12/01/2013

Apua talven asukriiseihin

Mä oon hirveen kova selailemaan nettikauppoja aina näin talveen päin mentäessä ja kylmien ilmojen saapuessa, sillä tää on mun kohdalla just se vuodenaika kun asukriisien määrä kasvaa ja tuplaantuu varmaan hmph, hieman liioiteltuna noin nelinkertaiseksi? Pelkän selailun sijaan mä kokosin Polyvorella kollaaseihin asuja, jotka mä mielelläni vetäisin päälleni kylminä talviaamuina – ja lisäksi pysyisin lämpimänä. En tiedä muista, mutta mä saan hirveesti inspiraatiota esimerkiks just muita blogeja selaillessa, joissa näkee toinen toistaan ihanempia asukuvia, mutta usein koen myös pienen sisäisen masennuksen ihania vaatteita nähdessäni, kun mun silmät iskee siihen hintalappuun jossa "komeileekin" kolminumeroinen hinta. Ehkä sitten joskus kun mä voitan lotossa, mutta ei nyt...
ch11
ch4

Oon muutenkin tosi vilukissa, mutta jos mun jalanpohjat pääsee jäätymään niin mä oon myös kaikkialta muualtakin ihan jäässä - oli mun päällä sitten kaksinkappalein Canada Goosea, kaikki meidän taloudesta löytyvät lapaset, se kylmyys ei lähde pois ennen kun mun jalat on lämpimämmät. Yllämainittu tuli taas tänään huomattua kun odottelin Espoossa junaa ja järkevänä olin lähtenyt liikenteeseen Consseilla, jotka voi hyvin laskea ihan kesäkengiksi... Jäätyneiden varpaiden lisäksi mä meinasin vetästä nurin ihan liian monta kertaa niiden kumipohjien vuoksi. Millonkohan mä opin, että talvella käytetään talvikenkiä ja kesäisin kesäkenkiä?
ch3

Yleisesti mun mielestä talvisin on kaikista hankalin pukeutua lämpimästi sekä niin, että vaatteet näyttäis vielä kaiken lisäks suht kivalta päällä. Mun kohdalla lämpimästi pukeutuminen tapahtuis niin, että vetäisin ensin parit kalsarit jalkaan, toppahousut, kaks hupparia päällekäin jonka päälle vielä paksu toppatakki, pari lapaset, villasukat yhdistettynä Uggeihin ja jottei vaan näyttäis liian hyvältä, heittäisin vielä mun karvahatun päähän. Jokainen varmaan osaakin kuvitella jo, ettei ton näkösenä lähdetä kauheen tyytyväisin mielin mihinkään ihmisten ilmoille.
ch2
ch
 
Siksi mä painotinkin näissä asuissa ennen kaikkea mulle kaikista tärkeimpiä juttuja – kenkiä, jotta varpaat pysyis elossa, ja yritin vielä lisäksi etsiä jotain kivoja ja suht lämpimiä yläosiakin. En oo siis näitä suunnitellut millekään -20 asteen pakkasille (jotka ikävä kyllä rantautuu tännekin varmaan ihan just...), vaan just näille tämänhetken ilmoille, kun aamusin saattaa olla muutama aste pakkasta. Näiden kaikkien kollaasien asuissa mä voisin kuvitella viihtyväni tosi hyvin, ja kaiken lisäksi myös nä kaikki vaatteet miellyttää mun silmääkin tosi paljon! 
 
Oonko ainoa, jolla on aina tuplaantuneet asukriisit aamusin? Kesäsin oli niin helppo kaivaa kaapista kivat shortsit ja toppi, toisin kun nyt kun täytyis löytää kivat housut, kengät, neuleet, paidat, takit,.. Ei tuu onnistumaan ainakaan mun kohdalla!

2 kommenttia: