2/09/2014

Infoa

Liian paljon tekemistä, mutta liian vähän aikaa. Kuulostaako tutulta bloggaajasisaret?

Aika menee niin älyttömän nopeasti, etten pysy itse edes perässä. Ideoita erikoisista postauksista on satoja, muttei aika meinaa millään riittää. Viikko sujahti ohi hujauksessa koulujuttujen ja harrastuksien parissa, torstaina poikaystävä tuli meille ja luonnollisesti halusin keskittyä vaan ja ainoastaan häneen - varsinkin, kun seuraavaksi on mahdollisuus nähdä kolmen viikon kuluttua...:-( Ymmärrätte siis varmaan, että siinä vaiheessa jää bloggailu kakkoseksi, vaikka mulla oikeasti ois kuvia ja tekstiäkin. Otto lähti eilen päivällä kotiin päin ja mä kipaisin Myllyssä, josta menin kaverin luo ja vietettiin siellä pitkästä aikaa iltaa koko tyttöporukan voimin! 

Varsinkin lukiolaiset tietävät, että ensi viikon perjantaina on se virallinen prinsessa päivä. Meidän koululla on myös omat "wanhojen" tanssit, Business Dancet, ja sitä päivää ennen mulla on to do -listalla seitsemät kynnet. Vaikka oisin toisin luullut, ei ensi viikko ole yhtään sen rennompi kuin muutkaan viikot ja pääsen joka päivä 3-5 välillä. Parhaimmillaan ehdin hengähtää puolisen tuntia ja sen jälkeen aletaankin tekemään kynsiä.

Okei, eli lyhennettynä ja rivien välistä lukien: pieni blogihiljaisuus jatkuu todennäköisesti ensi viikonloppuun asti. Jos jossain välissä olisi vähän pidempi tauko, tulen ilman muuta päivittelemään blogia. Jo tänään (tarkemmin tunnin päästä) on vuorossa kahdet kynnet ja illalla ois suunnitelmissa ehtiä vielä jumppaan ja saman kaavan mukaan menee myös koko ensi viikko.

Oon pahoillani tästä. Ettehän te kuitenkaan unohda mua, ettehän?

4 kommenttia:

  1. better late than never ;) eli jään odottelemaan uusia postauksia tänne ihanaan blogiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi nimenomaan ;-) Ihana kuulla ♥ Harmittaa vaan, et just kun motivaatio on huipussaan ja vihdoin mulla on hyvä kamerakin, niin tietenkin heti on just tälläsiä kiireisiä viikkoja, kun ei ehdi itse edes hengähtää kunnolla... Onneks mulla on koko loppuelämä aikaa bloggailla kuitenkin ;-)

      Poista
  2. se jota kiinnostaa, keksii tavan tehdä ja se jota ei, keksii selitykset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näimpä se just meneekin ;-)

      Poista