10/20/2014

VOI BERLIINI MINKÄ TEIT!

Reissulta palattu turvallisesti tänne kylmään ja kolkkoon Suomeen! Niin se kylmyys iski meilläkin päin kasvoja ja vaikka Saksassakin oli kylmimmillään "vain" viitisentoista astetta, tuntui Suomen ilmasto tosi paljon kylmemmältä.

Me palattiin meidän viiden päivän reissulta perjantaina myöhään illalla väsyneenä, mutta onnellisena kotiin. Mä en jaksanut oikeen muuta tehdä kun näyttää äitille ostokset, purata matkalaukun ja painua nukkumaan, ja tällä kertaa ihan ikiomaan sänkyyn!

Kamera kulki matkalla mukana vain kahtena ensimmäisenä päivänä, joten tässä postauksessa taitaakin olla kaikki kameralla otetut kuvat matkalta. Ainoastaan pituussunnassa olevat kuvat jäivät uupumaan, kun en jostain syystä saanut niitä lisättyä tähän postaukseen... Multa löytyy onneksi muutama kuva myös puhelimesta, joten kokoan niistä vielä myöhemmin oman postauksensa!

Ajattelin toteuttaa tämän postauksen ns. vaihe-vaiheelta, joten kysykää, jos jäi jotain mietityttävää! :-)

PA134692PA1346961

Odottamassa kyytiä! Me ajettiin ensin autolla Helsingin lentokentälle, jätettiin auto lentoparkkiin ja mentiin siitä ilmaisilla bussikyydeillä terminaaliin. Lentoparkissa auton pitäminen maksoi maanantaista perjantaihin 34 euroa eli meidän tapauksessa vain seitsemän euroa per henkilö!

PA134698

Heti Saksassa meitä odotti lentokentällä pieni söpöläinen...:-)

Odotettiin taksia vain kymmenisen minuuttia, sillä lentokentällä oli järjestyksenvalvojia, jotka ainakin isommille porukoille soitti tilatakseja. Muuten lentokentällä oli hyvin ihan tavallisia viiden hengen takseja, mutta niitä isompia oli vaan pari hassua!

PA134702

Me yövyimme Novum Hotel Aldea Berlin Zentrum -nimisessä hotellissa, ja erästä respan työntekijää lukuunottamatta oltiin tosi tyytyväisiä! Me oltiin varattu meille yksi viiden hengen perhehuone, joka oli jaettu ns. kahteen huoneeseen. Huoneita erotti vaan ovi, jota pidettiin koko ajan auki :-) Ihanan paljon tilaa. Viihdyttiin tosi hyvin!

Hotelli taisi sijaita kuitenkin vähän huonomaineisella alueella, ja joka ilta tuli törmättyä muutamaan huoraan meidän hotellin edustalla :-D Ikkunan ollessa auki ambulansseja ja poliiseja vaan vilisi siinä lähettyvillä, mutta mitään pelottavaa tai mainitsemisen arvoista emme kuitenkaan kokeneet! Lukuunottamatta yhtä yötä, kun metroasemalta melkein meidän hotellille asti muutamat nuoret miehet seurasi meitä, mutta onneksi fiksuina tyttöinä oltiin aika hyviä harjauttajia ;-)

PA134710PA134726PA134754

Heti ensimmäisenä iltana, kun oltiin jätetty kamat hotellihuoneeseen, lähdettiin etsimään syömispaikkaa ja löydettiinkin meidän hotellin läheltä ihana ravintola, Neffes. Ei edes yritetty etsiä muuta paikkaa, vaan jäätiin suosiolla tuonne syömään! Muut valitsi BBQ-hampparin, yksi spaghetti bolognesen...

PA134742PA134769PA1347771

...ja mä otin Crispy Chicken Burgerin. Ja oli muuten maailman parasta hampparia, mitä mä oon syönyt! Koitin vielä muinakin iltoina saada tytöt suostuteltua tuonne uudelleen, mutta epäonnistuin....

