5/09/2015

WEEKS 16 & 17 & 18

Tällä hetkellä mä olen laivalla, jonne me lähdettiin eilen meidän koulun kolmosten keskellä! Aikaisemmin päivällä vietettiin TJ17-päivää (josta mahdollisesti kuvamateriaalia myöhemmin), johon jokaisen kolmosen piti pukeutua oman mielen mukaan, sotkettiin vähän naamoja, meille kolmosille järjestettiin juhlalounas ja päivä päättyi olympialaisiin, josta mä lähdin pikaisesti käymään ripsihuollossa.

Takaisin Suomeen tulen tänään, perjantai illalla, jolloin varmasti on oma sänky ja uni ensimmäisenä mielessä, mutta palaillaan viikonloppuna! Nyt jo sene tutuksi tulleen viikkopostauksen pariin, jossa puhelinkuvia muutamilta viime viikoilta:

10985882_708882332571187_7935079809555807889_n

Nätti ilta-aurinko yks ilta, kun olin ajelemassa kotiin päin keskustasta. // Pikkuset sai uuden sängyn ja kyllä  molemmat mahtuu siihen samaan aikaan eli sänky kelpuutettu! // Meidän lakit tuli, ja nyt vasta tajusin, että herranjumala  ihan oikeasti enää vain pari päivää! // Lohta, kurkkua ja fetaa, maailman paras yhdistelmä!

11099643_708882195904534_5989725150976289523_n

Ja mars auton rattiin ja vapun viettoon! // Tasan 33 vuotta pappan kuolemasta // Kukkatalossa hakemassa orvokkeja haudoille. Oisin voinut napata pari tollasta omaan huoneeseen, mutta kammoksun liikaa niitä pieniä itikoita, mitä noi mukanaan tuo! :-D // Anastasian Dipbrow Pomaden hehkutusta myös Instagramissa...

11099551_708882302571190_4855859303604858077_n

Toivottavasti mahdollisimman moni tunnistaa ystävänsä tästä. Mä ainakin! // House of Brandonin paketista paljastui esimerkiksi ihanat kukkapöksyt! // Testailemassa ihanaa tunikaa, jonka kaula-aukko oli kuitenkin hieman liian avonainen mun makuun. Eli kauppaan jäi!

11150275_708882209237866_6586033482076978655_n 
Ah, onnenpäivä! Eilen saapui suoraan kotiovelle Forever21 paketti ja myöhemmin kävin vielä hakemassa postista River Islandin paketin. // Greenzissä syömässä kaverin kanssa! Mä en voi tarpeeksi hehkuttaa noita salaatteja, niiiin tajuttoman hyviä. // // Peiliselfie ja sitten vappuhulinat alkakoon!

11133835_708882235904530_7785426321861803568_n

Olin muutamana perjantaina töissä, kun ei ollut koulua ja Subway naapurissa ei todellakaan ole hyvä asia ainakaan mun lompakon kannalta... // Sussun löytää aina välillä mitä ihmeemmistä asennoista :-D // Iik! Kirjaimellisesti: soon.

11204956_708882275904526_3344211764869872635_n

Bikbokissa kokeilemassa varmaan kolmatta kertaa tuota ihanaa pitsipaitaa. // Äitin kanssa syömässä Greenzizzä, taas, hups! // Vähän parempaa kuvaa House of Brandonin paketin sisällöstä.... // Pieni rakas.

5 kommenttia:

  1. tee foreveristä postaus:p

    VastaaPoista
  2. Mistä toi ihana tunika mikä oli liia avonainen sun makuun?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pliis voisitko vastata pikaisesti:(

      Poista
    2. Se on H&M! Löytyi myös valkoisena :>

      Poista