4/24/2016

PUUTTUVAT KOTIJUTUT

Hei ihanat! Jälleen kerran kuuntelin teidän toiveita, ja yksi toivotuimmista postauksista oli lista asioista, joita multa vielä puuttuu täältä kotoa! Tällä kertaa keskityin sellaisiin asioihin, joita mä oikeasti tarvitsen, enkä niinkään mihinkään sisustusjuttuihin tai muihin. Tosin parit noista tuli eilen extemporereissulla hankittua, mutta en jaksanut sen takia alkaa väsäilemään uutta kollaasia... Mennään siis suoraan listan kimppuun.

Untitled #99

- Eteiseen mä hankin remontin jälkeen liukuovipeilikaapit, mutta sen lisäksi peili on mielestäni pakollinen makuuhuoneessa. Oon iskenyt silmäni jo kauan sitten tähän Jyskin kauniiseen Rude-peiliin, jonka ottaisin mieluummin valkoisena! Lisäsin kollaasiin tuon hopeisen version, kun siitä valkoisesta ei olisi erottunut mitään.

- Kylpyhuoneen matto on näköjään yksi ikuisuusprojekti, sillä kaikki kylpyhuoneeseen tarkoitetut matot on auttamattomasti liian pieniä mun suureen kylppäriin. Mä ostan kohta ihan tavallisen maton sinne, koska en kestä sitä paljasta lattiaa enää!

- Näitä Annon ihania purnukoita oon kuolannut jo pitkään, ja tälläiset on ehdottomasti saatava kahville ja sokerille!

- Aterinlokerikkoakaan en ole vielä löytänyt, sillä niissä taitaa olla jokin aika standardi koko, joka on liian suuri mun keittiön laatikkoon...tietenkin! Täytyy varmaan alkaa itse nikkaroimaan kohta?!

- Aterimia mulla oli ihan liian vähän enkä voinut niitä hankkiakaan enää lisää, sillä niitä samoja ei enää tehdä... Onneksi veli sai rippilahjaksi samat aterimet kun minä, joten mä sain ne hänen aterimet itselleni ja lupasin ostaa hänelle uudet! Nyt on siis lisää aterimia ja kaikki samaa sarjaa, jihuu.

- Ikean kampauspöytäkin tuli juuri eilen hankittua Ikean extempore-reissulla! Tästä tulee siis mun meikki- ja kynsipöytä ja se sopii makuuhuoneeseen ihan super hyvin.

- Olohuoneeseen sohvien viereen nurkkaukseen mun on pakko saada tämä lattiavalaisin. Se on täydellisen suuri ja massiivinen tuohon nurkkaukseen!

- Eteiseen liukuovikaapiston viereen oon suunnitellut hankkivani Ikeasta näitä koristeoksia suureen ja korkeaan maljakkoon.

- Ja ah, tämä kattovalaisin! Mun kaveri hankki tämän kotiinsa about vuosi sitten ja siitä asti oon kuolannut tätä... Eilen tosin en tätä Ikeasta enää löytänyt, joten toivon erittäin suuresti, että lamppua kuitenkin on vielä saatavilla!

Ihanaa sunnuntain jatkoa!

20 kommenttia:

  1. Onks sulla just noi kuvan Elegia aterimet? Niihin menee ajan saatossa vettä sinne sisälle ja sit niillä syöminen on maailman rasittavinta kun kädet on kokoajan kosteana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on! Aijaa, hassua! Meillä on kotikotona ollut samaa sarjaa ainakin kahdeksan vuotta, enkä yhdessäkään aterimessa oo huomannut tollasta :o

      Poista
  2. Ihanan näköisiä juttuja siulla hankintalistalla :-) Etenkin nuo Annon purnukat, älyttömän kivan näköiset!

    http://j-doitforyourself.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin! Harvoin tollaset säilytyspurnukat on mitenkään erityisen hienot, mutta noi pisti kyllä heti silmään :-)

      Poista
  3. Itsellä on juuri tuo jyskin peili ollut pari vuotta ja on se vaan niin nätti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! :-) Noi koristellut reunukset on niin ihanat!

      Poista
  4. Itselläni on tuo Jyskin peili ja suosittelen! Tuo lattiavalaisin on kyllä täydellinen :)

    http://www.noraadler.com/

    VastaaPoista
  5. Ootko miettiny et tekisit my perfect imperfection -postauksen? Uskon et moni muukin haluis sellasen sulta nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa olen! Ja sellainen on tulossakin kyllä! :-)

      Poista
  6. Niin ihania juttuja!! Ittelläni myös pari noista ostoslistalla, vaikkei sitä omaa asuntoa ihan vielä olekaan.. :D Mut harmittaa vaan, että jos just esimerkiksi tota kattovalaisinta ei enää sit saiskaan :/ Täytyy toivoa parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, tiedän tunteen paremmin kuin hyvin! :-D Mäkin oon jo pari vuotta sitten alkanut kuolailemaan kaikkia tavaroita omaan kotiin...

      Poista
  7. Ihana postaus!! Ja ihana kollaasi, tosi kivoja juttuja sulla listattuna! Varsinkin toi peili on kaunis, oon itsekin katsellut sitä! Ja noi Annon purnukat ja toi lamppu on myös ihanat ♥

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä sun kanssa! :> Kiitos!

      Poista
  8. Ihania juttuja sulla ostoslistalla! Mulla oli sama ongelma noiden aterinlokerikkojen kanssa, mutta sitten löysin Granit-nimisestä kaupasta juuri sopivia pieniä lokerikkoja joita voi sitten itse yhdistellä omaan laatikkoon sopiviksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hei vinkistä, toi Granit avattiin just tänne Turkuunkin, niin voisin sieltä tsekkailla! :>

      Poista
  9. Hei mulla ois kysyttävää tosta ku tilasit sen carli bybelin paletin, toivottavasti vastaat :) nii ku miten sulla makso postikuluineen vaan n.18€? Ku mitä oon netistä lueskellu nii ne postit on tosi kalliit ja itekki olin kattovinani sieltä sivuilta että postarit ois useita kymppejä :/ ja maksoitko ihan kortilla/nettipankin kautta vai miten? Ja kauanko kesti tolla tulla? Kiitti tosi paljo jos vastaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne postit ollut kuin n. 4 euroa :-) Ja maksoin Paypalilla! Tuli reilu viikossa :-)

      Poista
    2. Ookei, kiitos kovasti! :)

      Poista
  10. Mistä oot ostanut sun sohvapöydän? :-)

    VastaaPoista