12/14/2015

RAKENNEKYNSI"URANI" KUVINA

Monia teistä on kiinnostanut nähdä kuvia mun ihan ensimmäisistä kynsitekeleistä, ja laittaa niiden rinnalle vähän päivitetympiä kuvia mun tekemistä kynsistä. Mun kone ja puhelin on näiden vuosien aikana vaihtunut monta kertaa, joten jouduin aina tuottamaan pettymyksen sanomalla, että mulla ei ole kuin ehkä vuoden takaisia kuvia tekemistäni kynsistä. Kuitenkin hetki sitten turhien luonnostekstien poistamisen yhteydessä törmäsin yhteen luonnokseen, jossa oli paljon kuvia ihan ensimmäisistä kynsistäni! Se oli samalla ihanaa ja kamalaa, sillä olin iloinen löytäessäni niin vanhoja kuvia, mutta järkyttynyt, kun näin ne kamalat kynnet. Ja vielä järkyttyneempi, kun tajusin, että olin tuolloin lopputulokseen vielä suht tyytyväinen :-D Postauksen lopussa on myös muutamat kuvat uudemmista kynsistä, jotta on jotain mihin verrata.

Nämä kaikki vanhemmat kuvat on otettu vuonna 2013 tammi-maaliskuun aikana, tarkempia aikoja ei valitettavasti enää ole.

IMG_1392JEEIMG_1390IMG_1331
IMG_1329IMG_1399IMG_1602IMG_1773

Ihan oikeasti. Mua ehkä hieman hävettää julkaista nämä, koska varsinkin kun tietää millaiset niiden kynsien pitäisi olla, näyttää kaikki kynnet vielä miljoona kertaa kamalemmalta. Alimmat kynnet on ehkä onnistuneimmat noista ja muistan vieläkin, miten oikein hihkuin ilosta, kun ne onnistu (muka) niin hyvin!

No mites noi muut kynnet? Missä stressipiste? Mikä tuo muoto on olevinaan? Missä kynsinauhojen siistimiset? Missä pinssaus? Miten se muotoonviilauksen laita? Voi apua. Koitetaan kuitenkin päästä näistä kuvista yli, ja tsekataan, miltä näyttää mun käden jälki nykyään!

Joulukuu 2014

15494597753_5c2ae0cb33_c

Helmikuu 2015

16536857706_f92d2575a9_c
P1017613-horz
15940301064_09092395f8_c

Elokuu 2015

P1013839

Syyskuu 2015

15996067001_d19fe639f2_c

Marraskuu 2015

22533492690_0d493bfde5_c

Kyllä se kehitys näkyy, vaikka edelleen on kynsissä paljon parantamisen varaa. Riippuu myös päivästä, millainen lopputulos on, sillä välillä on niitä päiviä, kun mikään ei meinaa onnistua ja kaikki menee ihan päin mäntyä! Onneksi mulla on paljon harjoituskäsiä, ja koko ajan oppii. Ja heti, kun vaan on sellainen rahatilanne, että on se seitsemän sataa euroa ylimääräistä, aion ehdottomasti mennä kouluttautumaan! Mutta tällä hetkellä mennään näillä opeilla, jotka oon itse oppinut ihan vaan lukemalla, katsomalla ja tekemällä.

Viimeisimmät tekemäni kynnet tuli valmiiksi ihan vartti sitten, kun vakkariasiakas kävi juuri kynsihuollossa. Ai että, mä rakastan tätä harrastusta. Ja toivon, että saan tästä joskus tehdä myös työni.

28 kommenttia:

  1. Voitko tehä postauksen missä teet kynnet? Videona tai kuvien muodossa miten tykkäät :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin, ja sellainen on ollut suunnitelmissa pitkään, mutten tiedä miten tarkalleenottaen sen toteuttaisin... Mulla ei meinaan oo kameranjalkaa, joten se pitäisi saada jotenkin turvallisesti asetettua ja toinen juttu on se, etten usko, että akku jaksaa kuvata yhteen putkeen kahta tuntia :< Toki jos kuvaan kun teen esimerkiksi äitille, niin sitten se varmaan onnistuu niin, että kuvaan aina pätkittäin. Siinä meinaan menee sen verran kauemmin, etten viitsi ihan "virallisten asiakkaiden" edessä alkaa pelleilemään kameran kanssa enkä tiedä, haluaako kaikki edes sormiaan mun blogiin :-)

      Long story short: tulossa on!

