11/28/2013

Room details


IMG_5156IMG_4638IMG_5132IMG_5124-horzIMG_5150IMG_5128
Sen sijaan, että mä tekisin sen kauan toivotun huonepostauksen, kokosin mun huoneesta pieniä paloja ja niitä kivoimpia yksityiskohtia, jotta te saisitte edes jonkin näkösen käsityksen minkänäkösessä kopperossa mä elelen! Ihan kunnollista huonepostausta en siis halua vielä tehdä, koska mun huone on aika keskeneränen. Onneks kaikki on aika pieniä juttuja, joten en usko, että menee aikaakaan kun oon kaikki saanut jo hommattua!

 –  Ihan ensimmäiseksi mä haluaisin maalata mun seinän. Mun huoneessa on kolme valkosta seinää ja yks tummanruskea, ja just sen ruskean mä haluisin maalata vaaleanharmaaksi, beigeksi tai valko-beige raidalliseksi. Tykkään ruskeastakin, mutta ton seinän väri on ihan liian tumma, ja se vie sen kaiken "valon" ja avaruuden tästä isosta huoneesta. Maalaus ei valitettavasti oo kuitenkaan mikään pikkujuttu, joten alotetaan se projekti sillä, että mä etsin päivän/päivät kun mä sen kimppuun hyökkäilen...

 –  Jo viime postauksessa mä selitinkin mun uudesta ihanasta päiväpeitosta, jonka kaveriksi mä haluaisin jotkut kivat koristetyynyt. Elloksella oli ihan samaan sarjaan kuuluvia tyynyliinoja, mutta ensinnäkään mä en tiedä raaskinko laittaa yli kymppiä tyynyliinoihin, taikka kestääkö mun silmät sitä tähtien määrää... Sen vuoksi mä haluaisin mielummin jotkut kivat yksväriset, mutta kuitenkin suht koristeelliset! Mulla on jo mielessä aika moniakin vaihtoehtoja, ja ongelma onkin etten mä osaa päättää...

 –  Ton tv-tason vieressä ois just passeli tila jollekin siistille ja kivalle rahille, johon mä voisin aina iltasin nukkumaan mennessä laittaa päiväpeiton ja tyynyt. Tuntuu ikävältä aina heittää ne joko lattialle taikka tohon kirjotuspöydälle, jossa mä en niitä kauheen mielelläni kuitenkaan pitäis, kun se muutenkin on aina täynnä koulujuttuja, ja tyynyjä nostellessa saa olla hirveen varovainen, ettei mikään rikkimenevä tipu lattialle.

 –  Ekassa kuvassa näkyviä hopeisia kehyksiä multa löytyy kaapista vielä varmaan 15kappaletta lisää, joihin ois tarkotus teettää jotain kivoja ja muistorikkaita kuvia! Ajattelin ripustaa ne tohon yhdelle seinälle (niin siis heti kun oon sen maalannut..), koska saattais olla vähän hassun näköstä jos noita kehyksiä ois aina pari kappaletta ympäri huonetta :-D Nään jo silmissäni miten kivalta noi näyttää semmosena "kasana" seinällä...

Lisäksi mä kaipailisin tänne muutamia kivoja lasisia sisustusjuttuja, kynttilöitä, edelleen sen uuden kirjoituspöytätuolin ja esimerkiksi uuden seinäkellon! Edellämainitut on ainakin suht helppo hakea ihan vaan tosta Ikeasta, ja oonkin aina välttynyt suht hyvin niiltä isommilta hankinnoilta, joita parhaillaan saa odotella sen vuoden, tai kaks.

11/27/2013

Dear santa: gift ideas for men

mmm
Noniin, jälleen vuorossa niitä joululahjavinkkejä, mutta tällä kertaa niille ihanille miehille - joko poikaystävälle, aviomiehelle, veljelle, isälle tai kenelle tahansa tätä sukupuolta olevalle! Näiden keksiminen olikin vähän hankalempaa, ja koitinkin kysellä vähän apua niin isiltä kun poikaystävältäkin. Mun puolesta voitte unohtaa ihan kokonaan ton oikeella alhaalla olevan joulu"lahja"idean – niin ellette siis halua, että parisuhteenne kärsii... Just kidding!

Listalta löytyy muunmuassa kylpytakkia, hajuvettä (luin jostain keskustalupalsalta parhaita miesten hajuvesiä ja varmaan 90% kommenteissa oli mainittu toi sininen hajuvesi! Se on siis varmasti nappivalinta), lompakkoa, alusvaatteita ja ihan tavallisiakin vaatteita. Tietenkin kannattaa vähän miettiä mistä näiden lahjojen saajat tykkää, eikä ostaa mitään sen takia, että ne on tänlaisissa postauksissa mainittuja! Esimerkiksi hajuvesiä mä en uskalla ostaa ollenkaan ilman, että oon kuullut sen toisen hehkuttavan sitä.

