7/02/2013

LIFE IS GOOD

bombom
Mulla ei vaan yksinkertaisesti oo ollut aikaa kantaa kameraa paikasta toiseen, jonka takia saatte muutamia jo-blogissa-nähtyjä kuvia. Oon tällä hetkellä töissä, ja samalla kun katson Serranon perhettä, ajattelin tulla kertomaan teille, että elämä on ihanaa. Summer up lähestyy, enkä oikeesti meinaa pysyä housuissani. Sain just ja just huomiseks ripsihuollon, tai "huollon" koska haluun vaan muutaman ripsen lisää, jotta saan kunnon räpsyripset sit viikonlopuksi! Maailman paras päivä aka palkkapäivä oli myös eilen, ja tiliä ois tarkoitus lähteä tyhjentämään huomenna ripsihuollon jälkeen. Edes yhdeksän päivän työputki ei lannista mua, ei sitten ollenkaan. Ja kaiken kukkuraksi äiti ja isi lähtee huomenna Viroon, joten meillä on tyttöjen kanssa hyvää aikaa pitää pieni palaveri viikonlopusta! 

Mulla on sata ja tuhat asiaa mitä pitäis ostaa mm. tulevalle viikonlopulle, ja oon ihan varma, että unohdan jonkun, joten en viitsi edes miettiä, että muistaisin kaikki ostaa/ottaa mukaan. Jos (ja kun?) teillä on jotain hyviä vinkkejä festareille tai festareita ajatellen taikka nimeomaan just Summer upiin, antakaa tulla niitä kommenttiboksiin! On myös ihan auki, miten hoidan vklp nesteytyksen. Jos tiedätte jotain hyviä liköörejä, jotka on ehdottomasti kokeilemisen arvoisia ja sopii ei-niin-viinan-ystävälle (ja joita jaksaa sit vetää sen kolme päivää putkeen...) niin pliis, kertokaa mulle! 

Hössötänköhän mä liikaa "vaan" yhistä festareista... Äitikin jo on sanonut, ettei mulla taida olla elämää enää Summer upin jälkeen... Ihan sama mitä teen, aina se sama virsi "mutku Summer up.." "eiku tä on hyvä Summer upiin" Summer up sitä Summer up tätä :-D 

AINIIN, ja ajattelin, että voisin ajastaa vaikka viikonlopuksi sen ostospostausvideon, mutta oisko teillä jotain muita kivoja postausehdotuksia? Aikaa ei ole ihan älyttömästi kuitenkaan ja videoiden lataaminen on aina yhtä sähellystä, joten mielellään jotain kuvapainotteisia.

Ja nyt laitetaan myös pitkästä aikaa kysymyspostaus pystyyn! Te varmaan tiedättekin miten se toimii? Te kysytte, mä vastaan! Kyselkäähän reippaasti kysymyksiä, aikaa torstaihin asti, jolloin koitan saada ajastettua sen vastauspostauksen viikonlopulle :-) Lets start!

21 kommenttia:

  1. Se ostospostausvideo kuulostaa hyvältä! Kuvapostaus ja myös kysymyspostaus kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos vinkeistä! :)

      Poista
  2. sähän oot alaikäinen? :D

    VastaaPoista
  3. chymos-mansikkaviini ja joku mangonmakunen, en muista nimee, on ihan järkyttävän hyvää ku lantraa spriteen, eikä maistu yhtään alkoholille ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kieltämättä tosi hyvältä! :) Otan varmaan tota, kiitos :)

      Poista
    2. Oisko ollu last mango? Ja summer up kannattaa ottaa tyhjä pullo mukaa nii saa täytettyy sen veellä, been there.

      Poista
  4. jos teil on telttapaikka nii ottakaa vaikka joku tussi mukaa millä sitte merkkaatte oman teltan :-D paljon helpompi löytää se sit sieltä 800 teltan joukosta :-) ja kylmälaukku tottakai, että juomiset pysyy kylmänä koska niitähän ei festarialueelle saa viedä, vaikka sen varmaa jo tiesitkin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me yövytään hotellissa :) muuten hyvä idea!

