12/19/2014

HAPPY LIGHTS

Arvatkaapa missä mä kävin viime viikolla? Ihanassa, pienessä, söpössä sisustusputiikissa nimeltä Living Deauville. Mun hyvä ystävä on pidemmän aikaa jo hehkuttanut tätä putiikkia (ja hehkutus vaan yltyi nyt, kun hän on siellä työharjottelussa), ja ostanut sieltä mm. mulle ihan valoittavan ihania synttärilahjoja! Oon nettisivuiltakin katsellut heidän valikoimaa, mutten vielä kertaakaan saanut aikaiseksi mennä ihan paikan päälle – ennen kuin viime perjantaina!

Lähdin ihan katselumielessä ajelemaan liikettä kohti, mutta mun päässä oli myös pienen pieni taka-ajatus. Ne pirun Happy Lights -pallovalot nimittäin. Oon ihaillut niitä ihan älyttömän kauan ihan vain kuvien muodossa, mutta enhän mä enää voinut kieltäytyä kun sain ihan itse hypistellä noita palloja. Valosarjoja ei sillon ollut enää jäljellä, mutta Emilia pisti mulle varaukseen yhden, ja toisen ystävällisesti mulle tiistaina!

Näitä kuvia oli muuten pirun hankala muokata, kun toi ruskea seinä muuttui aina välillä p*sk*nruskeaksi tai vihertäväksi... Koitakkaa kestää!

71-horz

Ja no, siinä ne nyt on, niin kuin varmasti näettekin, koristamassa mun sisustustikkaita. Vielä paremmin nämä pallot sopisivat vaaleanharmaata seinää vasten, ja sen maalaus onkin ollut pohdinnassa nyt reilu vuoden. Mutta kun ei vaan saa aikaiseksi! Palloja on saatavilla monia eri värejä, ja valosarjoja on 20 taikka 35 pallolle. Mä valitsin tämän lyhyemmän sarjan, koska tuo 35 pallon sarja olisi saattanut olla hieman liikaa. Tässä oli vielä sellainenkin "ongelma", etten voinut laittaa noita palloja ihan alimmille hyllyille, ettei tuo meidän pieni ruskeavalkoinen hömppä syö niitä... Katseli meinaan sen näköisenä vierestä, kun näitä pujottelin noihin valoihin, etten olisi yhtään ihmetellyt, vaikka olisi samantien pistänyt poskeensa!

52-horz

Valitsin yhteensä neljää eri väriä: valkoista, harmaata, tummanharmaata ja hopeaa. Laitoin palloja tohon ketjuun tossa luettelemassani järjestyksessä, mutta niitähän voi helposti vaihtaa, jos kaipaa vaihtelua! Mietin myös, ettei olis yhtään hullumpi ajatus, jos noita ostaisi muissakin väreissä jemmaan. Sais meinaan aika helposti (ja halvalla) yleisilmettä erilaiseksi!

Noiden itse pallojen hinta on siis 1€ kipale, lukuunottamatta isompia palloja sekä kultaisia ja hopeita, jotka maksavat 1,50€ kipale. 20 valon ketju taas maksaa 13€, 35 valon ketju 15€. Mun pallovaloille näin ollen tuli yhteishintaa 35,50€. Tyyriit, mutta niin ihanat, ja menee helposti ihan ympäri vuoden! Takuuvarmasti pääsee mukaan myös omaan kotiin.

Iskeekö teihin nämä iloiset valot? Löytyykö joltain muultakin tälläiset jo? Minkä värisiä palloja teidän sarjoista löytyy?

20 kommenttia:

  1. Hitsi vähänkö mageen näköset ! =)
    http://kseniabetko.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Wouu, aivan ihanat noi valot! Muutenkin haluisin tommoset 'portaat' :-)
    http://jennicarita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi molemmat on ollut ehdottomasti tän vuoden parhaita hankintoja! Varsinkin noi sisustustikkaat....♥ Perfectooo!

      Poista
  3. aika massa-valot sanon minä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on, enkä kyllä ihmettele! ;-)

      Poista
  4. Sulla on kyllä hyvä maku sisustuksessa! :)

    VastaaPoista
  5. Miullakin on pitkään ollut suunnitelmissa ostaa kyseiset pallovalot, no ehkäpä kohta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin pohdin tätä tosi pitkään, kun ne tuntu kuitenkin vähän liian tyyriiltä "vaan" tollasiksi sisustusvaloiksi... Mut enhän mä sit lopulta voinu enää olla ostamatta, kun kaikki kaveritkin painosti, mut en oo kyllä katunu hetkeäkään! :-)

      Poista
  6. Noi valot on ihanat, sopii sun huoneeseen tosi kivasti! Ja itseasiassa mä oon aina luullu, että ne ois vielä tosta(kin) kalliimmat :-D

    www.sarajhs.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin jotenkin muistelin, että ne ois ollut sen viiskymppiä, mutten sillon vielä tiennyt että on myös noita 20 valon sarjoja! Kiitos, mäkin tykkään noista tosi paljon! :-)

      Poista
  7. Noi on kyllä niin ihanat! Oon halunnut tommoset jo pitkään, mut meijän taloudessa on semmonen jarruttava tekijä ku avomies :D No ehkä mä joskus yllätän sen ja ostan ilman lupaa noi valot, ne tois ihanaa valoo iltoihin senkin jälkeen kun perus jouluvaloja ei enää viitti pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahahaha, ounou! :-D Sun pitää vaan ostaa ne siltä salassa ;-) Mäkin tykkään noista erityisesti just sen takia, että ne ei oo vaan jouluvalot, vaan menee hyvin myös keväällä ja syksyllä ja kesällä ajjajajaja....:-)

      Poista
  8. Tommoset ois kyllä niin ihanat itsellekkin. Oon nähny noista paljon kuvia ja haaveillut tollaisista:)
    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne on! :-) Toivottavasti pian sun ei tarvitse tyytyä vaan siihen haaveiluun, heh!

      Poista
  9. Jos oikein muistan niin sähän olit tilannut tuolta jotex.fi - sivulta? Muistatko yhtään että oliko siellä postikuluja ja jos oli nii minkä hintaset? :-) Ja yleensäkki et menikö kauan aikaa että tilaus tuli perille yms..?
    Pakko tähän loppuun vielä sanoa että tykkään sun sisustustyylistä ihan älyttömästi ja noi happy lightsit on kyllä tosi kivat! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon tilannut! :-) Postikuluja tais olla 5,20€, ja tilaukset on kaikki tullut viikossa perille!

      Kiitos paljon! ♥

      Poista