PA134793PA134820

Syömisen jälkeen käppäiltiin vielä hetki läheisillä kaduilla, ennen kuin mentiin hotellille nukkumaan.

PA154845

Meidän hotellin ikkunasta ei ollut mitkään maailman kauneimmat näkymät :-D Tämä kohta näyttää vielä ihan kivalta, mutta sivuilla oli rakennustyömaata ja työkoneet luonnollisesti jylläsivät aamusta iltaan.

PA154852

Jo ensimmäisenä aamuna meidän hotellihuone näytti kutakuinkin tältä...

PA164857

Ja vähän päivemmällä, kun oltiin saatu shoppailukassit raahattua hotellille, oli jokaisen sängyn vierus tämän näköinen :-D

Meidän päivät meni aikalailla saman kaavan mukaan joka päivä. Aamulla herättiin yhdeksän maissa ja mentiin hotelliin aamupalalle, kun se maksoi vain 7,90€. Tankattiin siellä itsemme täyteen, palattiin takaisin huoneeseen laittautumaan ja 11-12 aikoihin lähdettiin shoppailemaan! Tällä reissulla meni yhtenä päivänä jopa yhdeksän tuntia, vaikka välillä tietenkin käytiin kahvittelemassa ja haukkaamassa pientä syötävää. Illalla tultiin takaisin hotellille, oltiin hetki, laittauduttiin uudelleen ja lähdettiin metsästämään ravintolaa, sillä tässä vaiheessa masu kurni jo aika kovin! Viimistä iltaa lukuunottamatta meillä meni ihan yömyöhään asti ravintoloissa istuskellessa.

Mä olin säästänyt koko reissulle 400 euroa rahaa ja olin oikeestaan kaiken ton saanut myymällä vanhoja vaatteita pois. Sen takia mua harmittaakin ihan älyttömästi, miten vähän mä loppujen lopuksi löysin vaatteita. Rahaa olisi kyllä ollut, mutta kun mikään vaate ei vaan iskenyt! Ei oikeen osattu kukaan arvioida miten paljon ruokaan menee rahaa, ja viimisenä iltana järkytyin, kun katsoin mun lompakkoa :-D

Jos jäi jotain kysyttävää niin kysykää ihmeessä! Mä olisin valmis lähtemään Berliiniin vielä kolmannenkin kerran tänä vuonna, vapaaehtoisia matkaseuralaisia?

7 kommenttia:

  1. tais olla oikein onnistunu matka :)! mistä toi sun beige laukku mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdinkin näköjään mainita siitä, mutta siis joo, reissu oli todella onnistunut! :-) Täydellinen!

      Laukku on ostettu Vero Modasta muutama vuosi sitten :-)

      Poista
    2. Unohdinkin näköjään mainita siitä, mutta siis joo, reissu oli todella onnistunut! :-) Täydellinen!

      Laukku on ostettu Vero Modasta muutama vuosi sitten :-)

      Poista
  2. Olitpas ikuistanut tuon reissun kauniiksi kuviksi! Hyvä että matka oli onnistunut :)

    VastaaPoista
  3. Vau, ihania kuvia :) Tää kasvattaa mun halua päästä Berliiniin vaan enemmän ja oonkin menossa joulukuussa! Teetkö vielä Berliinistä jotain postauksia tai esitteletkö ostokset? :) Täällä olis nimittäin yksi halukas kuulemaan lisää ;D Jos et tee postauksia niin voitko ees tähän vastata vähän, että mitä kannattaa tehdä, missä käydä ja mistä löytää parhaimmat shoppailupaikat? Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Kyllä mä varmaan esittelen mun (säälittävät) ostokset. Voin tehdä vaikka ihan oman postauksen siitä, mihin Berliinissä kannattaa ehdottomasti mennä! :-)

      Poista