7/10/2013

VUODEN 2013 IKIMUISTOISIN VIIKONLOPPU

Vihdoin ja viimein löytyi aikaa ja sain aikaiseksi istahtaa koneen ääreen! Nyt olisi nimittäin vuorossa pientä postausta viime viikonlopusta, jolloin oli siis Summer Up (a.k.a ikimuistoisin viikonloppu a.k.a mun kesäloman pelastaja a.k.a en-unohda-tätä.ikinä)!

Me varattiin meidän liput jo joulun alla (jotta vaan ei jäätäis ilman, haha) joulukampanjasta, jolloin kahden päivän lipun hinnaksi tuli vain 45€. (Tosin näin jälkeenpäin ajatellen olisin ihan hyvin voinut maksaa sen seitsemänkymppiäkin, mut kerran kun halvalla sai niin mehän annettiin mennä!) Pidettiin kaikki jo melkeimpä itsestäänselvyytenä, että telttaan me ei mennä yöpymään. Katsottiin läpi festarialueen lähistöllä olevia mökkejä, ja oltiinkin jo melkeimpä lyöty lukkoon mikä mökki me varattaisi.

Noh, oliko se nyt huhtikuun lopulla kun kaikki esiintyjät julkistettiin, mökkien varaus alkoi ja muukin info tuli Summer Upin nettisivuille, ja mehän (minä) rynnättiin samantien varaamaan sitä meidän mökkiä, kunnes totuus tuli vastaan... Nimittäin melkein kaikki mökit olivat tuona vklp noin 5kertaa kalliimmat kuin normaalina viikonloppuna?! Olihan se tiedettävissä, että ne kalliimpia on, mutta mä en ainakaan ollut valmis maksamaan pienestä mökistä 200€, kun hotelliinkin me päästiin 88eurolla ;-) Loppujen lopuksi me yövyimme siis Lahden keskustassa sijaitsevassa Cumulus -hotellissa, johon oltiin kaiken kaikkiaan kyllä tosi tyytyväisiä.

Me lähdettiin tyttöjen kanssa reissuun siis perjantaiaamuna, Turun linja-autoasemalta 8 aikaan aamulla. Bussimatka meni hyvin väsyneissä ja rauhallisissa merkeissä, meistä kukaan ei meinaan oikeen tajunnut vielä, että me tosiaan ollaan menossa Suomen suurimmille urbaanin musiikin festivaaleille. Matka taittui kuitenkin yllättävän nopeasti nukkuen.

Perillä Lahdessa me oltiin 11.35 ja edessä olikin sitten hotellin etsiminen. Tiedettiin jo etukäteen, että hotelli sijaitsee lähellä keskustaa ja samalla lähellä linja-autoasemaa, mutta väsymys painoi jo niin paljon, että kaikki olivat jo ihan kiukkusia kun ei heti löydetty meidän hotellia... Me päädyttiinkin samantien kysymään apua paikallisilta, ja vaikka ei sitä saatukkaan niin ihmeen kaupalla me kyllä selvittiin hotellille asti! Me oltiin siis varattu perhehuone (äiti, isä ja lapsi) ja kahden hengen huone, kun meitä kerran 5 likkaa oli matkassa mukana.

Hotelliin saavuttuamme alettiin melkein heti laittautumaan (vaikka sänky olisi kuulostanut noin miljoona kertaa paremmalta vaihtoehdolta) iltaa varten! Kun oltiin saatu fiksummat vaatteet päälle, rynnättiin heti lähipizzeriaan syömään. Mulla ei oo varmaan ikinä ollut niin kova nälkä kun silloin, ja pitihän sitä tankata kunnolla, jotta jaksaa tanssia monen monta tuntiä yöhön asti ;-) Ensimmäinen esiintyjähän aloitti perjantaina jo kolmen aikaan, mutta me ei millään keretty siihen mennessä alueelle, vaan löydettiin itsemme sieltä vasta viiden aikaan. Onneksi parhaat esiintyjät olivat vielä edessä!
koaoaoao
Myös mun ihana paras ystävä Noora ja sen muut kaverit tulivat festaroimaan meiän kanssa, ja oli niin ihanaa taas nähdä! Meiän on niin hankala sopia varsinkin kesäsin mitään näkemisiä, kun toisella on tosi paljon treenejä ja mulla taas töitä, jotka menee aina ihan ristiin rastiin... :-(

Mulla ei oo mitään muistikuvaa kuka soitti ja milloin, me mentiin aina sinne sun tänne ja kun kuulu joku tuttu kiva biisi ni mentiin tsekkaamaan se! Erityisiä lemppareita oli ehdottomasti Cheek, JVG ja Sini Sabotage (oonko ainoo jonka mielestä se on ihan helkutin kuuma?????)! Noi veti kyllä niin älyttömän hyvin ja se, miten koko yleisö oli messissä, oli niin huikeeta! Kaikki artistithan Far East Movement mukaanlukien yöpyivät meidän kanssa samassa hotellissa, joten haleja tuli aika paljon vaihdettua kun aina joku ihana artisti käveli vastaan :-D

