060de_c27034848415_3a3c2ab790_c

Toukokuussa yksi mun parhaista ystävistä sai lapsen, ja musta tuli kummi maailman ihanimmalle pienelle prinsessalle! Mä olin niin odottanut sitä pientä, vaikkakin sisäistin asian täysin vasta sitten, kun vauva oli mun sylissä... :-D T 

Viime vuonna mä olin ekaa kertaa elämässäni työtön. Työsopimuksen päättyminen oli ihan tiedossa, mutta se, miten vaikeaa töitä on saada ammatista huolimatta, oli mulle suuri yllätys. Mä oon niin menevä ja "ahkera" ihminen, että meinasin seota sen kotona olemisen takia. Ei koulua, mutta ei myöskään töitä? Ennen oon tehnyt molempia samaan aikaan tai edes toista. Se tilanne oli mulle niin uusi, eikä yhtään mieleinen! Kävin monissa liikkeissä ihan kasvotusten pyytämässä töitä, jakelemassa työhakemuksia ja ansioluetteloita, ja olisin muutamastakin paikasta saanut töitä, jos uudelle työntekijälle vaan olisi ollut tarvetta. Se osittain turhautti mua taas entistä enemmän.

Sen turhautumisen keskellä mä hain mm. nykyiseen työhöni ja oon niin iloinen ja kiitollinen, ettei se turhautuminen tainnut näkyä työhakemuksessa! :-D Tykkään niin paljon tehdä tätä työtä ja työporukka on mitä parhain.

27332338164_91ca58a4bb_c27332853954_25ee4fea5a_c27665516660_1b3314dc66_c

Juhannus oli ehdottomasti kesän kohokohta! Tosi hyvä porukka ja niin hauska pidennetty viikonloppu! Juhannuksesta tein myös pienen postauksen. Oltiin samalla porukalla samassa paikassa viettämässä myös uuttavuotta, joka myös oli ihan huikea. Ens juhannusta taas odotellessa!

Siinä taisi olla viime vuonna tapahtuneet isommat positiiviset asiat. Paneudutaan hetkeksi niihin/siihen ikävään asiaan...

24654186072_acb461ccba_c14443987960_c6090f2053_c13600356_945162012276550_8713644077802228151_n

Sussu halvaantui kokonaan takapäästä kesällä, enkä oo ikinä pelännyt kenenkään hengen puolesta niin paljon kuin silloin. Isi ja äiti lähti heti viemään Sussua Espoon eläinsairaalaan Annen vastaanottoon. Ensin magneettikuvat ja sen jälkeen leikkaus. Siinä välissä lääkäri kuitenkin kyseli varovasti isiltä, että halutaanko varmasti leikata, sillä leikkauksen onnistuminen ei ole varmaa varsinkaan, kun kyseessä jo sen verran vanha koira. Lisäksi koko lysti tulisi maksamaan monta tonnia. Meidän perheessä koirat hoidetaan tai edes yritetään hoitaa kuntoon jos siihen vain pienikin mahdollisuus on – maksoi mitä maksoi. Sellaisen rahan kaivaa vaikka väkisin jostain, jos sitä ei valmiiksi löydy. Sussu siis leikattiin ja leikkaus meni hyvin.

Sen jälkeiset päivät olikin vielä pahempia kuin ennen leikkausta. Halvaantumistilanteissahan koiran pääkoppa on kuitenkin ennallaan ja Sussusta näkyi, miten hän ihmetteli miksei ne takajalat kannakaan. Monta viikkoa meni siinä kun hän ei kävellyt ollenkaan, raahasi vaan takajalkoja perässä. Pissat ja kakkat tehtiin yleensä sisälle ja jonkun piti takapäätä kannatella, kun toinen ei siihen itse pystynyt. Me kaikki vaivuttiin monta kertaa epätoivoon Sussun parantumisen suhteen ja salaa mietittiin, milloin on aika päästää irti?

Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Sussu otti takajalat alleen ja otti pari askelta (mua Snapchatissa seuraavat saattaakin muistaa, kun jaon niitä pätkiä Sussun kuntoutumisesta sinne).  Parin päivän päästä taas pari askelta enemmän. Kävely oli tietenkin sellaista hoipertelua ja raukka väsyi tosi nopeesti, kun oli lihasten voima kadonnut sen muutaman viikon aikana. Pieni toivonkipinä kuitenkin tuli takaisin!

Aika kului ja noudatettiin tarkasti annettuja ohjeita. Sussun takajalkoja jumpattiin ja häntä uitettiin lähes päivittäin. Monta kertaa teki mieli luovuttaa, mutta luojan kiitos ei sitä tehty. Askeleita tuli koko ajan enemmän ja enemmän, ja vaikka hän kävelikin todella hitaasti ja vähän kerrallaan, sai se näky mut joka kerta tuntemaan niin suurta kiitollisuutta, ettei tosikaan.

Tästä on nyt siis puolisen vuotta ja lääkärin epäilyksistä huolimatta, Sussu on nykyään lähes ennallaan. Hän painelee lenkeillä menemään välillä kovempaa kuin Sofi ja energiaa riittää vaikka muille jakaa. Oikeastaan mitään merkkejä halvaantumisesta ei enää ole. Selkä saattaa olla hieman enemmän kaarella kuin ennen, mutta muuten mun ikuinen pikkuvauva on samanlainen kuin ennen halvaantumista Mä pelkäsin niin paljon, enkä ollut todellakaan valmis luopumaan Sussusta. Luojan kiitos hän on vielä täällä, ja kaikenlisäksi ihan elämänsä kunnossa. Ei uskoisi, että täyttää perjantaina 10-vuotta!

