12/29/2013

Viimeinen viikko vuodesta 2013

14-tile

♥ Alan pikkuhiljaa osaamaan InterCity -junien paikkanumerot jo ulkoa – sen verran paljon on tullut matkustettua junilla tässä lähiaikoina. Tällä kertaa juna kuitenkin suuntasi Jyväskylästä takaisin Turkuun! Pikkuhiljaa aletaan olla jo voiton puolella pipareiden koristelujen suhteen – 9 pellillisestä pipareita jäljellä on enää noin puoltoista pellillistä!  Viime viikonloppuna heti kun saavuttiin Jyväskylään, me mentiin Amarilloon syömään, siitä on meinaan tullu jo perinne :-D  Ongelma: minkä väriseksi mä maalaan mun seinän? Ja katsonko mä ton värin luonnonvalon vai mun huoneen valojen mukaan, kun tuntuu, että kaikki on ihan erivärisiä riippuen siitä valosta, missä sitä katsoo?

9-tile

 Junassa jälleen, mutta nyt suuntana Espoo!  Mä oon jo tottunut siihen, että aina Nooralla ollessa meille tarjotaan kaikkea superhyvää ruokaa, ja yks niistä oli tämä ihana pestokanasalaatti. Nam, tulee vesi kielelle...  Täytyy sanoa, etten ois ikinä odottanut Eetun sanovan mitään tollasta :') Paras joululahja ikinä. Kuinka moni uskaltaa väittää, ettei varsinkaan äidin sydän sulaisi tilanteessa kun oma 20-vuotias poika sanoo jotain tollasta?  Me lähdettiin Jyväskylän alennusmyynteihin täydelliseen aikaan, nimittäin Onlyssä oli just alkanut alennusmyynnit, ja mm. nämä kuvassa näkyvät juhlavaatteet oli molemmat -50%! Mukaan lähti kultanen paljettimekko ja paljettihame, mutta vaan kokomustana. 

21-tile

 Koska joulu on läheisten kanssa yhdessäoloa varten, me pistettiin äitin ja isin kanssa yks päivä scrabblet pystyyn! Tällä kertaa mä en edes hävinnyt, wohoo. Ainiin, kanttarellituorejuusto on maailman parasta.  Happiest girl, koska pian nenu suunnattiin kohti Espoota :-)  Mun tänpäiväinen säälittävääkin säälittävämpi joulualennusmyyntisaalis. Noh, onneks kaikki oli tarpeellisia eikä tullut ostettua mitään "koska halvalla sai"!  Tässä näkyy siis ne ihanat -50% hintalapuilla varustetut paljettikaunokaiset. Mekko ois tarkotus vetästä päälle 18v synttärijuhliin ja hame taas ehkäpä uutenavuotena!

17-tile

 Sitä helpottuneisuuden tunnetta, kun teoriakoetehtävät on vihdoin alkanut sujumaan!  Ihanan talvinen ja jouluinen raisio... Tosin tällä kertaa ilman lunta, onneks jouluvalot tekee aina tehtävänsä.  Jouluaattoaamuna mä menin ihan yksikseni rentoutumaan saunaan kynttilöiden valossa. Tosin näin jälkeenpäin ajateltuna ois saattanut tunnelma olla vähän eri kun tonne ois mennyt illalla, toi ikkunasta tuleva valo kumosi noi kynttilät ja niiden tunnelman ihan kokonaan... >:(  Jyväskylässä on aina vastassa tämmönen söpö pieni karvapallero, Mimmi :-) 

5-tile

 Postilaatikkoon tipahti pienenpieni kirjekuori, jonka uumenista paljastui tämmönen. Kuka arvaa, mitä on siis piakkoin tapahtumassa? :-(  Ihanat hennon vaaleanpunaiset tossut, jotka sain joululahjaksi Empulta.  Onko jo liian aikasta pyytää ens vuoden joululahjoja?! Mä haluan nä!!  Tän piti olla semmonen sneak peek -kuva, joka kuitenkin kusahti siihen, etten malttanut olla näyttämättä noita kokonaan teille :-D Eikö ookkin ihanat?! Makso yhteensä 35€, wou-ou.

1-tile

 Neljän tunnin junassa istumisen jälkeen isin ehdotus käydä mäkistä hakemassa ruokaa kuulosti paremmalta kun mikään ikinä.  Ensimmäiset jutut Ebay-tilauksesta saapui vihdoin parin viikon odotuksen jälkeen – niitä loppuja odotellessa!  Vihdoin kotona iloisena, mutta väsyneenä.  Ihanaakin ihanampi joulukuusi, jonka mä pahoin pelkään lentävän pihalle näinä lähipäivinä...:-( Miksi joulu menee näin nopeasti?!