No, oliko tästä jotain apua? :-) Aikaisempaa lahjaideoita tytölle -postausta kehuttiin ainakin tosi paljon! Kiitos siitä, vaikka mun mielestä tän ois voinut toteuttaa paremminkin, niin toivon, että saitte tästä kuitenkin jotain irti enkä ihan turhaan tätä väsäillyt!

11/25/2013

Sunnuntai päivä kuvina

IMG_4983
 Mun sunnuntai aamu starttasi yhdentoista jälkeen hyvin ja pitkään nukuttujen yöunien jälkeen. Superpitkästä aikaa mä sain nukkua ihan yksin, vallata mun sängyn vain ja ainoastaan itselleni ja herätä just sillon kun musta itestä siltä tuntuu.
IMG_4988
Koska mun peitto on kaikista lämpöluokista se suurin, en öisin tarvi kauheesti vaatteita, mutta heti herättyäni ja lämpimän peiton alta noustessani mä vedän jalkaan lämpimät housut, villasukat ja useimmiten ton Oasapilta tilatun lämpösen ja paksun neuletakin. IMG_4992
Ennen mä olin aina tosi huono petaamaan mun sänkyä, ja usein se pysykin samannäkösenä ympäri vuorokauden. Pikkuhiljaa se näky alko kyllästyttämään niin mua kun äitiäkin, joten pistettiin mulle tilaukseen tommonen yllänäkyvä kauan himoittu tähtipäiväpeitto. Heti ton saatuani, mä oonkin reippaasti pedannut sänkyni joka aamu! Petaaminen täytyy kuitenkin suorittaa mahdollisimman pian heräämisen jälkeen, se ei nimittäin tapahdu enää sen jälkeen :-D Sekalainen peitto- ja tyynykasa houkuttelee hieman enemmän kun tommonen siistiksi pedattu sänky, jonka vuoksi en enää petaamisen jälkeen edes halua haudata itseäni sinne väsymyksen yllättäessä, vaan tyydyn esimerkiksi sohvaan...
IMG_5001
Myös mulla, joka on supertarkka ihon pesemisen ja siihen tungettavien mönjien kanssa, käy joskus niin, että iltasin ennen nukkumaan menoa tuntuu mahdottomalta ajatukselta raahautua vielä nassupesulle. (Tosin en tiedä, houkutteleeko meikit naamassa nukkuminen kauheesti enempää?) Näin kävi viimeks just eilen, joten heti heräämisen jälkeen pesin edellisen päivän meikit huolellisesti pois, jonka jälkeen rasvasin naaman kunnolla – pariinkin otteeseen.
IMG_5008
Nälkä alkoikin jo yllättää, ja halusin niiden ainaisten kuivien leipien sijasta tehdä jotain vähän herkullisempaa – ja pian mun lautasella olikin mun lemppari aamupalaa, tonnikalaleipiä! Suosittelen koittamaan jos oot yhtään tonnikalan ystävä, noi on nimittäin super herkullisia ja täyttäviä.
IMG_5015
Mulla ei ollut koko päiväksi oikeen mitään suunnitelmia, mutta onneksi nekin alkoi selvitä päivän mittaan. Aamupalan ja hampaiden pesun jälkeen aloinkin laittamaan itseäni ihmisen näköseks – me nimittäin oltiin suuntaamassa äitin kanssa Myllyyn etsimään mulle uusia lasketteluvaatteita...hiihtolomalla on nimittäin yks superkiva pieni reissu tulossa, josta lisää myöhemmin ;-)
IMG_5027
Mä tykkään pukeutua shoppailureissulle yleensä aika kevyesti, koska mä en tiedä mitään ahdistavampaa kun se ällöttävä hiki ja nihkeä olo, mikä siellä kauppareissulla ja sovituskopeissa pyörimisen mukana tulee. Päälle valikoituikin suht simppeli asu...
IMG_5046-horz
...mustat farkut, valkoinen (uusi!) pitsitoppi, musta (uusi!) nahkatakki, harmaa kaulahuivi ja jalkaan tummansiniset Converset! Viihdyin itseasiassa tosi hyvin nämä vaatteet niskassa – niin se vaan menee, että yksinkertaisuus on kaunista.
IMG_5048
Ensimmäiseksi me saavuttiin Myllyyn ja tarkemmin sanottuna Stadiumiin – siellä oli nimittäin just sopivasti kaikki takit -50€, mikäli ovh on vähintään 99,90€!  Löydettiin mulle tosi kiva takki, josta ei kuitenkaan ollut oikeaa kokoa edes varastossa, joten muutaman soiton jälkeen meitä odotti oikea takki oikeassa koossa Stadiumissa,...
IMG_5052
...mutta Skanssin myymälässä! Kyseinen tarjous oli voimassa vaan ton sunnuntai päivän, joten päätettiin kuitenkin lähteä hakemaan se takki tuolta vähän kauempaa, kun muutenkin oli asiaa muihinkin kauppoihin eikä tuolla päin tuu kauheen usein edes liikuttua.
IMG_5055
Meiän "haetaan vaan se takki" -reissu venyikin tunnin sijaan neljään tuntiin, joten kotimatkalla me laiskoina ja väsyneinä haettiin heseltä vähän iltapalaa. En muuten tiedä, millon aikasemmin se ois noin hyvältä maistunut, kun näin muutaman kuukauden tauon jälkeen! Oioi..
IMG_5061
Konkurssin takia Tiimarissa oli melkeen kaikki juhlajutut -70%, ja... Noh, täällä yks, joka allekirjoittaa hieman hullaantuneensa tuolla kyseisellä hyllyllä! Ens viikonloppuna ois tiedossa jos jonkinnäköstä pikkujoulun tynkää, ja täytänhän mä sen kuuluisan kahdeksantoista vuottakin ihan muutamankymmenen päivän päästä! Pillejä tuli hamstrattua aikaisempienkin vuosien edestä – niitä nimittäin löytyy täältä nyt noin 250kappaletta :-D Tämä koko kasa (alla siis vielä esimerkiksi yks kehys) kustansi niinkin paljon kun 9,90€, joten eiköhän nämä hankinnat anneta anteeks, vaikka melkeen kaikki aikalailla turhakkeeks lasketaankin! Mukaan lähti myös muista kaupoista muutamia juttuja, jotka kuitenkin menivät joulupakettiin. 
IMG_5072
Lähti sieltä kuitenkin myös jotain tarpeellistakin mukaan: Citymarketista nimittäin, jossa oli kaikki Lumenen tuotteet -40%! Ruskeaa kulmakarvageeliä mun onkin pitänyt testailla jo kauan, mutta nyt olikin oiva tilaisuus hankkia se – saa nähdä, pääsenköhän mä kokonaan eroon tosta kulmakynästä.
IMG_5012
Tiedän, tää on aikasta: mutta kyllä, me varattiin myös meiän ens kesänen Summer up -festareiden hotelli. Eksyin ihan sattumalta Booking.comiin, ja onneks eksyin, nimittäin sama hotelli, jossa me viimeks oltiin ja joka me varattiin vasta huhtikuussa – oli jo nyt loppuunmyyty! Myös tosi monet lähettyvillä olevat hotellit oli muutamaa huonetta vailla loppuunmyydyt, mutta mä onneks vikkelänä ehtisin varata meille ihanan, tilavan neljän hengen hotellihuoneen! Nyt vaan odotellaan sitä ensi kesää.. IMG_5083
Kun hotellin varaus oli varmistettu ja sain sen osalta mielenrauhan, istahdin alas, nappasin koneen ja karkkikulhon syliini. Oli ihanaa vaan olla, ja antaa jalkojen levätä rauhassa, kun kuitenkin tuli käveltyä suht paljon. IMG_5089
Ihanan äiti-tytär -päivän päätteeksi menin vielä saunaan rentoutumaan kynttilöiden ja hyvän musiikin kanssa ja siellä tulikin maattua melkein tunti. Yleensä mä en pahemmin saunassa viihdy, mutta nyt se tuntu vielä normaalia ihanemmalta ja rentouttavammalta!

