3/01/2016

REMONTTIA

Asunto, jonka vuoden alussa ostin, kaipasi hieman remonttia. Mun kotikotona on kaikki seinät lasikuitutapettia, joka on tullut oikeasti jo korvista ulos. Lasikuitutapettia valitettavasti löytyi täältäkin asunnosta, joten tiesin heti, että haluan laittaa seinät uusiksi. Uusiksi ne piti muutenkin laittaa, sillä seinissä oli ihan järkyttävän kokoisia reikiä mm. seinälle "ripustetusta" puusta sekä todella painavista hyllyistä. Itse reiät oli varmaan parin sentin levysiä ja sen lisäksi seinä reiän ympäriltä oli murtunut. Ennen kun paljastan sen enempää, käydään katsomassa, miltä asunto näytti silloin, kun mä kävin sitä katsomassa vanhan omistajan kalusteilla ja tavaroilla.

Pahoittelut huonolaatuisista kuvista, osa on puhelinkuvia ja osa vaan huonossa valossa otettu, koska kunnon lamppuja ei vielä katossa ollut.

302_849120461880706_3554643571010556559_n-tile

Screenshotit asunnon myynti-ilmoituksesta. Hieman erikoinen, jollain tapaa itämainen sisustus. Pystyin aika hyvin kuitenkin sen sulkemaan pois mielestäni, koska tavarathan luonnolliesti lähtee vanhan omistajan mukana pois. Keittiöstä tykkäsin hirveästi ja se onkin uusittu muutama vuosi sitten. Samoin tumma laminaattilattia ihastutti! Tilava kylpyhuone on mulle tosi iso plussa, vaikkei vaaleansininen väri ehkä ole se, mitä itse valitsisin. Mulle kuitenkin oli tärkeintä, että edes keittiö ja kylpyhuone on kunnossa, koska niiden remontoiminen olisi kohtuuttoman kallista. Muiden huoneiden yms. kunnostaminen ja remppaaminen onnistuukin paljon halvemmalla.

Katsokaa tuota vasemman alakulman kuvaa. Voitte vaan kuvitella, millaiset jäljet nuo paksut hyllyt ja puun runko jätti tohon seinään! :-D

Yllä- ja allaolevien kuvien välissä vanha asukas on muuttanut pois ja asunto on täysin tyhjä. Eiku ainiin, jättihän edellinen omistaja mulle muistoksi mm. vessaharjansa, vessan maton, kissankantokopan (jos joku tarvitsee, niin saa ihan ilmaiseksi tulla hakemaan) ja hammastahnan. Kiitos, mutta ilmankin olisin pärjännyt!

P1016409

Vähän parempaa kuvaa keittiöstä, joka on aikalailla just sellainen, kuin haluisinkin...

P1016412

Olkkarin seinää, jonka toisella puolella on makuuhuone. Osa seinistä oli tummansinisiä, joten oli heti selvää, että se väri saa poistua asunnosta kokonaan...

P1016414
P1016417P1016419

Iso, tilava ja valoisa makuuhuone! Vaatekaapit olivat alkuperäiset eli sen 40 vuotta vanhoja, joten niille oli aika sanoa heihei...

P1016423P1016425

Ihastelujen jälkeen alkoi lattian suojaaminen pahvilla. Mä tein kaikki nämä työt oikein mielellään, koska olin niin tajuttoman innoissani tästä remontista ja sen seuraamisesta. Ei siis haitannut yhtään kontata likasilla, maalisilla ja pölyisillä lattioilla, kun tiesi, että lopussa kiitos seisoo...

P1016426P1016429P1016430P1016432P1016433

Makuuhuonetta. Jalkalistojen alta paljastui todella kiva väriloisto: lilaa, vihreää ja sitä seinässä olevaa tummansinistä. Ah, miten ihanat värit! ;-) Vaatekaapit sai siis lähteä kaatopaikalle, joten ne revittiin pois ja tilalle hankittiin vähän uudempaa kaapistoa Ikeasta.

P1016435

Tässä vielä kuva kauniista keittiön seinästä. Eihän tolle olisi voinut olla tekemättä mitään? Katsotaa noita reikiä. Ja tuossa seinässä muistaakseni oli vain ihan tavallinen hylly, ei samanlainen paksu ja painava hylly kuin eteisessä... Tiedä sitten, millä härveleillä koko hylly on seinään kiinnitetty, kun se jätti jälkeensä tällästä :-D Tässä kuvassa reiät näyttää vielä suht pieniltä, mutta oikeasti ne oli melkein kaksi senttiä leveät...

Sellainen lähtötilanne! Remonttia on tehty siis yhteensä hieman reilu kuukauden ajan ja kaikki seinät ja katot on kokeneet mielettömän muutoksen! Lopputuloksesta kuvia kuitenkin vähän myöhemmin... ;-) Stay tuned!


Psst! Jos kuitenkin oot malttamaton ja haluat nähdä vähän esimakua mun asunnosta, kannattaa seurailla mua Snapchatissa, josta mut löytää nimimerkillä essielena.