12/28/2013

Muutamia tulevia isompia tapahtumia

Ja tällä kertaa olisi hyvä kirjoittaa kaikki asiat paperille, koska mä tiedän jo nyt, että tuun jonkun unohtamaan... Oon tosi puheliaalla päällä. Osasyy saattaa olla tietenkin se, että eilen on esimerkiksi istuttu kaks tuntia junassa ja päänsäryn takia mä en vilkassut puhelinta montaakaan kertaa, jonka takia mulla oli koko matkan ajan aikaa miettiä mitä kaikkea kivaa on tapahtunut tai tapahtumassa! Yksinkertaisesti musta tuntuu et mulla on ihan älyttömän paljon asiaa... Kuulumispostauksia ei ole ainakaan muistaakseni pitkään aikaan näkynyt, joten nyt vihdoin vois olla semmosen vuoro. Uskon myös, että teitä lukijoitakin saattaa kiinnostaa mitä mulle yleisesti ottaen kuuluu ja mitä kivaa onkaan tapahtumassa!

loma

Niinkuin muidenkin opiskelijoiden blogeista on voinut lukea, myös mun kohdalla tä loma tuli täydelliseen aikaan. Lomaa edeltävät viimiset koulupäivät oli ja myös tuntuivat rankoilta ja jossain vaiheessa meinasin jo jäädä kotiin, mutta onneksi edessäoleva loma anto edes vähän voimaa jaksaa ja tsempata. Mä olin jo muutaman kuukauden koulunkäynnistä ihan superväsynyt, nimittäin henkisesti. Tuli nukuttua kunnon yöunia, yritin muistaa syödä tarpeeks usein ja kunnolla, kävin jumpassa joka antaa mulle aina uutta puhtia, mutta sanottakoon vielä kerran: yhdeksän tunnin koulupäivät on vaan liikaa. Mä en edes tiedä, saako oppilaille laittaa noin pitkiä koulupäiviä? Opettajatkin on ihmetellyt tätä suuresti, mutta mitään muutosta ei kuitenkaan oo ikinä tapahtunut. Näinä ekoina lomapäivinä mä oonkin nukkunut ainakin 11 tunnin yöunia, ja multa oli melkeimpä päässyt unohtumaan miltä tuntui olla pirteä! Nyt mä oon jaksanut energisesti mennä koko päivän paikasta a paikkaan b, niin se uni vaan vaikuttaa jaksamiseen :-)

Loman aikana mä aion ennen kaikkea nukkua, viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa johon ei arkisin ole hirveen usein mahdollisuutta, ottaa rennosti, olla ajattelematta koulua tippaakaan ja ladata akkuja tulevaa kevättä varten. Ainakin opettajien mukaan kevään viimeiset jaksot ovat rennompia ja mä toivon enemmän kun mitään, että ne viiden päivät jäis nyt pois.... Onneks hiihtoloman jälkeen edessä on myös 6 viikon työssäoppimisjakso, jolloin jokainen päivä on "vaan" 7,5h ja kotiin pääsen jo kolmelta. 

year3-tile

Uutta vuotta me ollaan näillä näkymin menossa juhlimaan yhden kaverin luo kivojen ihmisten kanssa, ja ainakin nyt näyttää siltä, että tämä uusivuosi päihittää viimevuoden ihan tosta vaan! Siihen ei tosin paljoa vaaditakkaan, haha. Mitään uudenvuodenlupauksia mä en aio tehdä, koska oli lupaus mikä tahansa, mä en melkeen ikinä pysty pitämään niitä koko vuotta :-D Tämäkin on koettu monia kertoja, joten jätetään ne lupaukset niille, jotka ne pystyy pitämään...

car-tile

Joululoman aikana mun pitää myös hoitaa teoriakoe pois alta. Vaikka me kuinka alotettiin autokoulu jo kesäkuussa, sitä vaan huomaa ettei aikaa ollut lainkaan liikaa. Onneks ajaminen on jo kunnossa ja ajo-opettajankin mukaan "auton käsittely ja ajaminen on suoraan sanoen erinomaista", niin se asia on jo vähän niinkun "pois alta". Teoriaa mä oon yrittäny vääntää joka päivä edes vähän, sillä mulla on oikeasti enää muutamia päiviä aikaa. Tavoite on päästä teoriakokeesta ja inssistä ensimmäisellä läpi, koska mä oon just semmonen ihminen et jos jotain pitää uusia, se menee todennäköisesti vielä enemmän penkin alle kun ensimmäinen yritys. Tässäkin asiassa loma tuli just passeliin aikaan, nimittäin arkena mulla ei todellakaan olisi aikaa tai energiaa harjoitella tärkeitä tehtäviä joihin vaaditaan sataprosenttista keskittymistä. 