Takana oli kiva ja tekemisentäytteinen sunnuntai, joten suihkun jälkeen oli ihanaa käpertyä lämpimään sänkyyn ja valmistautua henkisesti uuteen alkavaan viikkoon! Ihanaa alkavaa viikkoa mun lukijoille

11/22/2013

Latest nails

Mulla ei valitettavasti ollut joka kynsien kohdalla kameraa lähettyvillä, jonka vuoksi osa on otettu puhelimella. Puhelinkuvathan on huonon laadun takia helpoin koota kollaasiin, ja oon niin tarkka kuvista, etten ois kestänyt jos osa ois ollut kameralla otettuja, joten päädyin laittamaan kaikista kynsistä puhelinkuvan, huonosta laadusta huolimatta! Kai ne näinkin menee ainakin kerran, vai...?

Alla siis kuudet viimeksi tehdyt kynnet, ja alla pientä selitystä niihin viitaten!
945792_418973051562118_171187788_n-tile
[1] Jo useampi viikko sitten hyvä ystäväni Sanni saapui mun kynsiasiakkaaksi, ja toive oli suht yksinnkertainen: jotain pinkkiä. Kaikkien hileiden läpikäymisen jälkeen, päätettiin laittaa kynsiin pelkästään tummanpinkkiä glitterhilettä. Aikaisemmin ollaan usein laitettu edes se ranskalainen manikyyri, joka jätettiin tällä kertaa pois! Ainakin asiakas oli lopputulokseen hyvin tyytyväinen.

[2] Nä ei varmaan esittelyjä pahemmin kaipaa – mun asiakkaiden vakkarikoristelu on nimittäin just toi ranskalainen manikyyri + hileet, jonka vuoksi kaikista kynsistä näitä on noin 90%! :-D Manikyyrin päälle laitettiin aika vähän hopeaa tosi pientä hilettä tuomaan vähän blingiä ja aniliinin(?)punaista vähän suurempaa hilettä.

