5/19/2015

VAATEKAAPPI KEVÄTKUNTOON & ALEKOODIA

Mun oli alunperin tarkoitus tehdä ostospostauksen toinen osa ja heittää myös nämä yhteistyön kautta saadut tuotteet siihen muiden tuotteiden joukkoon, mutta päätin sittenkin tehdä näistä ihan oman postauksensa, niin löytyy kaikki sitten saman postauksen alta! Muutenkin ehkä teillekin kivempi, että ostospostauksessa on oikeasti ne tuotteet, joista olen ihan itse maksanut.

Koska me eletään jo reilusti yli toukokuun puolta väliä, sai nyt jäädä neuleet ja pidemmät sekä lämpimämmät vaatekappaleet sinne kauppaan. Vaikka muutamien tuotteiden kohdalla piti oikeasti purra hammasta, että sain ne ihanat neuleet myöskin jätettyä sinne kaupan puolelle, niin onnistuin kuin onnistuinkin valitsemaan pelkästään kevät- ja kesävaatteita lämpimiä ilmoja ja päiviä ajatellen! Ja tietenkin meidän alle kuukauden päässä häämöttävä Sunny Beachin matkakin oli mielessä...

Taas kerran kaikki tuotteet oli ihan superhyviä ja just oikeen kokosia  jippeij! Tuotteet on siis saatu yhteistyön kautta House of Brandonilta. Kuvien alla olevia linkkejä painamalla pääsette suoraan tuotteeseen, jos kiinnostus jotain vaatetta kohtaan heräsi!

P1019065P1019044-horz


Kukkapöksyt vilahtikin jo tässä postauksessa, mutta esitellään ne nyt vielä uudelleenkin. Kyseessä on siis ihanan kesäiset ja kevyet kukkapöksyt, jotka sopii mun mielestä kaikista parhaiten noin kun mä oon ne yhdistänyt  eli croptopin kanssa! Materiaaliltaan ne on sifonkia (?), eli tosi kevyttä ja ihanan viileetä matskua niitä kolmenkymmenen asteen helteitä ajatellen. Näillä on hintaa naurettavat 12,95€.

P1019001-horz
P1018969mvll
P1018993P1018980


Näitä mekkoja mä olin kuolannut jo pidemmän aikaa ihan itse Vilan liikkeessä ja oli aika lähellä etten kiikuttanut niitä kahta sovituskopin kautta kassalle, mutta onneksi vähän epäröin näiden hintaa, jota olisi molemmille yhteensä tullut yli viiskymppiä. Mun mielestä vähän liian suolanen hinta kuitenkin aika tavallisista trikoomekoista!

No, loppu hyvin kaikki hyvin – nyt ne onneksi on mun ja molemmat on päässyt tän parin viikon aikana useamman kerran käyttöön! Toinen on ollut päällä mamman synttärikahveilla, ja toinen äitienpäivänä syömässä (ei, ei oltu missään överijuhlallisessa paikassa syömässä, mihin ois pitänyt laittaa ykköset päälle).

P1019077P1019080-horz


Jo todella paljon käytetyt ja hyväksi todetut (niinkuin kaikki muutkin kyseisen brändin tuotteet) urheilurintsikat Nikeltä, joihin mä ihastuin erityisesti tuon ihanan pirteän värin ansiosta. Pinkkiä ja neonkeltaista = ah Erittäin hyödyllinen ja hyvä ostos.

lllP1019004l-horzP1019036


Mun vaatekaapista ei hetki sitten löytynyt yhden yhtäkään kimonoa, mutta nyt mä oon saanut tilanteen korjattua ja niitä löytyykin vaatekaapista jo kolme kappaletta! Yksi niistä on tämä Vilan kimono, joka on muuten mun mielestä ihan täydellinen, mutta mun makuun ihan hieman liian pitkä. Uskon kuitenkin, että tälle tulee ehdottomasti käyttöä ainakin meidän matkalla, ja onhan tällänen ihana vetästä vaan bikinien päälle esim rannalta poistuessa!

Tähän perään mulla ois vielä teillekin aika kivoja uutisia! House of Brandonin Facebook-sivuilla meni 10 000 tykkääjän raja rikki, ja sen kunniaksi he tarjoavatkin -20% alennuksen KAIKESTA, koodilla "FACE". Koodi on voimassa tämän ja huomisen päivän, eli tiistain sekä keskiviikon ja  alennus koskee myös jo alennettuja tuotteita. Tästä pääset shoppailemaan aletuotteita ja tästä ihan normaalihintaisia naisten tuotteita. Kivoja shoppailuhetkiä (jälleen, heh)!

Sisältää mainoslinkkejä.

12 kommenttia:

  1. Wautsi noi kukkahousut on kyllä älyttömän ihanat! *__* & kaikki muutkin kyllä voisin ottaa vaikka itelle! :-D

    www.vievies.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin! Tykkään kaikista, mutta noi kukkahousut on ihan rakkautta...<3

      Poista
  2. Kukkapökät on kamalat äklöt!!! Mummotyyli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kyllä täytyy mennä silmälääkäriin! :> Ei vaan, kaikilla omat mielipiteet!

      Poista
  3. hei ! minkä kokonen toi vaaleeharmaa mekko kantsii tilata jos normisti on kokoa 36-38 mut pituus 158cm?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti XS! Mun on S ja mun vaatekoko on 36/38/S/M, mutta nä on kyllä aika reilua mitoitusta :-)

      Poista
  4. Onko nuo kukkahousut millasta mitotusta? En osaa päättää xs-s välillä. Monet xs housut menee kuitenkin jalkaan. Kuinka tiukka vyötäröresori on ja millasta kangasta hiusut on, venyykö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan mitenkään reilua kokoa, mun housut on yleensä M-L, ja nämä on siis L ja just passelit mulle (oon 175cm pitkä). Kannattaa ottaa isompi eli S, kangas on sifonkia eli ei jousta lainkaan :-)

      Poista
  5. montako päivää sulla meni että se anastasian kulmatuote tuli postissa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. About 5 arkipäivää? Tosi nopeasti siis! :-)

      Poista
  6. Mitkä koot sulla on noista mekoista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on molemmat S :-) Jos mietit ostamista, niin kannattaa ottaa pienempi koko, ne on meinaan aika reilua kokoa!

      Poista