4/27/2015

#HUULIRASVARIIPPUVAINEN

Oon monesti maininnut täällä blogin puolella, että ruudun tältä puolen löytyy yksi huulirasva-addikti  ja mielestäni aika paha sellainen. Mun huulirasvat on lähes aina kadoksissa, sillä jokaisen takin taskusta löytyy yksi, jokaisesta laukusta löytyy vähintään yksi ja ne loput muutamat pyörii siellä sun täällä meidän kotona taikka mun huoneessa.

Muutamina kertoina mä oon tehnyt sen virheen, että oon unohtanut ottaa huulirasvan kouluun mukaan, ja loput arvaattekin  se oli koko päivän sellasta huulten nuolemista, joka tietenkin vaan pahensi sitä, että ne rohtuivat entisestään. Mä saan mielenrauhan jo pelkästään siitä, että mä tiedän, että mun penaalissa tai laukussa on huulirasva, vaikka en sitä käyttäisikään.

Yllämainittujen syiden takia, saatattekin arvata, että oli todella positiivinen yllätys, että Hurraw-tiimi suostui mun yhteistyöpyyntöön! Hurraw..? Mikä ihmeeen Hurraw?

P1017658P1017672

Maahantuojan sivuilla huulirasvoista kerrotaan seuraavaa:

Hurraw ­huulirasvat ovat mahtavan makuisia ja tuoksuisia, mutta silti täysin luonnollisia ­ ilman mitään ylimääräistä! Mahtavien makujensa lisäksi ­huulirasvat ovat vegaanisia, reilun kaupan raaka­aineista valmistettuja, raakoja ja luonnonmukaisesti viljeltyjä. Sarjaan kuuluu 22 eri makuista ja tuoksuista huulirasvaa, joista 2 on kevyesti sävyä antavia. Hurraw on luomu huulirasva, joka ei sula taskuun!

Huulirasvat ovat vegaanisia, raakoja: raaka-aineita ei ole kuumennettu yli 47 asteen, ei sisällä parabeeneja, parafiiniöljyä, sulfiitteja tai keinotekoisia värejä ja makuja, ei testattu eläimillä (mun kohdalla ehdoton kriteeri!), soijattomia, gluteenittomia, ei sisällä shea-voita, ei geenimuunneltuja (GMO) raaka-aineita,, huulivoidetuubit on valmistettu vähintään 50% kierrätetystä materiaalista, sisältävät kylmäpuristettuja luomuöljyjä, sisältävät aktiiviraaka-aineita kuten: manteliöljy, avokadoöljy, kaakaovoi, jojobaöljy, oliiviöljy, risiiniöljy, seesamiöljy.
 

Huulivoiteiden maut ovat 100% luonnollisia. Useimmat tulevat puhtaista eteerisistä öljyistä, loput maut, kuten Root Beer, Chai Spice, suklaa, vihreä tee ja Black Cherry on tehty uuttamalla ja tislaamalla 100% luonnon raaka-aineista.

Lista kaikista huulivoiteiden mauista ja tuoksuista löytyy tämän linkin takaa.

P1017663P1017680P1017689

Mä sain valita reilu kahdenkymmenen maun joukosta viisi erilaista huulirasvaa testiin, ja pienten pohdiskelujen jälkeen mä päädyin seuraaviin makuihin/tuoksuihin: Black Cherry, Mint, Kapha, Lemon ja Sun Balm. Nämä on ollut mun päivittäisessä käytössä nyt jo melkein puoli vuotta ja taisin olla niin täpinöissäni näistä, että unohtui teille kertominen ihan kokonaan! :-D No mutta, nyt on ainakin testattu näitä ja näin ollena osaan kertoa teille vähän enemmänkin näistä!

P1017667P1017662

Pahemman luokan huulirasva-addiktina mulla oli aika kovat odotukset näistä, ja voin kyllä allekirjoittaa ainakin sen, ettei näitä turhaan ole hehkutettu. Mun kaikkien aikojen lemppari huulirasva on ollut Blistex Medilipin Minttu -huulirasva. Lemppari se on ollut sen takia, että se jättää huulille  tai oikeastaan koko suuhun  todella raikkaan ja hieman jopa "kihelmöivän" tunteen! Sille löytyikin nyt haastaja, sillä Hurrawin minttuhuulirasva on lähes vastaavanlainen, mutta levittyy mun mielestä vielä paremmin ja jotenkin...hmm, pehmeämmin? Vaikka mä tykkäsin Blistexin versiostakin, niin kyllä se nyt on niin, että Hurraw  Blistex 1 – 0!

Yleisesti ottaen mä tykkäsin näistä kaikista erityisesti tuon hyvän levittyvyyden ansiosta eikä ne jättäneet huulia millään tavalla tahmeiksi. Muut rasvat on värittömiä, mutta kirsikan makuinen/tuoksuinen huulirasva jättää huulille kivan punertavan, suht luonnollisen sävyn! Sitä mä oon käyttänyt lähinnä silloin, kun mä haluan vähän uutta sävyä huulille, ja muita sitten kun on tarvetta huulirasvalle.

Huulivoiteita saa ostettua mm. ruohonjuuri.fistä, pretty.fistä sekä hyvinvoinnin.fistä! :-)

Lisää Hurraw! -huulivoiteista voitte lukea heidän omilta Facebook-sivuiltaan!

Löytyykö mun lukijoista joku, jolla on jo kokemusta näistä? Mitä ootte tykänneet? :-)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyviltä huulirasvoilta! Täytyy itsekin testata kyseisiä huulirasvoja. Mun ehdottomia lemppareita on ollut tähän asti Sösarin hunajahuulirasva ja sitten eukalyptushuulirasva.

    Haastoin sut mukaan The Liebster Awardiin, koska rakastuin ensisilmäyksellä blogiisi! :) Olisi kiva, jos haasteen tekisit jossain vaiheessa. Haaste löytyy osoitteesta http://lifewithsallas.blogspot.fi/2015/04/the-liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ne myös on ihan superhyviä, etenkin toi minttuhuulirasva! :-) Suosittelen testailemaan!

      Voi, ihana kuulla! :> Kiitos, teen ehdottomasti haasteen jossain välissä! :-)

      Poista