[3] Huomasin vasta nyt, että ois ehkä voinut laittaa nä edes suunnilleen aika järjestykseen – nä nimittäin on tehty aika tarkkaan yhdeksän tuntia sitten! Peruskaavalla taas mentiin, eikä sitä varmaan tarvikaan edes toistaa, eihän? Kynsissä käytetty hile taitaa olla saatu joskus jonain tilaajalahjana, kun mulla ei ole mitään muistikuvaa, mistä oisin ton jostain tilannut...

[4] Mä oon pitkästä aikaa lämmennyt taas mahdollisimman yksinkertaisille kynsille, ja huomasinkin, että mä viihdyn näissä paljon paremmin! Ensinnäkin, monimutkasemmat koristelut vie älyttömän paljon aikaa ja energiaa, ja mä myös kyllästyn niihin todella nopeasti. Kynsilakka on ostettu joskus aikoinaan Cubuksesta, eikä oo ollenkaan noin neonpinkkiä, kun mitä kuva antaa olettaa.

[5] Ihan alkuun pahoittelut huonosta kuvasta: mä unohdin ihan täysin kuvata nä Empun kynnet, jonka vuoksi ne ei ehkä näytä niin siisteiltä kun mitä ne ois sillon parisen viikkoa sitten heti laittopäivänä näyttänyt. Näissä kynsissä näkyykin mun lempparihile: nimittäin monivärinen hile, jossa on sekaisin sekä pienempää Glitteri Dust -hilettä että isompaa Glitter Diamond -hilettä! Tästä on tullut myös muutaman muunkin lempparia, mä oon nimittäin kuullut tosi monelta kynsiasiakkaalta heidän tullessa huoltoon oonhan mä jo tilannut lisää sitä ihanaa hilettä, oonhan...

[6] Alkuviikosta äitillä oli ihan kamala kynsikriisi, koska tänä viikonloppuna edessä olisi työkavereiden kesken pikkujoulut. Mun viikko oli jälleen kerran ihan täyteen ängetty, mutta jostain kumman raosta mä sain sen pari tuntia aikaa, ja pistin äidin kynnet kuntoon! Toiveena oli jotain mahdollisimman yksinkertaista ja ehkä myös vähän jouluista, ja samalla sekunnilla mulla tuli mieleen viininpunanen kynsilakka. Tämä sopi myös äitille hyvin, ja lopputulos olikin kutakuinkin kuvan mukainen. Äiti ja minäkin tykkään yllättävän paljon, vaikka mun mielestä hän ei edes tarvitsis mitään geelikynsiä, kun sen omat kynnet on niin pitkät...

Haluaisin kysyä teiltä, oisko teillä jotain parannusehdotuksia joko koko blogiin liittyen, tai postauksiin, tai nimenomaan näihin kynsipostauksiin liittyen? Miten mä voisin näitä parantaa? Mitä te haluutte tietää? Mitä te haluutte lisää? Mitä taas vähemmän? Pliis, kertokaa mulle!

Jälleen kerran superiso kiitos Sanna Tara Nail Artille, jonka ansiosta mä näytä kynsiä ylipäätään saan tehdä! ♥

11/20/2013

World's most succesfull order

lisääkollaaaasialisää1ckollaaasi
Sifonkinen paita - Oasap
Kultainen kello - Ebay
Statement-kaulakoru - Oasap
Kultainen kaulakoru - H&M
Kuvissa vilahtavat mustat farkut - Dr. Denim (Carlings)
 
 


Muutama viikko sitten oli taas aika valita kuukauden sponsorituotteet Oasapilta* – ja jälleen kerran valinnanvaikeus oli suuri, joten taas tuli palloteltua monien tuotteiden välillä. Kun olin muutamat päivät pohtinut päässäni kaikkien tuotteiden miinuksia ja sitä, miten vähän mun oikeestaan tulis niitä käytettyä, jäi jäljelle nämä kaksi ihanuutta: käärmekuvioinen kevyt sifonkipaita ja ihana statement-henkinen kaulakoru. Mun täytyy nykyään ihan oikeasti listata ihan paperille jokaisen vaatekappaleen miinuksia ja plussia, jotta pääsisin jonkunnäköseen käsitykseen siitä, mitä mun oikeasti kannattaisi tilailla – ja mitkä ois parempi jättää kauppaan. Paitaan suora linkki tässä ja koruun suora linkki tässä.

Vähän yksinkertaisempi syy, miksi mä päädyin just näihin: tarvitsin jonkun siistin pitkähihasen paidan, joka on viileä ja kevyt, mutta jolla pärjää kuitenkin ilman neuletta. Tosin mulla on mielessä yks ihana jakku, joka sopis tän päälle kun nenä päähän... Kaulakoruihmisiä mä en oikeastaan ollenkaan ole, mutta jostainhan on pakko aloittaa! Tottahan toki täytyy ensin hankkia niitä koruja mitä kaulaan ripustelee, ennenkun niitä voi edes käyttää ;-) Tällä hetkellä multa löytyy kaulakoruja niinkin monta kun kaks kappaletta, joista molemmat näkyy ylläolevissa kuvissa! Kultainen ketju on ostettu H&M:stä hintaan 9,95€.

