9/13/2015

SATURDAY WITH US

08:23 Heräsin ja tajusin, että olin taas simahtanut yhtäkkiä ennen yhtätoista. Otto nukku tyytyväisenä vieressä, joten mäkin jatkoin vielä unia.

09:20 Otto nousi ja meni tekemään aamupalaa itelleen (eli jotain jauhelihaa tai muuta vastaavaa, hyh). Jäin sänkyyn köllöttelemään, koska ei tehnyt mieli syödä mitään. Uni ei enää tullut. Eikä ihme, kun unta oli takana jo kymmenisen tuntia. Olo oli silti vähän uninen ja pöhnänen.

09:45 Otto tuli takaisin viereen makoilemaan. En ollut selvästikään ainoa, jolla oli pöhnänen ja uninen olo.

10:55 Apua, kello on jo paljon! Oltiin sovittu, että mennään Oton äidin kanssa käymään Lumenen tehtaanmyymälässä. Aloinkin samantien laittautumaan ja pistämään itseäni ihmisen näköiseksi. Onneksi ei kuitenkaan ollut mikään kiire, vaan sain laittautua ihan rauhassa.

11:40 Auto starttasi pihasta kohti Espoon tehtaanmyymälää. Tykkään Lumenen meikeistä ihan hirveesti, mutta tällä hetkellä ei oikeestaan ollut mitään, mitä olisin erityisemmin tarvinnut.

12:25 Oops... Melkein 60€ euroa köyhempi minä! Kaikki ostokset tosin oli sellaisia mitä olin ennenkin jo katsonut, ja kaikki oli myös halvempia kuin normaalisti. Joissain oli myös superhyvä alennus, esimerkiksi kaksi huulipunaa sai vitosella.

kakakakakakaklaappapa

12:55 Oltiin Oton kanssa molemmat jotenkin ihan yliväsyneitä, joten mentiin pienille päikkäreille, jotta jaksetaan vielä tänään ajaa yhdessä Turkuun.

13:30 Herätyskello soi. Teki mieli vielä nukkua, mutta oli pakko nousta ylös. Ruokaa ja kahvia - kiitos.

14:15 Olipas hidas ruokailu. Pistetään väsymyksen piikkiin! Kimpsut ja kampsut kasaan ja kohta auton rattiin ja auton nokka kohti Turkua.

14:55 Hups. Ollaan vähän hitaita. Tosin tällä kertaa se oli tämä miespuolinen, jolla kesti, enkä minä!

15:00 Vihdoinkin auton kyydissä ja päästiin lähtemään Turkuun päin!

16:05 Nälkä ja veskihätä yllätti, joten pysähdyttiin Kivihovilla nopeasti. Vessakäynti ja tuplajuustoateria Heseltä mukaan ja takaisin autoon! Kertokaa muuten joku, miksi Hesellä tuplajuustoateria maksaa 5,45€ ja juustoateria 5,50€?!

akakakka

16:20 Aurinko paistaa, tälle päivälle on kivoja suunnitelmia, on viikonloppu. Aika kiva fiilis!

16:30 Ja meillä perillä! Tekee niin paljon mieli kahvia. Ensin kuitenkin kahvinkeittimen putsaaminen eli ensin keittimen läpi vettä ja etikkaa ja sen jälkeen vielä vettä ja ruokasoodaa. Sit mun kahvi tippumaan!

17:10 Roosa liittyi meidän mahtavaan seuraamme. Veikkaan, että täksi päiväksi luvassa oikein paljon rentoutumista ja laiskottelua! Mutta onneksi seurana on myös parhaat ystävät.

17:30 Uusi satsi kahvia tippumaan ja sen seuraksi syötiin äitin tekemään maailman parasta kinkkupiirakkaa!

17:55 Lisää kavereita...

20:10 Herkkunälkä yllätti, joten auto alle ja kohti lähintä kauppaa!