Ensimmäisenä yönä meillä oli pieni ongelma hotelliin palaamisen kanssa, kunnes löydettiin samassa hotellissa yöpyvät matkakaverit, joiden kanssa me laitettiin reippaasti tassua toisen eteen ja lähdettiin lampsimaan kohti hotellia. Pakko sanoa, että se monen kilometrin matka ei kyllä tuntunut missään, vaikka muut tytöt kovasti valittelivatkin miten välillä jalat sattuu ja on huono olo sun muuta! Oltiin kaikki niin rättipoikkiväsyneitä hotelliin saavuttuamme, että ei jaksettu enää jatkoille edes lähteä. Tosin nukkumisestakaan ei kyllä tullut mitään sen kaiken melun keskellä....
kollaasiii
Lauantaiaamuna me saatiin itsemme ylös sängystä kukonlaulun aikaan ja suunnattiin hotellin ihanalle aamiaiselle. Koska mun ruokahalu on kaukana jossain Afrikan perämetsissä saakka aamuisin, en saanut kauheesti ruokaa kurkusta alas, mutta sen verran että sai edes vähän energiaa. Tuntui ehkä vähän pahalta ja vaikeelta saada alkoholia kurkusta alas kello 10 aamulla, mutta täysin selvinpäin ei tota festarialueen menoa ois kestänyt. Ennen alueelle menoa me käytiin vielä hakemassa lähipizzeriasta pizzat puoliksi, jotta ainakaan kamalan kova nälkä ei pääse yllättämään.

Me kaikki odotettiin koko päivä ja ilta ihan älyttömästi Far East Movementin vetoa, onneksi aika kului yllättävän nopeesti! Mä en edes muista mitä esiintyjiä oli lauantaina ja mitä perjantaina, mutta toi Far East Movementin veto.. Mä en voi edes sanoin kuvailla miten huikeeta se oli :-D Jos mietitte 30tuhatpäisen yleisön, niin järjettömät bassot että sisäelimetkin pomppi ja iloisia nuoria niin parempi keikka ei ois voinut olla! Ja vielä kun oltiin melkeimpä eturivissä.. Se kyllä kruunas koko viikonlopun ehdottomasti! Ihana fiilistellä kotona noita videoita ja biisejä kun tuntuu, että housut repee innosta :-D 

Lauantaiyöllä me lähdettiin ihan suosiolla bussin saattelemana kohti keskustaa, eikä tunnelma todellakaan latistunut edes bussissa! Koko bussi oli niiiin messissä kun joku aina alotti jonkun laulun, niin kaikki lähti mukaan! Ja Mäk Gälis piti huolen, että tahti pysyy yllä ;-) Se oli kyllä jotenkin niin huikeeta, että mua ei edes harmittanut lähteä kotiin, olin vaan niin onnellinen, että toi tapahtui... 

Vihdoin mun monen kuukauden odotus palkittiin, ja ens kesänä todellakin taas uudelleen, mutta autolla (minä ratissa, kääk) ja tarkotus ois mennä jo torstaina, jotta ehtis katsastamaan myös ihan ensimmäisen esiintyjän! Te muut, jotka olitte tuolla: mitä te piditte? Oliko parempi kun viime vuonna, vai oliko joku muukin ekaa kertaa? Mä olin vähän haikein mielin jo Far East Movementin keikan suhteen, kun viime vuoden Mohombin keikka haukuttiin aika lyttyyn, mutta FEM kyllä yllätti ihan TÄYSIN eikä sen vedosta oo kyllä mitään negatiivista sanottavaa ;-)

kollaasiiiii
Mun alkoholinkäyttö aiheutti hirveen suurta hämmästystä pari postausta takaperin, jota ihmettelin kyllä tosi paljon :-D Täytän sentään 6 kuukauden päästä 18... Vai oonkohan mä oikeesti ainoa joka juo vaikka onkin alaikäinen... Mä en pidä sitä mitenkään pahana asiana, varsinkaan kun tänäkin vuonna on käyttänyt alkoholia kolme kertaa; mun synttäreinä, juhannuksena ja vappuna. Onko se liian paljon? :-(

24 kommenttia:

  1. mä luulen että aina blogissa ollaan alkoholista kauhistuneita, oli sitten 15 tai 20 vuotias.. samaan aikaan ite kirjotetaan facebookkiin ja instaan lisätään kuvia kun ollaan juomassa..:D oon sunkaa ite saman ikänen ja just oon juonu pari kertaa tänä vuonna, siitä en ite tykkää tehä isoa numeroa, mutta jotkut mun täysikäset kaverit toitottaa kokoajan että juomaan juomaan baari vaari.. ja se on jo ärsyttävää.. vähän ohi aiheen, mutta itse en llisi huolissani sun alkoholinkäytöstä;D

    VastaaPoista
  2. no huhhuh mä juon joka viikonloppu eikä mun alkoholin käyttö oo mitenkään liiallista! :D kyllä välillä saa juhlia! :)

    VastaaPoista
  3. oliks mäk gälis teidän kaa samas bussis :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo, tajusin sen tosin vasta kun astuttiin bussista pois! Vaikka ihmettelinkin kyllä, et kenellä on noin hyvä rytmitaju :-D