*postus toteutettu yhteistyössä Oasapin kanssa.

11/19/2013

Dear santa: gift ideas for women

giftspolyvore


Muiden blogien ja bloggaajien innoittamana päätin mäkin koota mun joululahjatoiveista pienet kollaasit. Päällimmäisinä mun toivelistalla on viime postauksessakin näkyneet Zaran täydelliset saappaat, Miss Diorin Cherie hajuvesi, Lexingtonin mukit, Daniel Wellingtonin kello ja Iittalan iso lasivitriini. Tänä jouluna ajattelin pyytää joulupukilta mielummin vähän niitä kalliimpia juttuja, ja ostaa ne halvemmat itse - mikäli ne vielä silloin tuntuu tarpeellisilta.

Sen lisäksi, että sain itse koottua mun toiveet tänne blogin puolelle, toivon, että edes joku sai tästä vähän vinkkiä mitä ostaa ystävälle, vaimolle, äidille tai tyttöystävälle lahjaksi! Nä on aina tosi yleisiä blogeissa tähän aikaan vuodesta, mutta halusin kaikesta huolimatta antaa vähän lisävinkkejä teille - mikäli niitä edes tarvitsitte. Näin naisena on helppo listata juttuja mistä me tykätään ;-)
Mitä siellä ruudun toisella puolella tykkäiltiin mun toiveista? Löytyikö mitään samaa, vai koostuuko teiän joululahjalistat täysin eri jutuista? :-)

11/17/2013

Kiirettä pitää

Huh, nyt mä ehdin vihdoin hengähtää edes sen puolentunnin verran, joka kylläkin tuntuu tosi pitkältä ajalta kun miettii kulunutta viikkoa! Mä oon yksinkertaisesti ollut koko viikon ajan koko ajan (kiva toisto..) menossa, ja joka päivälle on ollut vähän liioiteltuna minuuttiaikataulu. Pääasiassa arkipäivät on kuitenkin mennyt koulussa, jonka jälkeen on käyty jumpassa, kaupoilla, katsomassa ekaa kertaa rakasta serkkua, vietetty aikaa poikaystävän kanssa ja ennen kaikkea odotettu tallin remontin valmistumista! Onneksi mä nään uuden tallin jo tiistaina, en malttais millään enää odottaa päivääkään!
 
Tänään mä oon herännyt jo seitsemän jälkeen ja lähtenyt melkein suoraan sängystä kahvikupin kanssa kohti hallia, koska mä olin lupautunut menemään kisoihin töihin. Onneks äiti oli mun mukana, niin ei ollut niin yksinäinen olo! Koko seitsemän tuntia meni onneksi tosi nopeasti, eikä kylmäkään päässyt yllättämään niin paljoa, kun mitä mä luulin muistavani muutaman vuoden takaisista kisapäivistä... Parempi niin! Kolmen jälkeen päästiin vihdoin lähtemään superväsyneenä kotiin päin.
jjjjjjjjjjjjjjj
1. Kaulakoruostoksilla! Tällä reissulla ei kuitenkaan mitään lähtenyt mukaan, tosin kävin edellispäivänä hakemassa yhden toisen kaulakorun, johon mä iskin silmäni heti. 2. Hometown On se kaunis paikka ihanine valoineen, varsinkin iltahämärässä. 3. Tacosalaatti - samantien lemppariruoaksi tullut, jota oonkin vedellyt viidesti tässä viikon sisään... Koskakohan alkaa tulla korvista ulos, vai alkaako ollenkaan? 4. Minä vaan yks päivä! 5. Muutaman viikon takaisen asun yksityiskohtia. Toi kello on ihana, mutta ongelmana on: liian iso ranneke, jota ei saa enää pienemmäksi.. What to do?! 6. Jokatoiselta tytöltä löytyvät täydellistäkin täydellisemmät saappaat. Mun on pakko saada noi (ja se ja tä ja toi ja jajaja...tuttua?).
jatoinen
1. Ihania juttuja omaan kotiin! Vähän ajoissa, mutta mitä pienistä. 2. Itse ihanuus...♥ Joo, alunperin ei todellakaan ollut tarkoitus tarkentaa tohon verkkoon, mutta minkä sille voi, kun ympärille kauhea hässäkkä ja huomasin tän vasta paluumatkalla autossa! Onneks ei jäänyt todellakaan viimeiseksi kerraksi. 3. Tänään mulla oli vihdoin aikaa tehdä itselleni kynnet, ja lopulta mun kynnet näyttivätkin tältä! Olin niin väsynyt seitsemän tunnin työpäivän jälkeen, ettei mun voimat riittänyt mihinkään sen taitellisempaan lopputulokseen. Onhan yksinkertaisuuskin kaunista! :-) 4. Sitä paljon puhuttua serkkua katsomaan menossa! 5. Pikkujoulumekkoehdokas numero yksi! En tiiä, pitäiskö sen kuitenkin olla punainen? Mitä mieltä olette, mä en osaa sanoa juuta enkä jaata... 6. Mä maistoin vasta hetki sitten tota paljon hehkutettua "kylmää jogurttia" (miks tossa kipossa lukee se suomeksi??), ja oi kyllä se oli just niin hyvää mitä on hehkutettukin!