24 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin, Essi! Näyttää kivalta :-)

    http://saralinall.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. wuhuu ihan huippua! muistan niin sen tunteen kun muutettiin Turkuun ja rempattiin vanha kaksio IHAN uuteen uskoon lattiasta kattoon. Oli niin huikeeta nähdä se lopputulos sitten :) nimenomaan teki mielellään kaikenmaailman hommia "raksalla" kun tiesi, että lopussa kiitos seisoo. Edestakainen remppamatka Joensuusta Turkuun oli kuitenkin niin pitkä ja se ajettiin vähintään joka toinen vklppu, että remppa oli sen suhteen aika raskas prosessi.. Oonkin iloinen, että tässä nykyisessä rivarissa ollaan saatu valita kaikki pinnat itse, kun asunto ostettiin valmistusvaiheessa, mutta joku muu teki työt hahaha! :D Omakotitalon rakentamista odotellessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :> Ja jotenkin tuntuu niin kodilta jo siinä remppavaiheessa, kun oot saanut ihan itse päättää minkälaiset seinät tulee yms! Ja ylipäätään pienetkin muutokset, ettei se koti ole täysin samanlainen kuin edellisellä omistajalla. Tollanen välimatka on varmaan kyllä rankkaa, ja siihen päälle vielä se mahdollinen remppa-auttaminen :-( Mun unelma olis myös joskus vanhempana ostaa vasta suunnitteilla oleva rivarikämppä/omakotitalo, johon saat päättää IHAN kaikki! Ja parasta nimenomaan just se, ettei itse tarvi tehdä mitään muuta kuin suunnitella, mikä on ihanaa ;-)

      Poista
  3. siis kuinka iso toi kämppä on? kolmio..?

    VastaaPoista
  4. Uuu en millään malta odottaa, että laittelet valmiista kämpästä kuvia!! :-)

    http://plan-cee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa jaksaisinko mä odottaa, että saan näyttää teille lopputuloksen! ;-)

      Poista
  5. miten geelikynnet saa pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viilaamalla ne pois. Ei kannata repiä!

      Poista
  6. Tuntuu tosi hankalta jotenkin nähdä noista myynti-ilmoituksen kuvista asunnon potentiaali, mutta noissa sun kuvissa se näyttää kuitenkin ihan kivalta... Toki varmaan paremmalta ilman vanhoja kaappeja, reikiä seinässä ja noita sinisiä seiniä :D Innolla odotan after-kuvia :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä! Eikä mun mielestä vaan tän asunnon kuvissa, vaan mun mielestä muitakin kun katselin netistä ja kävin vielä paikan päälläkin esittelyssä, näytti ne ihan eriltä sit livenä kun kuvissa... Wihii kiva kuulla, toivottavasti saan napattua sellaiset pian! :>

      Poista
  7. Asutko siis vuokralla vai onko omistusasunto? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma on. Harvoin, tai siis lähes koskaan ei vuokra-asunnoissa saa ainakaan näin suuria remontteja tehdä :-)

      Poista
  8. Ihania remppa/sisustuskuvia! Inspis jo kova oman asunnon laittoon *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :> Toivotaan, että säkin pääset pian laittamaan omaa asuntoa!

      Poista
  9. Hahah repesin ääneen, kun luin mitä edellinen asukas sulle jätti sinne.. Haloo, hammastahnaa ja kissankantokoppa? :DD Mutta joo, onhan tuossa remontoimista ja hommaa mutta sitten se on tehty ja ai vitsit sitä tunnetta sen jälkeen! Me rempattiin puolet asunnosta 1,5v sitten ja vielä olisi puolet jäljellä ja tuntuu siltä, että jo rempattu puoli pitäis rempata uudestaan. On tää sisustaminen/remontointi aina vähä ikuisuus puuhaa :P Ps. Onnea uudesta kodista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! :-D Mulla on ihan sama olo, ei tosin remontin suhteen vaan lähinnä sisustusjuttujen ja huonekalujen... Innolla odotan, millon mun koti on oikeesti ihan kokonaan valmis! Kiitos paljon Linda! <3

      Poista
  10. Onnea uuteen kotiin, ja näyttää tosi kivalle mitä oon snäpissä nähnyt! en malta oottaa kunnon asuntopostausta!!:) Oon sun kanssa saman ikäinen ja voi kun itelläkin olis mahdollisuus ostaa asunto.. Mutta syksyllä jos (toivottavasti) pääsen opiskelemaan, ei taloudellinen tilanne mahdollista sitä.
    Mitä mieltä oot aso-asunnoista?Onko sun mielestä opiskelijan kannattavampaa asua vuokralla vai asossa? (jos ajatellaan tilanne jossa aso-maksun vois maksaa ilman lainaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mä aso-asunnoista tiedän, niin itse muuttaisin vuokralle ehdottomasti. Ja varsinkin, jos aikoo heti opiskelujen päätyttyä muuttaa kuitenkin pois :-) Kiitos paljon onnitteluista! <3

      Poista
  11. Ihana blogi! Ja sulla on upee asunto. Voisiks tehä sisustuspostauksii enemmän, koska ne on niiiin ihania!! Työttömän arjesta/työnhakuun vinkkejä ois kans kiva lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehdä, tottakai! :-) Heti kun vaan on koti vähän paremmassa kunnossa. Kiitos!

      Poista