Tänään tuli varattua myös pimeänajo, ja se on muutamaa päivää ennen virallista synttäripäivää. Sitä mä jännitän vähän jo nyt, koska mä en oo ikinä ajanut muutakun yhdellä autolla, ja se suoritetaan autokoulun autolla. Pidetään peukut pystyssä ja toivotaan parasta, että tuun selviämään tosta ja koko ajokorttihässäkästä kunnialla läpi! Jos teillä joillain jo ajokortin omistavilla on jotain hyviä vinkkejä kosken joko teoriaa tai inssiä, tai ihan mitä vaan niin otan ilomielin ja avosylin vastaan! Tietoa ei voi olla koskaan liikaa.


prom9-tile

Ennen hiihtolomaa on kauppiksen omat Wanhojen tanssit eli Business Dancet. Oon lupautunut tekemään yhteensä varmaan kahdeksalle eri neitokaiselle tansseihin kynnet ja kaiken lisäksi mua pyydettiin vielä kuvaamaan niitä itse tansseja! Mä olin jotenkin tosi "otettu" tosta ja pienten jännittelyjen jälkeen mä siihen suostuinkin. Tanssien jälkeen alkaakin jo suoraan hiihtoloma, alkaa tuntua pelkältä lomailulta tä koulun käynti, mutta en valita, heh. 

ski

Tanssien jälkeen me ehditään pari päivää ottaa rennosti, sillä torstaina me lähdetään kahdeksan tytön voimin Himokselle irtautumaan arjesta ja laskettelemaan neljäksi päiväksi! Oon ihan superilonen, että oon saanut niin paljon tosi hyviäkin kavereita koulusta, johon mä vähän yli vuosi sitten menin ihan yksin, tuntematta ketään. Tällä kertaa tämä melkein jokavuotinen laskettelureissu tehdäänkin siis uusien ihanien koulukavereiden kanssa! Me oltiin myös pari vuotta takaperin muutaman kaverin ja meidän veljien kanssa Himoksella, ja mä rakastan sitä paikkaa. Tän vuoksi me siis valittiin jälleen kohteeksi Himos, eikä esimerkiksi Rukaa joka on mun makuun liian suuri ja ennen kaikkea liian kaukana, jos jotain vaikka sattuisikin! Mä en millään malttaisi odottaa...

am-tile11

Me ollaan vähän suunniteltu poikaystävän (ja äitin ja isin) kanssa, että lähettäis huhtikuun alussa johonkin pienimuotoiselle lomalle! Tarkotuksena ois lähteä siis ihan kaupunkilomalle eikä mihinkään hirveen kauas. Mä ehdotin Puolaa, mutta en tiedä haluunko kuitenkaan mennä sinne jo toista kertaa, kun muutenkin oon matkustellut niin vähän, että mielelläni lähtisin johonkin muuhun lomakohteeseen. Olisi kiva kuulla minkälaisia kokemuksia teillä on esimerkiksi Amsterdamista (shoppailumahdollisuuksista ja niiden hintatasosta ois kiva kuulla ;-)), jota me ollaan mietitty varmaan eniten! Tietenkin Lontoo ja Pariisikin houkuttelee, mutta ne on jo niin eri hintaluokkaa verrattuna Amsterdamiin, etten usko, että tullaan sinne koskaan lähtemään. 

Tässä taisikin olla nämä puolenvuoden sisällä tapahtuvat isommat tapahtumat! Kesällä ois esimerkiksi vuorossa jälleen Summer Up, mutta kesä näyttää olevan melkeen valovuoden päässä, niin siihen me palaillaan ehkä hieman lähempänä...

12/25/2013

Se paljon puhuttu joulu

Niinkuin tuli aikaisemminkin jo mainittua, me vietettiin perinteen mukaan joulua ihan vaan täällä kotona perheen ja mamman kanssa. Oli oikein lepposaa ja ihanaa syödä rauhassa monta tuntia hyvässä seurassa! Eilen me mentiin syömisen jälkeen serkkujen luo, jossa vielä kahviteltiin ja syötiin jouluherkkuja, ja tietenkin jaettiin paketit. Myös joulupukki kävi oven takana, ja jätti jälkeensä suuuuren korillisen ihanasti koristeltuja lahjoja! Niistä muutamat oli mullekin, vaikka en kuvitellut mitään ihmeellistä saavanikaan.

Tänään me syötiin saman kaavan mukaan, mutta ruokailun jälkeen me käytiin suht pikaisella visiitillä mummin luona glögeilemässä. Ja vaikka mä kaikkea lupailinkin, vasta nyt löytyi sopiva rako, ja pääsin istahtamaan rauhassa tietokoneen ääreen! Seuraavaksi vuorossa oiskin iso kasa kuvia meidän joulusta, yritin karsia turhimmat pois (siinä onnistumatta..), mutta niitä jäi silti jäljelle iso kasa...

