12/09/2014

MARRASKUUN LEMPPAREITA

Piiiitkästä aikaa kuukauden lemppareita! Aikaisempien kuukausien juttuja en edes vaivautunut miettimään, vaan kuvailin suoraan viime kuun lempparijuttuja.

joop-horz

Lumenen Longwear Blur -meikkivoiteen ja saman merkin Beauty Base -meikinpohjustusvoiteen oon todennut tosi toimiviksi. Tätä meikkivoidetta mä kokeilin ensimmäistä kertaa reilu kuukausi sitten jostain äitille tulleesta näytepakkauksesta. Äiti hehkutti tätä heti ja kertoi, miten meikkivoide oli pysynyt kasvoilla hyvin koko juhlaillan ajan! Sopivaan aikaan Citymarketissa olikin kaikki Lumenen tuotteet -40%, joten pyysin äitiä nappamaan meille molemmille nämä meikkivoiteet ja lisäksi mulle myös ton pohjustusvoiteen. 

Pohjustusvoidetta levittäessä se tuntuu iholla aluksi todella rasvaiselta, mutta ihan minuutissa se on jo imeytynyt ihoon kokonaan, eikä enää tunne, että iholle olisi levitetty mitään. Mä en ainakaan anna mitenkään erityisemmin tämän kuivua, vaan lätkäsen meikkivoiteen vaan samaan syssyyn päälle. Lopputulos on todella luonnollinen ja mä oon huomannut miten hyvin meikkipohja pysyy kasvoilla koko (työ)päivän ajan. 

Mä oon aina tykännyt Lumenen tuotteista, ja näissä jos joissain on hinta-laatu-suhde kohdillaan! Me ei taideta äitin kanssa minkään muun tuotemerkin tuotteita oikeen käyttäkään, lukuunottamatta Nivean rasvaa. 

P1016023P1016028

Caseapp otti muhun yhteyttä jälleen ja kyseli kiinnostusta yhteistyöhön. Kaikille varmaan onkin jo selvää, että Caseapp on yritys, jossa saa suunnitella puhelimelleen tai tietokoneelleen suojakuoret taikka suojakalvot. Heidän sivuillaan on myös valmiita kuoseja, mutta mä oon aina itse suunnitellut tai valinnut kuvahausta mua miellyttävän kuosin. Tällä kertaa valitsin tälläsen marmorisen kuosin mun puhelimenkuoreen, ja yllätyinkin miten kiva tämä ihan livenä onkaan! Paljon on tullut kehujakin, enkä muuten ihmettele ;-)

Pysykäähän kuulolla, jos pieni joululahja itselle tai ystävälle tai kenelle vain kiinnostaa!

P1015987

Toiseksi parhain ostos ja löytö on tämä puinen sisustuskirjain. Oon ettinyt jo usemman viikon niin kaupoista kuin verkkokaupoistakin tarpeeksi isoa, valkoista ja hienoa puukirjainta. Netistä tilatessa hinta saattaa kohota aika kalliiksi postikulujen vuoksi, joten ensisijaisesti oon koittanut mitää silmät auki kaupoilla pyöriessä. Stockmannilla oli muuten todella kiva puukirjain, mutta mun mielestä se oli vähän liian pieni. Myös Askossa oli aivan täydellinen kirjain, mutta valitettavasti siellä myytiin vain "sanapaketteja", eikä yksinään niitä kirjaimia. Viime viikonloppuna kuitenkin onneksi tärppäsi ja löysin ihanan puukirjaimen vain vitosella!

P1016046P1016049

En muista oonko täällä blogissa ikinä asiasta maininnutkaan, mutta alkuvuodesta kuolasin näitä maailman täydellisimpiä kenkiä kultasine yksityiskohtineen, mutta ajattelin, että tilaan ne vasta syksyllä uusiksi syyskengiksi. No, eihän se odottaminen kannattanut sitten ollenkaan, sillä niiden myyminen oli kokonaan lopetettu jo silloin kun mä niitä aloin etsimään. Etsin monista nettikaupoista ja kenkäkaupoista edes samanatapaisia, muttei se tuottanut tulosta. Törmäsin onneksi kuitenkin Zalandolla näihin samantyylisiin kenkiin, mutta vain hopeisilla yksityiskohdilla. Mä rakastuin nimenomaan noihin kultasiin yksityiskohtiin, mutta päätin kuitenkin tilata nämä, kun muuten oli aikalailla vastaavanlaiset.

Parin viikon käytön jälkeen toisesta kengästä kuitenkin irtosi tosta kannan metallikoristeesta kaksi ruuvia, joten reklamaation kirjottamisen jälkeen lähti kengät takaisin Zalandolle, ja tilasin sieltä uudet. Sillon kengät oli vielä -20%, joten säästin muutamia euroja, hah! Siitä päivästä lähtien oon käyttänyt näitä tosi paljon ja saanut niistä paljon kehujakin!