11/12/2013

22:58PM

IMG_4838IMG_4801IMG_4823IMG_4827tääviel
Kuvien lataamisessa kestikin pari tuntia kauemmin kun olin suunnitellut, joten tekstiosuus jää tällä kertaa vähän lyhyemmäksi (vaikka fiksuna mä oisin kirjottanut tän etukäteen...no ens kerralla sitten!). Eilen mulla oli tosi pitkästä aikaa ihan kokonaan vapaa päivä koulupäivää lukuunottamatta. Alunperin mun piti mennä katsomaan sairaalaan uutta serkkua ja sen jälkeen juosta pää kolmantena jalkana tallille, mutta molemmat loppujen lopuks peruuntui, koska serkkuvauva oli tietenkin just eilen päässyt kotiin ja tallilla alkaneen remontin takia jäi sekin reissu tekemättä! Nautin vapaapäivästä täysin rinnoin ja polkasin heti koulun jälkeen Myllyyn ostamaan mm. lisää kehyksiä, uudet stabilot ja puolivahingossa ostin myös pari tähtikuosista juttua sinne omaan kotiin...;-) Pyörin ympäri kauppakeskusta ihan rauhassa ja nautin siitä, että saan olla vaan yksin eikä oo kiire mihinkään! H&Mmässä oli yks tosi kiva kultainen kaulakoru, mutta shoppailulakon takia jätin sen vielä kauppaan, vaikkei sitä todellakaan ollut hinnalla pilattu! Enkä mä kylläkään laske tohon shoppailulakkoon niinkään koruja, koska niitä ostan ihan super harvoin... Täytyypi käydä hakemassa se sieltä joku päivä! Oon kuitenkin tosi ylpeä itestäni, miten hyvin pidin pääni siinä, etten mä oikeesti osta yhtään vaatetta ennen joulua.

Ja koska mulla oli kaikesta muustakin vapaa päivä, päätin pitää myös sellaisen blogista! Asiaa ja kuvia ois kyllä ollut, mutta toi teki tosi hyvää. Varsinkin kun illemmalla väänsin palkanlaskennan matkalaskuja ja muita tosi vaikeita tehtäviä useamman tunnin, eikä siihen ois varmastikaan jaksanut keskittyä, jos oisin vielä sitä ennen moikkaillut teitä täällä. Tän postauksen kuvituksena toimii muutamien turhien kuvien lisäksi otoksia parista uudesta jutusta, jotka on saatu yhteistyökumppanilta ja joista on tulossa juttua vähän myöhemminkin. Nyt vihdoinkin mun on aika painua pehkuihin, koska huomenna odottaa rento yhdeksän tunnin koulupäivä! Hyvää yötä kaikille!

11/10/2013

Ruokaohje no. 1

Mä oon ihan nuoresta lähtien tykännyt touhuta keittiössä joko ihan yksinäni, tai edes äitiä auttaen. Keittiössä touhuminen ja eri ruokien kokkaaminen onkin ihan yksi mun lempipuuhista, ja rakastan testailla ennen kaikkea kaikkia uusia reseptejä ja lopuksi katsoa miten onnistuin ja miltä se oikeen maistuu! Tän kautta oon myöskin löytäny tosi monta uutta lemppariruokaa. Tällä kertaa mä vinkkaan teille välipalasta, joka on kuitenkin älyttömän ruokaisa ja täyttävä – kanavuohenjuustopestoleivistä (tai miten pitkästi/lyhyesti sen sit haluukaan sanoa..:-D) Mä ite maistoin näitä ekaa kertaa parisen viikkoa sitten poikaystäväni luona, ja mun lisäksin näihin rakastu muutkin perheenjäsenet veljeä lukuunottamatta, mutta se ei oo mitenkään yllättävää – se kun ei ikinä innostu näistä vähän "erikoisemmista" ruokalajeista. Mut pidemmittä puheitta, aloitetaan!IMG_4726
1. Tähän kaikkeen sä tarvitset siis paahtoleipää, kanaa, vuohenjuustoa, pestoa ja hunajaa, jonka mä tosin unohdin ihan kokonaan. Leipiinhän nyt voi laittaa ihan mitä haluaa, mutta tämmösen version mä näistä tein.
IMG_4753
2. Koko prosessi kannattaa aloittaa kanan paistamisella, koska niiden valmistaminen vie eniten aikaa ja niiden tulis kuitenkin jäähtyä kunnolla ennen niiden leikkaamista. Mä siis käytin tähän ihan noita kanapihvejä, jotka oli niin paksuja, et mä mielummin leikkasin ne siivuiksi - muuten leivissä ei ois maistunut muuta kun kana. Parhaiten tähän sopii mun mielestä ne kananpojan minuuttipihvit, koska ne on hyvän maun lisäksi tosi ohuita!IMG_4736
3. Vuohenjuusto, jota me käytettiin oli tommonen pötkömäinen, joten leikkasin nekin suht ohuiksi siivuiksi. Vuohenjuustoahan voi laittaa just niin paljon kun sielu sietää, ja jos meillä olis ollut, mä oisin laittanut varmaan neljä jokaseen, koska mä rakastan vuohenjuustoa! Mutta pienenä vinkkinä: ostakaa mielummin vaikka tätä Presidentin vuohenjuustoa, koska se kestää paremmin kuumuutta eikä "valu" lämmön takia niin paljon.
joo
4. Ensimmäiseksi leiville levitetään siis pesto. Tähän ei oo mitään tiettyä määrää, vaan voi laittaa ihan sen verran kun itse haluaa. Mun mielestä se on kuitenkin niin öljystä, et laitan sitä mielummin liian vähän kun liian paljon. Tässä kohtaa myös voi lisätä sen hunajan, joka meiltä unohtu!IMG_4757
5. Leipien ja pestojen päälle sen verran kanaa kun itse haluaa...IMG_4760
6. ...ja viimeiseksi vuohenjuustot! Vielä kertauksena – ostakaa mahdollisimman ohuita kanapihvejä ja paremmin lämpöä kestävää vuohenjuustoa.