IMG_5547IMG_5619IMG_5548IMG_5558IMG_5608IMG_5652IMG_5604IMG_5553IMG_5716IMG_5611

Lahjoja mä en tällä kertaa aio esitellä sen kummemmin (olisin liian iso poikkeus, kun mä en kehdannut edes kuvitella saavani mitään iphone vitosia lahjaksi, haha :-D niitä onneks näkee riittävästi muidenkin blogeissa!), mutta alla on muutamia kuvia lempparilahjoista! Isosta ja pehmeestä paketista kuoriutui kauan himoittu laskettelutakki, jota mä olinkin jo ihan tarpeeks kauan kuolaillut.. Me ollaan lähdössä isolla kaveriporukalla Himokselle hiihtolomalla, joten pieneks käyneiden lasketteluvaatteiden tilalle tämä oli ihana ja superonnistunut lahja! Lisäksi mä sain vihdoin ihanan telineen mun koruille, joita mä en halunnut piilotella kaappien pohjalla. Tämä ihana koruteline saikin paikkansa tosi näkyvältä paikalta mun huoneesta, ja voi että kun mä tykkään siitä. Voisin melkeen sanoa, että ehdottomasti lempi lahja. Ja niinkuin näkyy, myös uusi kultainen rannekello löysi tiensä mun luo! Tä on just semmonen kun mä toivoinkin, ja haluisinkin vielä tismalleen samanlaisen hopeisena. Ihanan pehmoiset tossut oli myös tarpeellinen lahja, mulla kun ei semmosia entuudestaan vielä ollut ja meillä ei täällä sisällä oo yhtään liian lämmin..

Paketeista kuoriutui takin, korutelineen, kellon ja tossujen lisäksi myös lahjakorttia, rahaa, kauan kuolattua merkkikosmetiikkaa, meikkipussukkaa ja sen sellasta.
 
IMG_5676IMG_5663IMG_5687IMG_5712IMG_5697IMG_5643-horz
 
Mimmonen joulu teillä oli? Vietittekö tekin sen vanhan perinteen mukaan, vaiko kenties jotenkin eritavalla? Minkälaisia lahjoja teidän paketeista kuoriutui? :-)

12/23/2013

Musta jouluaatto

IMG_5542IMG_5537IMG_5523IMG_5528IMG_5511IMG_5496IMG_5427IMG_5535IMG_5503
Mä kotiuduin tänään, aika tarkkaan muutama tunti takaperin mun parhaan ystävän luota Jyväskylästä, jonne me lähdettiin toisen kaverin kanssa perjantaina suoraan koulusta. Mä rakastan lähteä aina sillon tällön pois täältä kotikaupungista, ja varsinkin Jyväskylään koska jostain tuntemattomasta syystä me unohdetaan siellä aina kaikki murheet, kun maisema ja ihmiset on niin erilaiset kun mitä täällä on. Pidennetyn viikonlopun aikana me ollaan syöty, naurettu, saunottu ja jokaisena yönä nukuttu yli kymmenen tunnin yöunia. Tais vähän olla univelkoja noista kouluviikoista...

Kaikille varmaan onkin tullut varsinkin blogien kautta selväksi, että huomenna on se koko vuoden odotettu jouluaatto, joka ei lumettoman maan takia tunnu yhtään siltä. Joulukuun alussa mä vielä uskoin ihan täysin siihen, että me saadaan vielä valkea joulu, mutta toisin kävi. Ainakin mun kohdalla joulufiilistä eniten lannistaa se, ettei lunta ole, mutta eiköhän me saada jotain joulufiilistä ilmaan kynttilöiden, joulukuusen, lahjojen ja kynttilöiden avulla. Me vietetään joulua ihan meillä kotona mamman kanssa, ja illemmalla mennään kakkukahville mun serkkujen luo, jossa on myös muita sukulaisia. Saman tutun ja turvallisen kaavan mukaan siis mennään, ja parempi niin. Mä en meinaan osais kuvitellakaan lähteväni mihinkään muualle perheen luota viettämään joulua. Koska meillä ei ole mitään ihmeellisiä suunnitelmia joulupyhiksi, tuun varmastikin päivittelemään tänne edes jotain turhaa tai ei-niin-turhaa, vaikkakaan en tiedä kuinka paljon ihmisiä roikkuu jouluaattona blogien äärellä :-D Saa nähdä kuinka paljon mä raaskin poistua ihanien jouluruokien luota tai jos poistun niin varsinkaan tietokoneen ääreen... Mä haluan kuitenkin toivottaa teille kaikille super ihanaa joulua, syökää paljon herkkuja hyvällä omalla tunnolla ja nauttikaa perheen ja sukulaisten seurasta, niin mäkin aion!

