5/07/2014

Vähän niinkun vapaapäivä

Mä jäin eilispäiväksi kotiin kuumeisen olon takia. Yleensä kuume menee mun kohdalla ihan todella nopeasti ohi ja niin taisi käydä tälläkin kertaa – maanantai-illalla mulla oli vähän lämpöä ja niin myös eilen aamulla, mutta päivän mittaan se katosi kuin tuhkatuuleen ja hyvä niin! Tänään mä olin siis ihan normaalisti koulussa, ja olisin varmaan pienessä kuumeessakin mennyt tekemään edes kokeen.

bllllbl
 PRODUCT LINK
blllllbllblllbllllllblllllll

Tän "vapaapäivän" mä oon käyttänyt tosi hyödyllisesti: on käyty koirien kanssa reippaalla lenkillä, luettu tän päiväseen kokeeseen, miettinyt pääni puhki mitä mä tän bloggaamisen kanssa teen, pohtinut minkä kanssa ton kuvassa näkyvän vaakaraidallisen t-paidan voisi yhdistää, jotta se ei leventäisi ihan niin paljon (vinkkejä?), tehnyt kahta eri ruokaa koko perheelle ja vaihtanut uudeet vuodevaatteet. Maailman parasta on se, että saa auttaa vanhempia ja mut tekee älyttömän iloseksi just se, ettei äitin tai isin tarvitse enää pitkän työpäivän jälkeen lähteä käymään ruokakaupassa tai miettiä, mitä ruokaa tänään tekisi. Tein siis kahta eri ruokaa, koska pian vanhaks menevää kanaa oli niin paljon – couscoussalaattia ja kanaa ja riisiä.

Miten teillä on tapana viettää teidän vapaapäivänne tai "vapaapäivänne"? Meneekö se useimmiten vaan löysäilyks vai saatteko kenties jotain järkevääkin aikaiseksi?

17 kommenttia:

  1. Mikä näis kuviss on ku on tollai häiritsevästi sumeita :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeen tiiä mitä tarkotat, mulla nä näkyy ihan normaaleina? :o

      Poista
    2. Hahah aijaa :Dd ehkä vika on sit mun silmissä!

      Poista
  2. Ihan sama mitä teet bloggaamisen kanssa niin älä lopeta ainakaan! Tee vaikka päivä mun kanssa postaus tai esittele sun lempivaatteita tai asuja tai tee video tai kysymyspostaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä lopeta, mut ehkä korkeintaan pidän pientä taukoa mut ainakaan nyt ei enää tunnu siltä! :-) Kiitos ideoista, jotain uutta ja erilaista haluun väsätä ehdottomasti.

      Poista
  3. Lisää ideoita! Lempiblogi postaus, mitä on ostoslistalla postaus, postaus sun unelmista niikun että mitkä on sun tavoitteet/unelmat tälle vuodelle/seuraavalle kahdelle vuodelle/seuraavalle viidelle vuodelle!

    VastaaPoista
  4. haha mulla menee aina vapaapäivät ihan löysäilyks! :D

    VastaaPoista
  5. Mulla yleensä jos viikonloppuvapaille ei oo mitään varmoja suunnitelmia, menee lauantaina touhuillessa - nään kavereita, teen perus kotitöitä yms ja sunnuntaina annan itselleni sitte luvan löysäillä, haha :-D yleensä siis jumitan koko päivän sohvan nurkassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin menee yleensä just noin! Sunnuntai on semmonen yleinen löysäilypäivä ;-)

      Poista
  6. tosi kiva tää postaus essi!:) mul menee aina vapaapäivät vaan makoiluun ja tyyliin telkkarin kattomiseen..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos paljon! :-) mullakin, ainakin yleensä...

      Poista
  7. Apua. Siis mä täällä kello kolmelta yöllä selailen nälkäsenä sun blogias ja tehny koko päivän mieli jotain hyvää salaattia ja nyt tässä postauksessa oli kuva järjettömän hyvännäkösestä couscoussalaatista ja nälkä vaan kasvaaaa... :-( Huomasin muuten, että oot aikamoisen kasan laittanut fetaa tohon salaattiin, haha, oot ihan samanlainen kun mä - mitä enemmän fetaa sen parempi!
    Onkos toi couscous muuten hyvää salaatissa? :-) ite oon syönyt sitä ihan pelkästään niin ja sitten lisukkeena ollut jotain siinä lautasella mutta salaatin sekaan en oo koskaan sekoittanut... Ainakin kun sitä pelkästään syö niin on vähän kuivaa mutta millasta se on siellä salaatin seassa? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voiei! Toi on kyllä niin herkkua, nam... Ja tossa on myös kanaa, ne kyl näyttää vähän fetalta mut en kiellä ettenkö pistäis fetaa tosi paljon ;-) Se on niiin hyvää varsinkin salaatissa!

      Mun mielestä couscous sopii älyttömän hyvin salaattiin, kannattaa koittaa - et varmasti tule pettymään! Sitä voi laittaa myös hyvin ihan normaalinkin salaatin joukkoon, silleenkin se on tosi hyvää! :-)

      Poista
  8. Uskollinen lukija08 toukokuuta, 2014 17:47

    Mitä sä päätätkään bloggaamisen suhteen, haluisin sanoa, että sulla on upee blogi, jonka jokaikistä postausta on tosi mukava lueskella! Tsemppiä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ....en sano muuta kun iso kiitos, te ihanat lukijat nostatte mun motivaatiota koko ajan...♥

      Poista