2/29/2016

PHOTO DIARY

Ihana pidennetty viikonloppu kahden parhaan ystävän kanssa takanapäin! Viikonlopun ohjelmaan kuului mm. sulkapalloa ja keilausta sekä paljon hyvää ruokaa. Meillä on aina tapana vetää ihan ranttaliksi ruokavalio näinä viikonloppuina, mutta ei se niin tarkkaa ole! Nyt voi taas vähän tarkemmin ja paremmin katsoa mitä sinne suuhun laittaa. Noora lähti takaisin Jyväskylään eilen yhden maissa ja mä menin siitä suoraan siivoomaan mun kämppää, jonka remontti on vih-doin valmis! Siivouksessa menikin se 7 tuntia, eikä itseasiassa tullut vielä edes valmista. Lähes kaikki, mitä mä tähän asti oon siivonnut, on kylläkin ollut edellisen omistajan jäljiltä... Esimerkiksi eilen sain pyyhkiä oikein sievän ja herkullisen töhnäkerroksen keittiön kaapeista, jossa oli ties mitä mönjää, karvoja ja ruohoa :-D

Tänään viedään sänky ja suurimmat huonekalut sinne ja myöhemmin pienemmät tavarat ja vaatteet. En malta odottaa, että pääsen jakamaan teille kuvia mun kotikolosta! Se asunto on niin täydellinen ja tuntuu kodilta jo nyt, varsinkin, kun sitä remppaa on tehty ja kaikki on just niin kun mä haluan. Tämän kuukauden ennen töiden alkua tuun kuitenkin ainakin osittain olemaan vielä täällä kotikotona, koska täällä on koirienkin kivempi olla ja tästä pääsee niin helposti jumppaan! Kaikki irti tästä ajasta, kun vielä ehtii jumppailla ja se on vielä niin lähelläkin...

P1016977 P1016953
öö
P1017386
P1017257P1017372
P1017076
P1017272

P1017060

Sellaisia kuulumisia ja ylläolevia räpsyjä on kertynyt kameraan viime päivien aikana. Muutto ja kotikodin näytöt eli suursiivoukset vie aika paljon aikaa, mutta koitan kuitenkin mahdollisimman paljon päivitellä blogia. Ainakin tiedätte miksi musta ei kuulu, jos on vähän hiljaisempaa! :-)

Nyt vielä parit muuttolaatikot täyteen tavaraa, vähän ruokaa nassuun ja sit roudailemaan tavaroita uuteen osoitteeseen. Palaillaan!

9 kommenttia:

  1. Mistä tilasit/ostit elfiä? :)

    VastaaPoista
  2. Moikka Essi!

    Katselin juuri sen sun tekemän höpöttelyvideon ja sun meikki siinä on aivan ihana! Mitä korostus tuotteita oot käyttänyt sen videon meikillä?
    Unboxing videossa taas varjostukset ovat täydelliset, millä tuotteilla olet tehnyt ne?
    Missä järjestyksessä laitat meikkivoiteen, korostukset, varjostukset ja puuterin meikatessasi?

    Kiitos oikein paljon vastauksista etukäteen ja kiitos ylipäätään blogistasi! Todella monipuolinen ja ihanaa luettavaa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :-)

      Höpöttelyvideolla oon käyttänyt ikisuosikkia the Balmin Mary-Lou Manizer -korostuspuuteria. Unboxing videolla on varjostukset tehty Makeup Storen luomivärillä, sävyssä Smog. Suosittelen oikein lämpimästi tota tuotetta! :-)

      Ensin meikkivoide, sitten varjostukset, korostukset ja puuteria en käytä, mutta kiinnitän peiteainealueet (silmänaluset, nenänpielet, otsa, leuka) Lumenen irtopuuterilla.

      Toivottavasti tästä oli apua! Kiitos paljon kehuista, ihana kuulla tällästä palautetta! <3

      Poista
  3. Todella kivoja kuvia!


    ♥ Vilhelmiina Lyydia

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Hei vieläkö teet kynsiä 1-vaihe geelillä? yritin etsiä mosaicilta 1-vaihe geeliä mut jotenki ei silmiin osunu.. Ja ois hirmu kiva jos tekisit päivitetyn kynsienlaitto videon, koska etkös ollut siirtyny tipeistä muotteihin vai muistanko ihan väärin?:D kiitos essi tosi kivasta blogista ja ihanaa kevättä sulle ja karvakamuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tee! Mosaicin kaikki geelit on periaatteessa 1-vaihegeelejä. Esim Crystal soveltuu sellaisenaan ihan "kaikkiin kerroksiin", itse käytän Crystalia omalle kynnelle ohuena kerroksena ja sen jälkeen rakenteen teen Blushilla. Ja joo, videota on tulossa, heti kun ehdin! Kiitos kehuista ja ihanaa kevättä sullekin! <3

      Poista
  5. hei, mistä tuo ihana karvainen avaimenperä? <3

    VastaaPoista