12/11/2014

KYNSIKESKIVIIKKO

Pitkästä aikaa kynsijuttuja! Ei sillä – en mä oo kynsiä vähään aikaan tehnykään. Aika ja energia ei vaan meinaa millään riittää, enkä uskalla tai halua lähteä väsäilemään kalliiden aineiden kanssa kynsiä, joihin ei pysty edes 90 prosenttisesti keskittymään.

Muutama viikko sitten mä tein äitille ihan basic kynnet, eli laitettiin pituutta vähän lisää ja koristeluksi ranskalainen manikyyri. Ton muutaman viikon aikana ehti kynnet vähän jo kärsiä, eikä ne enää ollut kovinkaan kauniin näköset. Huollon aika siis...

P1016072-horzk

Lähtökohta oli tämä. Kasvurajaa muutama milli, parissa kynnessä halkeamia ja oma kynsi näkyi rumasti valkoisen kärjen alta.Yllättävän hyvin kynnet kuitenkin pysyi, sillä aikaisemmilla kerroilla äiti on monesti onnistunut tökkimään niitä ties mihin.

Tajusin vasta jälkeenpäin, että olisin voinut ottaa kuvat vaihe-vaiheelta, muttei tietenkään tullut mieleen siinä vaiheessa kun se olis vielä ollut mahdollista. Ens kerralla sitten!

P1016082-horzP1016093

Ja tällaiset niistä sitten tuli! Yhtä kynttä jouduin korjaamaan muotin avulla, mutta muut olivat pysyneet tosi hyvin ja sain helposti viilattua sähköviilalla vanhan massan pois kynsistä. Pituudesta otettiin hieman pois, jottei kynnet ole liian pitkät niiden kasvaessa hieman. Muoto pysyi edelleen täysin samana, koska tämä on ainoa muoto minkä äiti kynsiinsä hyväksyy :-D

P1016101rajattu-horzP1016105

Käytössäni on siis Mosaic -tuotesarjan geelit ja näissä kynsissä käytin pohjageelinä Flexyä ja itse kynsipeti on rakennettu Crystalilla. Valkeaan kärkeen käytin Opal -geelimaalia, joka on glitterinen ja runsaspigmenttinen värigeeli. Nimettömiin laitettiin parit timskut, jotka ei kylläkään sovi kynsiin mun mielestä lainkaan niiden "korkeuden" vuoksi. Mutta kun en vaan saa aikaiseksi tilata niitä aitoja swaroja...

Mä taisin muuten hieman rakastua noihin geelimaaleihin ja taidankin pistää muutaman muunkin tilaukseen... On toi tuotesarja vaan niin hyviä! Näillä aineilla ja välineillä kynsien teko on väkisinkin hauskaa.

No, miltä kuulosti ja näytti kynsijutut pitkästä aikaa? ;-)

14 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kynnet! Ihan tollaset basicit, mutta silti niissä on sitä jotain.. :)
    http://more-than-we.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) Monet on sanonut ihan samaa. Toi Opal on kyllä ihana ♥

      Poista
  2. Olis tosi kiva, jos sulla olis näissä postauksissa semmosia tageja, minkä avulla vois löytää samoista aiheista aikaisempiakin postauksia. Oon lukenu vasta noin kuukauden päivät sun blogia ja olisin kiinnostunut just esimerkiksi aikasemmista kynsipostauksista, mutta toosi työlästä kaivella kaikki edelliset postaukset läpi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva sattuma, nimittäin just eilen lisäsin sen Tunnisteet-gadgetin tonne reunaan, unohdin vaan lisätä ne itse tunnisteet sinne... Nyt kuitenkin lisäsin pariin viime postaukseen ja koitan muistaa lisätä jatkossakin! :-)

      Poista
  3. Tosi kauniit kynnet! Tykkään tosi paljon tuosta hieman helmiäshohtoisesta ranskiskärjestä, uskomattoman upeeta jälkee saa sillä Opalilla aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saa, ja ihan koostumukseltaankin sitä oli todella helppo käyttää! Niin kuin kaikkia Mosaicin tuotteita ;-)

      Kiitos paljon! :-)

      Poista
  4. Teitkö The Naked Truth -haasteen sillon kun se oli pinnalla? Jos et, olisitko nyt halukas tekemään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein, mutta oon valitettavasti poistanut sen postauksen jo :-( Voisin tehdä uuden, mutta näiden ripsienpidennyksien takia se ei enää olisi mikään Naked truth...

      Poista
  5. Moikka! Haluisin kysyä sulta kun katoin että oot käyttänyt näitä sannataranailartin tuotteita, että pysyykö kynnet paremmin jos laittaa vaan tota 1 vaiheen geeliä kaikkiin kerroksiin ?
    Ja niin että miksi vaihoit sannataranailartin Mosaiciin ?
    Ja osaatko sanoa, että mikä vaikuttaa eniten tipin pysyvyyteen kynnessä ? :)
    ps. tosi nättejä kynsiä oot tehny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Anteeks, että vastaus tulee vasta nyt, vastailin noihin aikaisempiin kommentteihin töissä vähän kiireellä, enkä loppuihin ehtinyt enää vastaamaan. Eli siis..

      En oo käyttänyt ollenkaan niitä Sannataran 3-vaihe geelejä, eli sillon kun tein niillä aineilla niin tein aina 1-vaihegeelillä jokaisen kerroksen. Mun mielestä ne pysy kyllä ihan hyvin, mutta Mosaicia ei kyllä voita mikään, heh...

      Oikeestaan tohon vaihtoon ei ollut sen kummempaa syytä. Aloin miettimään noiden Sannataran geelien laatua, kun kynnet alkoi ihan yhtäkkiä vaan tippumaan pois. Tähän syy oli yksinkertaisesti vaan se, että uunien lamppujen teho oli heikentynyt ja primer mennyt vanhaksi. Olin jo pitkään kyllä miettinyt tuotemerkin vaihtoa, enkä enää siis tilannut uusia aineita Sannataralta, vaan tilasin kaikki geelit ja muut Mosaicilta. Ja on muuten parhaat geelit ikinä, vaikka maksaakin vähän enemmän!

      Sanoisin, että tipin pysyvyyteen vaikuttaa suurimmilta osin liima ja se, että onko tippi kynteen oikean kokoinen :-)

      Kiitos paljon!

      Poista
    2. pommitan siis lisää, osaisitko suositella jotain hyvää liimaa ? :)

      Poista
    3. Tippien liimaamiseen siis vai? :-) Tämä on huippu! Tosin tällä hetkellä loppu... http://mosaic-ns.fi/collections/liimat/products/mbg

      Kynsien koristelujen kiinnitykseen kannattaa käyttää tätä, ihan paras ja todella tehokas ja "vahva" liima :-) http://mosaic-ns.fi/collections/liimat/products/nbg10


      Kysele vaan lisää, jos jotain kysyttävää tulee :-)

      Poista
  6. tosi nätit kynnet! :) tuli itselleni hinku taas hankkia kynnet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä sit vaan varailemaan aikaa! ;-)

      Kiitos paljon!

      Poista