12/19/2013

Week 50

1480537_430560807070009_1654939330_n-tile

Sneak peekkiä viime perjantain vaatetuksesta kun koulussa oli vuorossa joulujuhla ja -kirkko! Nimenomaan viime viikolla – munkin mielestä oli ihan tyhmää, nimittäin tässä reilun kymmenen vuoden aikana on tullut totuttua siihen joulukirkosta lomalle -rytmiin... // Äiti teki piparien tapaan vasta muutama päivä sitten ensimmäiset joulutortut, joihin me laitettiin mustikkamarmeladin lisäksi persikkatuorejuustoa! Aikaisemmin käytettyä vaniljatuorejuustoa ei löytynyt mistään, edes suurimmista ruokakaupoista, joten piti varautua tohon. Oli älyttömän hyvää, ehkä jopa parempaa kun ennen käytetyllä vaniljatuorejuustolla varusettuna! // As you can see, Sofi rakastaa nukkumista noiden mun koristetyynyjen seassa... Ihankun noin söpölle otukselle vois sanoa ei, vaikka mä kuinka olisin pedannut sängyn? // Tämän vuoden ensimmäiset piparit!

1474477_431448733647883_1613183003_n-tile

Tänään Ikeassa syömässä kaverin kanssa, kun vihdoin päästiin koulusta siihen aikaan, ettei tonne oo ehtinyt vielä syntyä hirveetä ryysistä! // Aikainen joululahja – kultainen rannekello Ur&Pennistä! Niiden mun Ebayn kellojen kanssa kävi nimittäin vähän hassusti, kun rannekkeiden palat loppu kesken, ja ne melkeen tippu mun ranteesta.. Onneks tämä ihanuus oli edelleen -50% ja makso tän alennuksen jälkeen vaan 30€! Samanlaisen haluaisin vielä hopeena, mutta katsotaan... // Kaupoilla piti käydä nopeasti, mutta lopulta me selvittiin kotiin melkein neljän tunnin jälkeen. Välillä kunnon shoppailu, varsinki äidin kanssa, tekee hyvää! // No niitä ensimmäisiä pipareita, tosin vasta raakana.

1460977_431449030314520_1876960323_n-tile

Ripset just huollettuna! Mä rakastan näitä. Toivottavasti nämä kaksi kuukautta menee hitaasti, kun sen jälkeen edessä on ainakin kuukauden tauko pidennyksistä... Dont want to! // Kuusenkoristeita lasisessa "maljakossa", tosin ton neliön mallisen tilalle etsinnässä ois pyöreä, ja vähän isompikin yksilö. // Mä rakastan tätä näkyä, kun jo yhdeksän aikaan illalla pienet karvapallot odottaa äitiä ja isiä nukkumaan... Onneks niillä on toisensa, kun ihan yhdeksän aikaan ei varmaan kukaan meistä sais unta! // Me hankittiin tänään vihdoin joulukuusi, tosin siitä puuttuu kaikki koristeet... Toivottavasti mua odottaa maanantaina Jyväskylästä kotiin palatessa hieno, koristeltu kuusi!

994074_431448803647876_919869771_n-tile

Paketinhaku reissulla! Sisältö tosin oli suurin pettymys mikä on ikinä tullut, ja alusvaatteita lukuunottamatta kaikki lähtee palautukseen... Noh, ei voi mitään! // Greenzissä salaateilla äidin kanssa. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, noi on meinaan ihan älyttömän hyviä. Greenz sijaitsee siis Hansan Kultatalossa kolmannessa kerroksessa! // Jos vaikka kolmas kerta riittäis... Pipareita, pipareita ja pipareita. // Mun lempparipaikka kylminä päivinä. Mä voisin melkeimpä raahata sänkyni tohon takan eeteen – siinä on niiiin lämmin...

1460190_430563120403111_615809559_n-tile

Koko perheen uusinta herkkua – maustamattomat ruissipsit ja katkarapukimara! Melkeen tulee vesi kielelle ihan pelkästä ajattelemisestakin... // Naamakuvaa – just ennen kaupoille lähtöä. // Uusimmat ostokset eiliseltä! Pitkään etsinyt nilkkurit ja ihana ruskea karvatyyny -50% alekorista! // Mun pieni joulukuusi, joka tuo älyttömästi joulufiilistä, vaikkei sitä muuten olekaan ton mustan maiseman vuoksi.. Kai lunta tulee edes jouluaatoksi, tuleehan...?

