6/26/2015

@SUNNY BEACH

Huhheijjakkaa ja heipat taas täältä Suomen puolelta! Lomat on nyt lomailtu ja heti tiistaista eteenpäin on paineltu töissä. Kieltämättä hieman pukkaa väsymystä (ja silmäpusseja), kun pari viikkoa nukuttu keskimäärin se 4-5 tuntia yössä. Edes jumpissa mä en oo vielä käynyt, mikä on oikeasti aika outoa, koska yleensä se on paikka mihin jaksan raahautua vaikka puoliunessa. On toi lomailu vaan rankkaa!

Mä oon aina ollut sellanen, että vaikka kuinka myöhään menisin nukkumaan, en pysty enkä malta nukkua kovin pitkään, koska tuntuu heti, että koko päivä menee hukkaan. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä toimii maanantai: saavuin tuolta matkalta kotiin su-ma välisenä yönä n. aamuviideltä, joten olin sängyssä puoli kuuden aikoihin. Ekan kerran heräsin kymmeneltä ja ajattelin, että vielä on pakko nukkua  vaikka väkisin. No, nukahdin uudelleen ja lopulta heräsin yhdeltä. Seitsemisen tuntia unta siis, mikä on tosi vähän kun ottaa huomioon sen, että Bulgariassa tultiin välillä baarista kotiin aamukuudelta ja herättiin jo kymmenen aikoihin :-D Yöunet oli siis joka yö sellasta 4-6 tunnin luokkaa. Tiistaista lähtien oonkin herännyt aina kuudelta töihin, joten...silmäpussit kyllä kiittää! Se onkin osasyy siihen, etten sitä pientäkään vapaa-aikaa oo jaksanut käyttää blogiin, vaan keskittynyt sillon ottamaan rennosti. Tänään onkin eka päivä, kun mulla ei oo töiden jälkeen mitään menoa, luksusta! Vedinkin äsken vajaa tunnin päikkärit ja pian valmistaudutaan lähtemään syömään perheen kesken.

Joskos mentäis nyt "jo" asiaan?

P1019649P1019663

Missä mä siis koko viime viikon olin? No, mäpä kerron. Lähdettiin sunnuntaina 21. kesäkuuta kaikkien mun parhaiden ystävien eli mun tyttöporukan (josta jokainen varmasti on ennenkin kuullut ja lukenut) kanssa viikoksi Bulgariaan Sunny Beachille. Kuusi rämäpäätä yhdessä, vieraassa maassa, iik! Varattiin helmikuussa Tjäreborgin pakettimatka, joka maksoi siis lentoineen ja hotelleineen muistaakseni 480€ – vähän alle viissataa jokatapauksessa. Oltiin varattu hotellista kaksi kahden hengen huonetta, joihin molempiin tulisi yksi lisävuode.

Me lähdettiin sunnuntaina Turusta kohti Helsinkiä 11.00 Onnibussilla ja oltiin Kampissa yhden maissa. Meidän lento lähti vasta 17.45, joten meillä oli hyvää aikaa syödä ja juoda kahvit. Kahden aikoihin lähdettiin jo rautatieasemalle, josta piti lähteä bussi suoraan lentokentälle, mutta puolen tunnin odottelun jälkeen päätettiin soittaa taksi, koska jo tossa vaiheessa mulle iski paniikki, että myöhästytään. Tilattiin siis taksi noin kello 14.15, mutta vielä kolmeenkaan mennessä mitään taksia ei kuulunut. Paniikki. Päätettiin sit mennä vähän hankalemman kautta, mutta pelata varman päälle ja soitin Oton hakemaan meidät muutamat ja muutamat meni sit taksilla (kun ei me kuusi oltais mahduttu tavalliseen taksiin). Tässä vaiheessa mulle vasta paniikki iskikin, koska mun piti vielä ennen lähtöselvitystä hakea lentokentän poliisilta mun uusi ja voimassa oleva passi.

Päästiin kentälle abouttisrallaa 15.30 ja menin heti kysymään henkilökunnalta, että missä se poliisi sijaitsee ja meidän tuuria – eiköhän se sit ollu ihan toisessa rakennuksessa. Pistettiin siis juoksuksi, mutta ehdittiin jopa lähtöselvitykseenkin ihan ajoissa! :-D

P1019656P1019669P1019702P1019714

Lento Bulgariaan kesti suunnilleen kolme tuntia, joka meni tosi nopeasti. Oltiin valmiiksi jo varattu lentokentältä bussikuljetus hotelliin, joka oli tosi hyvä idea, sillä yöllä vieraassa maassa ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen lähteä seikkailemaan takseilla tai busseilla. Kaiken lisäksi siellä oli joka ilta jo yhdeksän aikaan pilkkopimeää...

Meidän hotelli oli nimeltään Olimp, jossa meitä oli heti vastassa ihan älyttömän ihania ja iloisia työntekijöitä! Meille annettiin vielä kaiken lisäksi veloituksetta paremmat huoneet kun oltiin varattu, ja saatiin neljän (vai kolmen?) hengen huoneet, jossa tilaa oli tosi kivasti kolmelle neidille. Olimp tais olla kolmen tähden hotelli, eikä ulkonäöllisesti siis ollut mikään kaunein, mutta me oltiin muuten ihan tajuttoman tyytyväisiä tohon hotelliin! Ainoa suuri miinus aamupalasta, joka oli todella kehno ja jossa me käytiinkin vaan yhtenä aamuna, vaikka se hintaan sisältyikin.

P1019717P1019721-horzP1019723P1019738P1019741
P1019742P1019727P1019774P1019748P1019758

Itse Bulgariasta ja meidän päivistä ei oikeastaan olekaan kovin paljoa kerrottavaa, koska Sunny Beachilla ei oikeasti ole mitään muuta tekemistä kun olla rannalla ja juhlia :-D Parina päivänä lähdettiin kuitenkin B(o)urgasiin, josta lisää myöhemmin! Tässä nimittäin oli mun kaikki kameralla otetut kuvat, mutta puhelinkuvia on kyllä tulossa – ja paljon.

Siinä vähän alkufiiliksiä ja pientä juttua reissusta, enemmän infoa ja kuvia sitten niiden puhelinkuvien yhteydessä! Ja hei, jos nyt tulee jotain kysyttävää, mitä haluatte tietää niin nyt kannattaa avata suu, kerron siitäkin sitten tossa edellä mainitussa postauksessa! :-)

4 kommenttia:

  1. Oi, mieleen tulvi ihania muistoja! Oltiin tyttöporukalla myös tuolla kaks vuotta sitten ja just 21.6 lähdettiin! Oli sentään eri hotelli :D Ihan tutuilta näyttää maisemat edelleen :) Ai että kun tekis mieli mennä uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiva sattuma! :-D Ihme kun oli edes eri hotelli ;-) Oli kyllä ihana paikka, ja ainakin tuli rentouduttua!

      Poista
  2. Miks tuota sun kynsivideota (jonka oot tehny pari vuotta sit) ei pysty kattomaan enää? :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni poistin sen... Tein siinä niin paljon asioita ihan väärin :<

      Poista