      Poista
  4. Mä ainaki olin koko viikonlopun selvinpäin ja mulla oli ihan sairaan hauskaa :) Että kyllä varmaan olisit kestänyt jos asennoituisit hieman toisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikka sun ei kannattais olettaa kaikkien ihmistrn olevan samanlaisia kun sinä :-)

      Poista
  5. Itsehän olin perjantain baarissa ja lauantain krapulassa, joten jäi koko kesäylös välistä ihan kokonaan, vaikka 15km päässä festarialueesta asunkin XD 2011 oli kyllä hyvä meno, nyt kun kattelin noita kuvia kavereilta facebookissa, ei se ihmismassa (joka on parissa vuodessa kasvanut öö 3-kertaiseksi) oikein ahtaanpaikankammosena houkuttele :-D Se oli semmonen once in a lifetime -kokemus, etenkin kun ei summerupista osaa paikallisena oikein repiä sen suurempaa festari-iloa kun voi mennä kotiin yöksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut jos haluaa ni ens vuonna voi sit mennä jos tahtoo! :-) Toi ihmismassa oli kyl ihan älytön, ja välillä kaikkien ihmisten keskellä tuli oikeesti fiilis "MÄ HALUUN POIS MENKÄÄ KAIKKI POIS MUN LÄHELTÄ AAAAAAAAAAAA" :-D Mut hyvä meno ja positiivisesti yllätti, tosin en mäkään ois niin innoissaan menossa sinne jos aina ois mahdollisuus mennä kotiin yöks.. Vaikka tyhmäähän se ois "turhaan" maksaa mitään telttailualueranneketta!

      Poista
  6. Moii! Mä olin mun kavereiden kanssa viime vuon jo, ja voin sanoo et tänä vuon fiilis yleisest siel oli tosi paljo kivempi ku 2012!:)Mut kivaa et teil oli kivaa, nii meilläki ja ens vuon todellaki uusiks!! ja tost sun alkoholinkäytöstä.. toi on iha normaalia ainaki musta :D ite juon paljo useemminki tai siis no riippuu mut esim joskus 2-3 kertaaki kuukaudes mut ei se must oo mitekää outoo tai liikaa ku kuitenki saatan juod vaa tyylii 2 siiderii, tai sit mun ajatusmaailma on vääristyny ku mun tutut ja kaverit juo yhtä usein haha XD mut kiva blogi sulla ja superkivaa kesää viel <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli todelllllllakin kivaa!! Se fiilis oli vaan niin uskomaton :) Ei mustakaan oo mitään outoa, oon oikeestaan aika ylpee itestäni et juon niin harvoin! Ja kiitos samoin sulle! ♥

      Poista
  7. Kuka toi tutun näkönen tumma tukkanen tyttö tos 3. kuvan oikees yläkulmas? Joku bloggaaja varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeen ymmärtänyt mitä kuvaa meinaat?

      Poista
    2. 3. kuva oikee yläkulma? vaikeeta?

      Poista
    3. Joo, ei oo kukaan bloggaaja :)

      Poista
  8. Hei mitä liköörejä ostit tonne ja mitä pidit niistä?:) ja kuinka paljo joit sit kaikenkaikkiaan tuolla mietoja ja väkevämpiä summerupin aikana? :) ihan siks kysyn et osais mahollisesti ens vuonna varustautua oikeella määrällä :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kerro ne tarkat juomien nimet jos vaan yhtään myuistat :)!

      Poista
    2. Mä ostin De Kuyperin omenalikööriä, Dooleysia, Chymosin mansikkaviiniä (oli muuten perkeleen vahvaa!) ja muutaman Somersbyn silleen nautintojuomaks! Dooleys oli ihan superhyvää maidon kanssa, omenalikööri vähän turhan makeeta mun makuun mut meni kuitenkin alas, ja toi mansikkaviini oli kyl hyvää esimerkiks mansikkajuissin kanssa, ja koska toi on sen 21% ni aika nopeesti nousi hattuun :-D Ei sillä et se ois ollut huono juttu, kun muutenkin aika oli vähän niukilla!

      Poista
  9. Mitkä sun mielestä oli hyvät ja huonot puolet summerupissa? :) ja miksette halunnu mennä telttaan yöpymään? :)

    VastaaPoista
  10. Mun puhelin ei taaskaan suostu lähettämään näitä kommentteja niin vastaan loppuihin kun pääsen koneelle ja on enemmän aikaa! :)

    VastaaPoista
  11. Tää oli nyt kolmas kesä kun suuntasin Lahden summer uppeihin ja jokanen kerta ollu ihan huippu ja ehdoton kesän kohokohta! En tiedä muista, mut musta viime vuoden Mohombin keikkakin oli todella hyvä. Tosin ei vedä vertoja Far East Movementille, nimimerkillä hypin ja heiluin ku sätkynukke koko keikan ajan:) Joka vuosi ollu erilainen joten ikinä ei tiiä mitä odottaa!

    VastaaPoista