12/17/2013

Gingerbreads

koko4koko3koko2koko1koko
Aikaisempina vuosina me ollaan käyty mun mummin luona Roosan ja pienten serkkutyttöjen voimin leipomassa pipareita, mutta tämä perinne jäi kuitenkin tänä vuonna väliin kiireiden vuoksi. Tätä joulua ennen mä oon yrittänyt tehdä tasan kerran kotona pipareita, jolloin ne meni...no, suoraan sanottuna ihan päin peetä! Mä, eikä kukaan muukaan tiedä mikä ja missä meni vikaan, mutta koska muuten meiän taloudessa ei ois muuten pipareita tänä jouluna ollut, mä päätin ottaa riskin ja yrittää uudelleen! Tällä kertaa mä jopa otin ne pois uunista sillon kun kuuluu, enkä sen viiden minuutin jälkeen enää jättänyt niitä sinne koska ne näytti vähän raaoilta josta taas ois seurannut ainoastaan kassa palaneita pipareita. Tällä kertaa mä jopa ihan onnistuin, ja muutamien päivien aikana mä oon yhteensä leiponut nopeesti laskettuna kymmenen pellillistä pipareita! Niinkuin huomaatte, mun koristeluinto päättyi niihin muutamiin pipareihin, mutta ei sen niin väliä – noi nimittäin maistuu perheenjäsenille ihan noinkin. Tosin koristeluaineksia ja muita strösseleitä on vielä jäljellä, joten saa nähdä jos vaikka jonkunnäkönen piparikärpänen puris mua taas uudelleen lähipäivinä....

Niille, jotka tätä hidastunutta postaustahtia ihmettelee ja kyselee en kai mä vaan ole lopettamassa; en suinkaan, mulla on vaan ihan hirveesti kiireitä tällä hetkellä! Sen takia mä en oo pystynyt ensinnäkään kuvailemaan kauheesti saatika muokkailemaan niitä kuvia ja lisäilemään tänne edes suht fiksun tekstin kera. Viimeinen viikko ennen joululomaa, joka toisilla koululaisilla on paljon rennompi, mutta ei meidän kohdalla – esimerkiksi huomenna istutaan koulunpenkillä taas ne ihanat yhdeksän tuntia! (Jep, hieman aina kirpasee tuolla pään sisällä kun "saa" lukea niitä valituksia miten väsyneitä ja lomantarpeessa jotkut on jo kuuden tunnin koulupäivien jälkeen :-D Tiedä sitten mitä siellä koulussa tehdään jos noin lyhyen päivän jälkeen on jo kuolemanväsynyt...) Ihanaa viikkoa, tulevaa lomaa ja joulua kaikille!

12/15/2013

Synttäripohdintaa

Tänään on 34 päivää mun synttäreihin. 34 päivää siihen päivään, mitä mä oon odottanut monen monta vuotta. Siihen, mistä se kaikki "vastuu" ihan oikeasti alkaa. Siihen, kun oikeasti tuntuu, että on aikuistuttava. Siihen, mitä valtaosa nuorista odottaa. Nimenomaan valtaosa, nimittäin mä en enää edes rehellisesti sanottuna odota sitä. Mitä lähemmäksi me tota päivää mennään, sitä kummallisempi olo mulle tulee :-D En mä haluu täyttää kahdeksaatoista, en mä haluu kuulla kommentteja "miten sä olet nyt aikuinen" enkä mä halua kortteja joiden kansissa komeilee ykkösen kaverina kahdeksikko, eikä edellisten vuosien mukaan viitonen tai kuutonen?! Jos vain ois mahdollista, mä olisin enemmän kun mielelläni sen 15 tai 16 vuotta vanha (vaikka ikuisesti), mutta nyt mä vihdoin uskon sen, kun muutamaa vuotta vanhemmat on sanonu nauttikaa siitä alaikäisyydestä. Onneks mä mun mielestä niin teinkin :-)

Tän kriiseilyn kunniaksi pistetään näytille joululahjatoivelistan sijaan samanlainen, mutta vain synttärilahjoista. Mä en toivo hirveesti mitään erikoista, ja mielummin ottaisin jotain tavaraa, kun vaan rahaa. Mulla kun usein on käyny niin, että yhtäkkiä huomaan suurimman osan rahoista kadonneen ja mihin muuhunkaan mä oon ne tuhlannut kun ruokaan. Mun synttärilahjatoiveita pesee täältä!
jajajaj
1. Essien kynsilakat. Oon jo pitkän aikaa kaivannut mun rakennekynsikokelmaan ihan normaaleja kynsilakkoja, joita voi sipaista kynnelle, kun energiat ei riitä mihinkään ihmeempien koristelujen tekemiseen. Kalliita, mutta kunnon kynsilakkoja, joista myös riittää moniin moniin lakkauskertoihin. Ehkä kuitenkin fiksumpaa sijoittaa kunnon kynsilakkoihin pari penniä enemmän kun niihin huonoihin, ja kaiken lisäksi noi kynsilakkapullot on tosi isoja, 13,5ml!

