8/11/2013

VUODEN 2013 VIIMEINEN RANTAPÄIVÄ

IMG_3396IMG_3412IMG_3410IMG_3387
Jepjepjoo. Haikeeta, mut on se kesä ens vuonnakin! Tällä hetkellä mä oon töissä, vaikka eilen piti olla mun tän kesän viimeinen työpäivä. Ajattelin kuitenkin olla kiltti pikkusisko ja ottaa Eetun vuoron, jotta se ehtii olla Empun kanssa. Täksi päiväksi suunniteltu kauppareissu siirtyy siis huomiseen, jos siis siirtyy eli jos jaksan nousta sängystä ylös. Aion suunnata ainakin Tiimariin ostamaan jotain ihania vihkoja ja kyniä yms koulua varten, ja uuden penaalinkin ajattelin hommata Marimekosta. Toi onkin ehkä paras vaihe tässä koulujen alkamisessa! Toinen vuosi kauppista käynnistyy tiistaina, ja nopeemmin kun mä huomaankaan, oonkin jo opiskelut suorittanut. Tuntui, että eka vuosi meni älyttömän nopeasti, ja voin vaan kuvitella, että kakkos- ja kolmosvuosi menee vielä nopeammin. Ainakin toivotaan niin.

Kirjoittaminen sattuu ihan älyttömästi mun toiseen pikkurilliin, josta siis on oma kynsi ihan just kokonaan irti kun eilen sähellyksissäni töissä sen johonkin tökkäsin, mutta ajattelin silti kertoa teille vähän viime päivistä! Eilen me oltiin Sofian luona tyttöjen kanssa ja käytiin Filmillä vuokraamassa leffa. Mä en todellakaan oo mitään leffaihmisiä, mut voin sanoa et se oli tosi hyvä! En muista sen nimeä, mut se oli siis "pilaversio" Paranormal Activitystä. Pelottaviakin kohtia oli, mutta nekin muuttui jo melkein heti superhauskoiksi :-D Meidän oli kaikkien tarkoitus jäädä yöks sinne, mutta mä sit kiltisti lähdin yöllä vielä kotiin, kun tiesin et aamulla mua odottaa työt. Kaiken kaikkiaan, kesä 2013 on ollut niiin hyvä. Ja sen on kruunannut ehdottomasti Summer up, Rihanna ja tuleva Weekend festival! Odotan niiiin innolla! Onko monet teistä tulossa sinne? :-)

Psst! tuulir9@hotmail.com sähköpostin omistaja, tsekkaappas sun sähköpostisi parin päivän sisällä, jos kiinnostaa noi shortsit saada! Muutoin arvon uuden voittajan :-)

8 kommenttia:

  1. Kenenkaa oot menossa weekendiin? :-) Oon ite myös menossa ja toivottavasti törmäillään. Haluisin niin paljon nähdä sut livenä ku oot ainanki kuvissa aina niin kaunis! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roosan ja Elisan! :-) Jos vaan törmäät ni tuu ilman muuta moikkaamaan!

      Poista
  2. hei onks toi somersby citrus hyvää!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojaa ihan ok, ei tosin niin hyvää kun olin kuvitellut tai kavereilta kuullut! :-(

      Poista
  3. täälläkin yks joka menos weekendii eikä malta pysyy pöksyissää enää!!!!!!

    VastaaPoista
  4. Missä oot ollu töissä?:)

    VastaaPoista