      Poista
  2. Mitä geelejä sulla on mosaicilta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gelpaintien lisäksi Crystal, Flexy, Blush ja Blush+ :-)

      Poista
  3. Vau, tosi nättejä kynsiä osaat kyllä tehdä! :)

    VastaaPoista
  4. Ihan hurjan hienoja! Hyvin huomaa kyllä kehityksen, voisin itsekin ottaa mitkä vain noista alimmista! ❤️

    VastaaPoista
  5. Wau kauniita kynsiä osaat tehä :)

    VastaaPoista
  6. voi simpura kun asut niin kaukana! :D (tai kun en asu enää turussa....)

    IHANIA<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit kun poikkeat täällä päin niin pistä viestiä, niin teen sulle kynnet ja käydään vaikka kahvilla tjsp! :> Kiitos! <3

      Poista
  7. Ei vitsit kun asuisit vähän likempänä (tai mä kävisin setäni perheen luona Raisiossa useammin kuin kerran kolmessa vuodessa), niin täältä löytyis sulle ehdottomasti yks vakkariasiakas! :'-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! :> Sit kun on sen yhden kerran aika kolmen vuoden sisään ja poikkeat täällä päin niin let me know! ;-)

      Poista
  8. Tosi kauniita kynsiä, tykkään näistä vikoista ihan tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne taitaa olla munkin lempparit näistä kaikista! Kiitos paljon! :-)

      Poista
  9. kauan tollaset kynnet pysyy hyvänä ilman huoltoa siis.? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu todella monesta eri tekijästä. Mm. siitä, onko sun luonnonkynsi millainen (esim. rasvaisissa pysyy huonommin), onko sun harrastus/työ sellainen, että kynnet saattaa siinä altistua iskuille tmv ja muutenkin siitä, miten paljon niitä "kuormitetaan". Tämä mun vakkariasiakas kävi välillä neljänkin viikon välein ja kaikki pysynyt kiinni. Nyt ollut parina kertana kolmen viikon jälkeen ja moitteetta pysynyt nekin, eikä näy edes ilmaantumisia :-)

      Poista
  10. Vitsit, oot kyllä taitava! :)

    VastaaPoista
  11. Kummasta tykkäät enemmän blush vai blush+? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plussaa en oo vielä päässyt kunnolla kokeilemaan, mutta täytyy olla aika superhyvä, että menee tavallisen blushin ohi! :-)

      Poista
  12. mistä tilaat sun geelit? kun yleensä tarvii olla se koulutus että pystyy tilaamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tosi harvassa paikassa vaaditaan mitään koulutusta/yritystä. Vaan muutamissa tukkuverkkokaupoissa! Mä tilaan omani Mosaicilta :-)

      Poista
  13. Kehityksen kyllä huomaa, mutta ei hemmetti oot kyllä ihan super taitava!! :) Mäkin tykkään näperrellä kynsiä ja vähän tekis mieli kokeilla geelienkin tekemistä, mutta en tiedä mistä alkaa tekemään tai mistä tilata tarvikkeet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Mosaicin geelejä! Et tulisi pettymään :>

      Poista
  14. moikka,
    jos aiot käydä kynsikoulutuksen, niin valitse paikka tarkkaan. mä kävin omani n. 4 vuotta sitten helsingissä, hitto kun en muista sen paikan nimee, oisko ollu joku beauty center? siellä oli myös maskeerauskoulua yms. maksoin siitä lystistä monta sataa euroa, ja koulutus kesti 6 tuntia. kaikki tehtiin hirveellä kiireellä juosten kusten ja kynsien huolto käytiin läpi vain opettajan 2min pituisella suullisella ohjeistuksella :D enemmän olisin varmasti oppinu youtube-videoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Koulutuspaikka on ollut mun tiedossa jo monta vuotta, enkä muualle aio mennä. Tuo paikka on takuuvarmasti hyvä, ehkäpä joka paras mitä Suomesta löytyy ja 90% kaikista ammattilaisista on kouluttautunut tuolla. Sit paikkaa ja henkilökuntaa ei turhaan kehuta! :-)

      Poista