Mä selailin muutamia eri nettisivuja, joista näitä saa tilattua, ja niiden perusteella halvimmat lakat on www.beauty.comissa! Hintaa niillä on vain vähän päälle 6 euroa kappaleelta.

2. Pentikin lasipurkit. Mä oon tullut siihen tulokseen, ettei näitä voi olla liikaa. Rakastan laittaa mun korut lasisiin purkkeihin säilytykseen, jolloin ne ei kuitenkaan oo ihan kokonaan piilossa, vaan näkyy kauniisti niistä "läpi". Muutamia tämmösiä mulla on jo ennestäänkin, mutta vaaleanpunaisena, joiden kavereiksi nämä kirkkaat sopis tosi hyvin. Nämä yksilöt on Pentikistä, joita saa sekä liikkeistä että verkkokaupasta. Pienemmällä hintaa 10 euroa ja isommalla 22 euroa.

3. Mä oon ollut aikoinaan kunnon lompakkoaddikti, ja parhaimmillaan mä vaihdoin lompakkoa päivittäin. Nyt ollaan kuitenkin tultu siihen pisteeseen, että tällä hetkellä mulla on vain yksi käyttökelvollinen lompakko, joka on näin parin vuoden aikana alkanut hieman kyllästyttämään. Mä oon suht tarkka lompakon ominaisuuksista ja harvoin löytyy kivaa ja halpaa yksilöä.

Kuvassa näkyvä lompakko on sisältä just semmonen mitä mä olen etsinyt, eikä tällä ole hintaakaan kun parikymmentä senttiä päälle 9 euroa! Tämä siis Forever 21stä.

4. & 7. Mun kunnon hajuvedet on jo aikoja sitten loppuneet, ja sen ajan mut onkin pelastanut ne Victoria's Secretin "hajuvedet". Vaikka mä niistä tykkäänkin tosi paljon, haluisin välillä käyttää myös niitä kunnollisia hajuvesiä, jotka pysyy ja tuoksuu vaatteilla vielä koulupäivän jälkeenkin. Noi bodymistit kun katoaa jo parin ekan tunnin aikana, enkä kuitenkaan viitsisi koulussa suihkutella niitä! Lempparihajuvesiksi on pitkän käytön jälkeen muodostunut Beyoncen Heat ja Marc Jacobsin Daisy. Näitä molempia saa esimerkiksi Sokoselta, mutta vinkkinä teille: Beyoncen Heattia saa Nordifeeliltä älyttömän halpaan hintaan – 50milliä saa 27,50 eurolla kun taas puolet enemmän sä saat maksamalla neljä euroa enemmän. Logiikka?! :-D

5. Näitä on jo toivottu mitä ihmeellisimmiksi lahjoiksi, joten mä tosissani toivon, että tämä paljastuu jostain paketista! Kultaisen ja hopeisen kellon kaveriksi mä haluaisin jonkun täysin erilaisen, mutta kuitenkin superihanan kellon. Nämä kriteerit täyttyykin superhyvin Daniel Wellingtonin kelloissa, joita löytyy joka lähtöön, mutta joista mun lempparit on ehdottomasti kuvassa näkyvät.

Kelloja saa tilattua muutamistakin paikoista, esimerkiksi Daniel Wellingtonin omilta sivuilta, Keskisen Kellolta ja www.rannekelloja.fistä. Ainakin näissä kaikissa kellot on samanhintasia eli satasen molemmin puolin riippuen mallista.

6. Tämä toive kuuluu kategoriaan "en tule saamaan", mutta ainahan saa toivoa? ;-) Multa löytyy ennestään jo kahdet ihan aidot Uggit, jotka mä molemmat oon tyhmänä pilannut. Niitähän ei sais ollenkaan kastaa, mutta usein mulle on käynyt niin huono tuuri, että lähtiessä on kaunis ilma ja palatessa täysin sateista. Toisista Sofi myös puri napin pilalle ja muutaman reiän siihen varteen... Nyt mä haluaisin vielä yhdet, ja käsi sydämellä (jos äiti luet tätä) mä vannon, että niistä mä pitäisin oikeasti huolta!

Näitä Uggejahan saa mooonilta sivuilta (Spartoo, Zalando, Bootz,..), mutta toisinkuin aikaisemmissa, hinnat vaihtelee jopa muutamilla kympeillä. Kannattaa siis olla tarkkana, kun näitä on tilailemassa!