20:30 Oho. Oli pakko ostaa Ben&Jerryä, kun melkeen oli jo unohtunut miten hyvältä Cookie Dough maistuu. Niin ja sen kaveriksi tietenkin Cokista!

20:45 Alias pelit käyntiin. Miksen oo ennen älynnyt, miten hauska peli sekin on?! Vasta kesällä alettiin pelailemaan sitä kavereiden kesken ja se on kyllä peli, missä naurua riittää!

21:10 Jaaha, isoveli ja hänen kaverit tarvitsee kyytiä Oktoberfesteille. Kuskin hommia siis! Onneksi sinne ei kauaa aja, joten laitetaan peli vaan hetkeksi kesken.

kkkkkkkkkkk

21:30 Back at home ja pelit jatkuu!

22:00 Ja seuraava kyytiä tarvitseva, joka oli tällä kertaa äiti. Hohhoijjakkaa... Kiltisti kuitenkin lähdin häntäkin hakemaan ja kaverit ja Otto pelas pelit keskenään loppuun!

22:30 Äiti ja hänen parit kaverit kotiin ja sitten vielä nopeesti omaan kotiin. Pelit olikin jo pelailtu sillä aikaa loppuun. Väsymys alkoi painaa vähän kaikkia ja sen kyllä huomasi juttujen laadusta...

23:00 Tytöt lähti kotiinpäin ja sovittiin samalla vähän huomisen päivän suunnitelmista. Aamupäivällä olisi tarkotus käydä vähän kaupoilla Oton kanssa ja illalla nähdä tyttöjä! Maanantaina taas isin luo, alkaakin olla jo vähän ikävä...<3

23:15 Naamapesu, hampipesu ja yöpaita päälle. Pikainen uusimpien postauksien selailu...

00:10 Valot pois, pää tyynyyn ja puhelin kiinni - hyvää yötä!<3

Mitä tykkäsitte näin toteutetusta my daysta? Tykkäisittekö, jos tekisin näitä jatkossakin? :-) Tosin toi kuvapuoli vähän unohtui, joten laitoin tonne vaan muutamat randomkuvat, jotka löytyi kamerarullasta... Niihin panostan sitten ensi kerralla enemmän!

14 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Tee ihmeessä lisää:) oisko mahollista jos jossain vaiheessa pystyisit tekemään kynsivideon/postauksen miten teet kynnet muoteilla?
    Tsemppiä kaiken keskelle Essi!:*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sellainen on tulossa! :-) Sitä on pyydeltykin tosi paljon.

      Kiitos!<3

      Poista
  2. Nää on musta tosi kivoja!

    VastaaPoista
  3. Tuplajuusto- ja jättituplajuustoateria ovat nyt kampanjassa Hesellä, siksi siis poikkeuksellisesti nyt halvempi. Normaalisti siis on tietysti kalliimpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaaa... Koitin kattoa, että oliko se joku kampanjatarjous enkä oikeen löytänyt mitään infoa siitä, mutta kai se sit oli! :-D Hyvä, että selvensit, haha!

      Poista
  4. Miten muistit noin tarkat kellonajat :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotin sitä mukaa ylös kun nämä tapahtui! :-)

      Poista
  5. Vitsi miten kiva postaus ! Pitääpä laittaa itsekin harkintaan tälläisen toteuttaminen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos paljon! :-) Tee ihmeessä, mä ainakin tykkään seurailla näitä muidenkin blogeista!

      Poista
  6. Jauhelihaa puol 10 aamulla?!:D hyi.. Onks se oton tapa syödä tollasta ruokaa aamusin vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sillä on niin tarkkaa kaikki kellonajat ja proteiinimäärät yms mitä se syö, että lihakset kasvaa! :-D

      Poista
  7. tosi kiva postaus,mä ainakin tykkään lukea näitä myday-juttuja. Eli lisää vaan tällaisia!:-)

    VastaaPoista