P1016063

Maailman paras jätski on löytynyt, ja se on Ingmanin Creamy Rocky Road! Mä oon kyllä aina syönyt jäätelöä, jos sitä pakastimesta löytyy, mutten ikinä osta sitä jos mun makeaa tekee mieli. Ostin viikonloppuna meille vähän herkkuja (koska perjantaina tuli kuluneeksi tasan 18 vuotta äidin ja isin hääpäivästä ja tasan 30 vuotta siitä, kun tapasivat ensimmäisen kerran) ja päätin testata tätä, kun joku muukin sitä blogissaan kehui. Ja voi kyllä, se oli just niin hyvää kun siitä kirjotettiinkin! Vaahtokarkkeja, pähkinää ja kinuskikastetta  kyllä kiitos!

P1015977-horz

Kuukauden parasta ostosta ei tarvitse moneen kertaan miettiä  se on ehdottomasti tämä sisustustikashyllytsydeemi! Tota on tullut ihailtua moneen otteeseen ja monta kertaa päivän aikana, se vaan on niin ihana.

P1016015bubu

Kuukauden kivoimmasta paketista kuoriutui jo blogissa pilkahtanut paksu ja lämmin valko-beige neuletakki ja sininen paituli. Tällä kertaa onneksi molempien koko osui juuri nappiin! Neule oli one size -kokoa, joka oli juuri sopiva tälläiselle S-M kokoa käyttävälle ja paidasta M koon, joka vastasi hyvin kokoaan.

P1015952

Kuukauden lempparikynsilakoiksi on ehdottomasti päässyt Essien hopeaglitterinen Jiggle Hi Jiggle Low lakka, harmaa (joka näyttää kuvassa ihan violetilta?!) Chinchilly ja Protein Base Coat. Jälkimmäisin siis vahvistaa kynsiä ja sen kyllä huomaa! Mun kynnet on aina ollut kuin paperia, eli todella ohuet ja hauraat, mutta nykyään ne voi jo vähän paremmin ja vahvemmin tämän ansiosta. Hilelakka oli ihan superkiva yllätys, sillä se tosiaankin peitti sen oman kynnen todella hyvin ja sitä hilettä tuli ihan reippaasti lakan mukana. Oon ollut vähän varautunut näiden hilelakkojen suhteen, kun usein niitä hileitä on tullut se pari kappaletta ja peittävä lopputulos on ollut todella kaukana... Chinchilly oli jo alusta lähtien ostoskorissa, sillä harmaa jos joku on hyvä sävy syksylle! :-)

Mitä tykkäilitte mun kuukauden lemppareista?

16 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus jälleen kerran, ihania juttuja oot löytäny.:)

    VastaaPoista
  2. Ah toi rocky road- jäätelö <3 ja tuo neule on ihana!

    http://more-than-we.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi jätski oli maaaaaaaaailman parasta! Ja neulekin ihan ok, hah :-)

      Poista
  3. mist oot ton sun ''sisustustikashyllytsydeemin" ostanu :D?

    VastaaPoista
  4. mistä toi E kirjain on ostettu? :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kivat suosikit :-) onks noi meikkisienet beautyblendereitä vai jotain muita (taisiis mistä ne on :D?) Oon ajatellu tuollasen hankkimista, vaikka aina meikkivoiteen kyllä tykkäänkin levittää siveltimillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi on niitä ihka oikeita Beautyblendereistä! Ihan huippuja. Saa niin tasasen lopputuloksen, vaikka mäkin aina meikkailen ihan puoliunessa :-D Suosittelen!

      Poista
  6. Hei osaisitko kertoo tosta lumenen beauty base pohjustusvoiteesta tarkemmin?:) oon nimittäin miettiny sen ostoa! Mulla on vähän huonompi iho, tai ei mikään täydellinen sileä finnitön niin mietin että sopiskohan se myös mulle..:) mutta ehkä uskaltaudun kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että sopisi, noista oli myös paria muuta erilaista mitkä oli tarkoitettu taas erilaiselle iholle. Kannattaa mennä vaikka ihan Sokokselle ja juttele myyjän kanssa, ne osaa neuvoa mikä noista ois paras just sun iholle! Ihan huippu tuote, kannattaa hankkia, jos vaan sopii sun iholle :-)

      Poista
  7. Oma äitini on myös kehunut Lumenen meikkivoidetta! Kyllä nää mammat tietää :D Ihana postaus, tulin jotenkin hyvälle mielelle tästä :) mukavaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään tietää joo! Parhaat vinkit on tullu ehdottomasti äitiltä ;-)

      Kiitos, ja samoin sulle Karoliina! :-)

      Poista
  8. Hei mikä se paikka oli mist tilailit noita Essien kynsilakkoja? Normikaupoissa ne on ihan hirveen kalliita >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. www.nailsupplies.us! Postikulut on aika rajut, mut tulee siitä huolimatta halvemmaks kun ostaa kaupasta, nehän maksaa sen 15€ melkeen joka paikassa... Ja voihan sitä tilata kaverin kans kimpassakin! :-)

      Poista