Mä jätin suosiolla sen uunin jälkeisen kuvan ottamatta, noi meinaan oli niin karun näköisiä kun toi vuohenjuusto valu kananpalojen väliin ja siitä pellille, että osa ois varmaan heti sen nähtyään jättäny kokeilematta näitä! Makuhan kuitenkin on tärkein ja mä voin suositella näitä kaikille jotka pestosta, vuohenjuustosta ja kanasta tykkää – yhdessä tai erikseen. Joku päivä mä haluaisin koittaa samaa, mutta laittaa peston tilalle tuorejuustoa ja lisätä tomaattia. Nämä sopii siis ihan kunnon ruoaksikin, koska nä on tosi täyttäviä!

Kuinka moni innostu sen verran, että aikoo kokeilla näitä joku päivä? :-) Ois kiva kuulla muutenkin mitä tykkäätte tämmösistä ruokapostauksista, koska mä ainakin tykkään lukea näitä ihan hirveesti muiden blogeista. Ja jatkossa mä en kirjota näitä nälkäsenä....

11/06/2013

Kuulumisia

Mitä mulle kuuluu? Näin lyhyesti sanottuna hyvää, tai oikeastaan tosi hyvää. Pieni kaamosmasennus on iskeny myös muhun, mutta ei onneks niin pahana kun oisin voinut kuvitella, tai mitä se viimevuosina on ollut. Täytyy toivoa, että nä ilmat jatkuu mahdollisimman pitkään – nimittäin, vaikka onkin jo marraskuu niin lunta ei oo vielä tullut kertaakaan! Toivottavasti sitä ei hetkeen tulekaan. Tosin lumen ansiosta tulis vähän lisää valoa näihin pimeisiin päiviin – saanko kysyä, missä vaiheessa mun pitäis ehtiä ottaa kuvia, kun pääsen 4-5 aikaan koulusta ja hyvä kun nään enää sillonkaan eteeni ilman katuvaloja? Siinä onkin syy esimerkiks tän postauksen kuvituksiin ja siihen, etten oo pariin päivään postaillut.
537310_411362422323181_480853929_n-horz
Niinkun monilla muillakin, ton pimeyden takia on tosi paljon haastavampaa nousta sängystä kukonlaulun aikaan. Mulla on aamusin niin laiska, heikko ja yksinkertaisesti vaan tosi väsynyt olo, etten meinaa saada itteeni mitenkään sängystä ylös. Onneks kuitenkin aamukahvin ja aamupalan jälkeen on vähän virkeempi olo, kunnes se sitten koulussa viimisillä tunneilla tulee kahta kamalampana takaisin :-D Meillä oli viime viikon koulussa tasotusviikko, eli viime viikon oli ihan oma lukujärjestys. Huomaa, että tä toinen vuosi on super paljon rankempi kun eka – meillä on nimittäin ollut nyt koko tän syyskauden jaksoja, jolloin viikossa on pahimmillaan 42 viikkotuntia.. Ymmärrätte siis varmaan, ettei aina yhdeksän tuntisen koulupäivän (ja varsinkaan jumpan) jälkeen vaan riitä energiat blogin päivittämiseen... Anyways takaisin siihen tasotusviikkoon: tä viikko on tuntunu aika lailla luksukselta, nimittäin meillä on yhteensä "vaan" 33 viikkotuntia! Yhden 11.25 aamunkin ansiosta sai nukkua muutaman tunnin normaalia pidempään, vaikka mä mielummin menisin aikasin kouluun ja pääsisin aikaisemmin, kuin näin toisin päin. Tällä hetkellä mulla onkin univelkaa varmaan enemmän kun koko viime vuotena yhteensä, saa nähä koska saan seuraavaks nukkua niin kauan kun nukuttaa...