8. Mä en usko, että oon ainoa joka shoppailemaan lähtiessä ottaa vaan lompakon ja puhelimen mukaan...? Jokatapauksessa, niin mä ainakin teen joka kerta. Mun mielestä on tosi raskasta raahata painavaa kassia ympäriä kauppoja ja sovituskoppeja, joten oon nähny aina parhaaksi jättää sen autoon. Mun lompakkoon ei kuitenkaan mahdu mun puhelin, jonka vuoksi se on ottanut osumaa niin parkkihallin kivilattian kun sovituskoppien lattiankin kanssa. Nämä Longchampilta löytyvät pienet "kosmetiikkapussukat" ois superhyviä just tähän tarkoitukseen - sinne mahtuu pienen lompakon tai setelien ja kortin lisäksi myös puhelin, huulirasva ja vaikka pieni harjakin! Näiden hintaa mä yritin etsiä koirien ja kissojen kanssa, mutta ainakaan Stokkan sivuilta mä en niitä löytänyt, vaikka mun mielestä siellä myydään noita. Googlettelujen perusteella noi maksaa siinä kolmen-neljänkympin tienoilla, mikä ei mun mielestä ole mikään hirveä hinta, kun kuitenkin merkkituotteesta on kyse!

 Minkälaisia synttäritoiveita teillä jo-täysi-ikäisillä oli silloin aikoinaan? Mulle on jäänyt semmonen mielikuva, että 18-vuotis synttärilahjaksi pyydetään jotain tosi suurta  kuten autoa, mutta mun kohdalla tämä ei ainakaan (kuten huomaatte) pitänyt paikkaansa :-D
 
 
PSST!!! Klikkailkaapa itsenne tänne supervikkelää ja pistäkää paljon kysymyksiä tulemaan!

12/11/2013

Teidän vuoro

kysyysyy
Nimittäin kysyä! Nyt laitetaan käyntiin mun blogihistorian kolmas vaiko neljäs kysymyspostaus, ja toivon, että tätä kautta uudet, ja miksei vanhatkin lukijat saa vähän enemmän tietoa muhun liittyen. Kaikki varmaan tietääkin säännöt, right? Kysymysaikaa on ainakin jouluun asti, tosin riippuen vähän kysymysten määrästä. Aikaisemmin niitä on tullut ihan kiitettävästi, joten toivon, että tälläkin kertaa tulee vähintään yhtä paljon! Kysymyksiä voi esittää mulle, Otolle ja jos jotain hyviä kysymyksiä tulee niin myös mun vanhemmille tai veljelle. Muistakaa kuitenkin mainita siitä kommentissa, jotta saadaan oikeat kysymykset oikealle ihmiselle! Mä koitan saada ainakin ensimmäisen osan vastaukset niin nopeasti kun pystyn – jokainen varmaan ymmärtää, että näin joulun alla on paljon kaikkea ihanaa tekemistä, mutta onneks teistäkin aika suuri osa on ihan jossain muualla kun tietokoneen ääressä ;-)

Ei muuta kun ready, set, go!

12/09/2013

Enää pari viikkoa

IMG_5265
IMG_52801IMG_5316IMG_5288
Vaikkei meidän kodissa näytäkkään (vielä) hirveesti siltä, että jouluaatto ihan tosissaan on jo parin viikon päästä, halusin yrittää ottaa tännekkin joulufiilistelykuvia kun niitä on muutenkin niin monissa blogeissa näkynyt! Nämä ei tosin oo mitään verrattuna niihin, mutta menkööt nyt kun ei muutakaan oo tarjolla... Aika menee niin nopeasti, ja lumettoman maan takia mun joulufiilis on ihan tipotiessään – edelleen. Oon aika hyvin onnistunut löytyämään sen edes hetkittäin muiden blogeista löytyvien ihanien joulu- ja talvikuvien ansiosta, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun me hommataan kunnon kuusi - se iskee ja kovaa! Me ei siis yleensä olla hommattu joulukuusta kun pari päivää ennen aattoa, koska näiden jyrsijöitä muistuttavien koirien vuoksi kuusen oksat on syöty entisiksi jo parissa tunnissa, jos silmä vähääkään välttää :-D Ja ennen kaikkea, viime jouluna me hommattiin kuusi, muttei aitoa ton koiranpennun takia, joten nyt ois vihdoinkin aika hankkia monta metriä korkea kunnon joulukuusi! Mä en kuitenkaan, yllättäen, jaksanut odottaa siihen asti, vaan otin varaslähdön ja kävin hakemassa mun huoneeseen vähän lisää joulufiilistä tuomaan valkoisen joulukuusen – minikoossa. Toi on musta ihan älyttömän sulonen :-)