Meidän omakotitalo myytiin viime vuonna, ja se viiminen käynti siellä oli todella haikea ja tuli muutamat kyyneleet vuodatettua. Lähinnä sen takia, että siellä paikassa meidän perhe viimeksi oli kokonainen, mutta osittain juuri sen takia olin myös helpottunut, että oli aika jättää se koti taakse ja jatkaa eteenpäin! Kaiken lisäksi mä rakastan äitin ja isin nykyisiä uusia koteja ihan superpaljon, joissa viihdyn vähintään yhtä hyvin kuin siellä omakotitalossa. Se oli ihanin ja parhain koti meidän perheelle!

All in all – mä muistelen viime vuotta ihan positiivisin mielin! Hyvä vuosi, vaikkakin suht arkipainotteinen :-) Innolla odotan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan...

15 kommenttia:

  1. Pakko sanoa tosta asunnon ostamisesta, että kun itse vuosi sitten hankin oman asunnon (tosin puoliksi poikaystäväni kanssa) tuntui se olevan enemmän ongelma muille ihmisille kuin itselle:D olen siiis 22v eikä kertaakaan ole tarvinnut myöskään katua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli vähän samoja fiiliksiä! :-D Kummallista... Onneksi kaikki läheiset kannusti ja tsemppasi, joka on pääasia :-)

      Poista
  2. Kiva postaus, tykkäsin lukea! Mun mielestä oman asunnon ostaminen on järkevää jos ei meinaa heti opiskella. Vuokraa maksaessahan rahat menee periaatteessa "hukkaan", kun taas omassa asunnossa oot sijoittanut ne johonkin. Sen takia mä haluaisin myös oman asunnon, mutta se ei oo vielä ajankohtaista, kun oon keväällä hakemassa opiskelemaan. Jäis tuet saamatta :D

    VastaaPoista
  3. moi essi! mul on ikävä sun juoru periscope lähetyksii!!Hetkeen en oo käyny edes selaa sun blogii joten taidan tässä työpäivän iloks lukee rästiin jääneet postaukset<3 t:noora sun paras periscope seuraaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora! Moi! Hahahha voi Periscope! Pitäisköhän mun ladata se takas... Hmmm ;-)

      Poista
  4. Miks postaat nykyään niin harvoin? Ennen oli kiva ku tuli enemmän postauksia ja videoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollut niin paljon töitä, etten oikeasti ole vain ehtinyt, vaikka haluaisin :-(

      Poista
  5. Teetkö jossain vaiheessa jotain asunnon esittelypostausta? :) ois tosi kiva!

    VastaaPoista
  6. Tosta asunnon ostosta itellä oli tosi ristiriitaset fiilikset, sillä mies totes mulle suhteen alussa, että haluaa oman kodin ostaa joskus.
    Minä taas en siitä innostunut, kunnes hän sitten osallistui yhteen kilpailuun ja meidän kämppä valmistuuki tossa keväällä - siinä ei paljon auttanut sanoa että NYT ET PERKELE OSTA, vaan se oli menoa!
    JA.... en totisesti kadu! Ihanaa saada oma koti :)

    Oon muuten jo hetken miettinyt, että seurusteletko vielä? Aikoinaan ihastelin teidän yhteiskuvia kovasti, mutta nyt niitä ei ole näkynyt hetkeen :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin! Ihanaa asua ikiomassa kodissa <3 Ja joo, ei seurustella enää...:<

      Poista
  7. Siis tosi fiksuahan toi on ostaa kämppä heti kun pystyy jos se itselle sopivalta tuntuu, mut miten noin nuorella on säästössä kämppää varten rahat? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikai nyt kenelläkään tai ainakaan kovin monella tollasia summia kokonaan säästössä ole! Itellä oli vähän yli 10% asunnon hinnasta, loput otin lainaa.

      Poista
    2. Voi kuule Anonyymi!
      JOKAINEN meistä on erilainen ja jokainen käyttää rahansa eri tavalla. Esim itse kun tapasin mieheni 4vuotta sitten, hän oli 24v ja ilmoitti sillon että on säästänyt omaan kotiin siitä asti kun alkanut tienaamaan (15v->) ja aikoo sen kodin myös ostaa.

      Niinpä tässä nyt odotellaan omaan kotiin muuttoa parin kuukauden päästä.
      Ei Essi mikään vauva ole, on hänelläkin ollut aikaa säästää jne :) musta se on mielettömän hienoa, että ihmiset uskaltaa oikeasti ostaa oman kodin, eikä heittää rahaa roskiin ja asua vuokralla ikuisuutta.

      Jos ajattelee että ostat oman kodin parikymppisenä ja alat maksaa asuntolainaa pois, niin se koti on sun n. 40-50vuotiaana - riippuen miten hyvin makselet.
      Toisin taas kun muutat vuokralle ja se nousee joka vuosi, niin laskeppa miten paljon maksat vieraalle siitä, että saat asua vuokralla, kun sen rahan voisi käyttää siihen, että saat oman kodin ihan oikeasti itsellesi :)

      Poista