En ookkaan kertonut teille asiasta aikaisemmin mitään, mutta pari yötä takaperin tupsahti tähän maailmaan ihana tyttövauva ja me saatiin Eetun kanssa yksi ihana serkku lisää. Kaikki meni hyvin ja tyttö on terve – luojan kiitos! Pikkusta ei olla vielä keretty nähdä ollenkaan ja vaikka mä en malttais millään enää odottaa, niin pakko antaa pikkusen ja hänen vanhempiensa olla ihan rauhassa ja kahdestaan!

Elämä on edelleen ihanaa. Oonkohan mä mitään muuta toitottanutkaan aikaisemmissa "kuulumis"postauksissa? En varmaan, kaikki vaan on niin hyvin suuuuperpieniä juttuja lukuunottamatta. Mulla on aikaisemmin ollut tapana masentua mitä pienimmistäkin jutuista, mutta onneks se on mennyt jo ohi. Se on tainnu muuttua ihan toisin päin, nimittäin mua ilostuttaa ihan hirveesti se, kun saan poltella mun "uusissa" kynttilänjaloissa ihanalta tuoksuvia tuoksukynttilöitä. Se, että jauhelihaa oli vielä jääkaapissa just yhden annoksen verran ja sain väsättyä itselleni maailman parhaimman tacosalaatin iltapalaksi. Se, että Sofi kömpii mun syliin peloissaan, kun vessapaperirulla melkeen tappo hänet, vaikka just sekuntti sitten se ite leikki sen kanssa. Se, että en enää palele öisin. Se, että mua kehutaan ratsastustunnilla. Se, että mulla on kirppisrahat 20euroa vailla kokonaan tallella edelleen. Se, että postissa mua odottaa pari ihanaa vaatetta, ja vielä pari on vasta matkalla sinne. Se, että Sofi sai pari ihan älytöntä hepulia agilitytreeneissä. Yritä siinä sit olla totisena ja kieltää se vuoden ikäiseltä ihanalta oliolta...
mooaoao
Ollaan tänään nukuttu poikaystävän kanssa pitkään (tai siis mä nukuin, toinen heräs jo pari tuntia mua ennen, mut ainakin tuli nukuttua!), tehty rauhassa aamupalaa, ja piakkoin ois tarkotus raahautua vähän ihmisten ilmoille, käydä ainakin Tiimarissa ostamassa pari juttua lisää ja vähän (ilta)päivemmällä hakemassa kiinalaisesta ruokaa! Illasta raahaudun kaverin luo viettämään iltaa, ja huomenna isänpäivän lisäksi isi täyttää myös vuosia! Isänpäivää ja synttäreitä me mennään juhlimaan isin siskon luo serkkujen ja isovanhempien kanssa.

Tästä tulikin vähän pidempi mitä aluks olin suunnitellut, mutta käyhän se näinkin! Toivottavasti vanhat ja uudetkin lukijat sai tästä jotain irti, ja saitte nyt vähän paremman käsityksen mitä mun elämässä tällä hetkellä tapahtuu! :-)

11/04/2013

Some autumns wanties

kollaasi2

Voin ihan rehellisesti sanoa, etten oo ikinä oikein lämmennyt näille vaatekollaaseille, ja oonkin aikasemmin vääntänyt niitä vähän niinkun "paha maku suussa". En voi sanoa, että väkisin, koska kukaan ei näitä pakota tekemään, mutten oo melkein ikinä ollut mitenkään tyytyväinen niihin. Tämä kerta sai kuitenkin olla poikkeus, koska mä löysin Oasapin* sivuilta niin paljon kaikkia ihania uutuksia, etten meinannu pysyä housuissani! Tällä kertaa kollaasiin pääsi mukaan suht paljon takkeja ja aikaisemmista postauksista poiketen  vähän vähemmän neuleita. Muutama kappale niitäkin oli pakko tonne änkeä, ja nekin mä jouduin melkein arpomaan niiden monien kymmenien joukosta... Haluisin ihan hirveesti tilailla kaikkia ihania vaatteita, mutta mitäs menin lupaamaan äitille olevani shoppailulakossa joulualeihin asti :-D Tosin hyvää tä vaan tekee!

Mua muuten oikeesti kiinnostais tietää, onko kukaan teistä tilannut Oasapilta mitään? Jos ootte niin mitä, ja onko kaikki sujunut hyvin? Maksu, toimitus yms? Kysyn tätä siis vaan sen takia, että mua oikeesti kiinnostaa tietää, tykkäilettekö te ollenkaan noista vaatteista vai ette ja miten niiden ostaminen on sujunut :-) Muutenkin ois kiva kuulla muidenkin kokemuksia ja mahdollisesti myös negatiivisia sellaisia  mulla kun on kaikki sujunut aina hyvin mallikkaasti!

*postaus toteutettu yhteistyössä Oasapin kanssa