      Poista
  5. seurusteletko oton kanssa?
    ootko nähnyt oton kanssa koskaan?
    tuleeko otto sinne summer uppiin? :)
    ketkä on sun parhaita kavereita?
    mikä on ollut tähän mennessä sun elämäs paras päivä?
    entä huonoin?
    minkäikäisenä olit ekaa kertaa humalassa?
    ootko maistanut tupakkaa tai poltatko vakituisesti?
    mitä ohjelmia katsot?
    mikä on sun lemppariruoka?
    mistä ostat eniten vaatteita?
    minkälaisista ihmisistä tykkäät?
    minkälaisista ihmisistä et tykkää?
    saatko sun vanhemmilta kuukausi tai viikko rahaa?
    paljonko sun palkka on töistä (ei oo pakko kertoa! :))?
    sano YKS blogi joka on sun ehdoton lemppari?
    mitä teet vapaapäivisin?
    kuinka usein urheilet ja miten urheilet nykyään?
    montako sisarusta sulla on?
    mitä mieltä oot turusta?
    missä kaikkialla ulkomailla oot käynyt?
    ootko läheisempi isäsi vai äitisi kanssa?
    mihin kouluun meet kesän jälkeen?
    mikä oli sun 9lk päättötodistuksen keskiarvo?
    mikä susta tulee isona?
    montako lasta haluat isompana?
    voisitko seurustella lihavan ihmisen kanssa?
    entä olla lihavan ihmisen ystävä?
    ootko koskaan hävenny sun perhettä?
    tyhmin juttu mitä oot tehnyt kännissä?

    haha jotkut vähä outoi kysymyksii mut tossa nyt jotain :D!

    VastaaPoista
  6. älä ainakaa ikinä juo appelsiinilikööriä, hyi että... :-D ja se alkosta saatava hotti on kans kamalaa! ite en koskaan kyllästy salmariin heh, päärynälikööri on kans ihan ok, mansikkaviinistä en tiiä mut omenaviini on pahaa, baileys kermalikööri on hyvää mut siihen tarttis melkein lantrata maitoa... jos et meinaa mitään siidereitä/lonkeroita juoda niin myös joku halpa ja hyvä kuohari tai valkoviini (jos tykkää) ois varmaan kans ihan passeli :-) hahah en tiiä täsä nyt jotain ''vinkkejä'' XD

    VastaaPoista
  7. Missä käyt ottamassa aina ripsiä?:) Olen kysynyt ennenkin mutta en oo ainakaan nähnyt vastausta..:)

    VastaaPoista
  8. kuin mont kertaa oot värjänny hiukses?
    3 tärkeint ihmistä?
    3 tärkeintä esinettä?
    mikä kamera sulla on?
    korut vs huivit?
    videot vs kuvat?
    gina vs hm?

    sii ny jtn :)

    KURKKAATHAN?
    twostars-inthesky.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Miten sä ja Otto tutustuitte ?
    Miksi ette oo koskaa nähny Oton kanssa ?
    Voisitko kuvitella et sä ja Otto perustaisitte perheen yms ?
    Ihastuitko Ottoon heti vai piditkö sitä eka vaan kaverina ?

    Jos saisit nyt ilmaisen lomamatkan joko New Yorkkiin tai Dubaihin niin kumpaan menisit?
    Mikä on ollut tän kesäloman kivoin tapahtuma, entä huonoin ?
    Kenen kanssa oot viettänyt eniten aikaa lomalla ?
    Kuvaile sun unelma kesälomapäivää!

    Haluisitko jotain vaatekauppoja jota ei oo Suomessa niin Suomeen ? Jos niin minkä/mitkä ?
    Mitä mieltä oot näistä kaupoista: Vila, Cubus, HM, Seppälä, Mango ?
    Kuvaile sun tyyliä!
    Millaiset vaatteet pistää sun silmään kaupassa ?
    Onko susta kivempi ostaa vaatteita netistä vai ihan itse paikan päältä?
    Millainen ois sun unelma asu: bileisiin, juhliin, rannalle ja shoppailemaan?
    Mitä vaatteita et ikinä vois pitää ?
    Mitä mieltä oot maxi mekoista ja omistatko sellaista ?

    Onko sulla skotteria/mopoa/mopoautoa ?
    Onko sulla idolia ?
    Kuka on sun lempinäyttelijä ja -laulaja?
    Millaisesta musiikista pidät?
    Tykkäätkö tanssia?

    Tässä ny jotai xd

    VastaaPoista
  10. Markiisi ?? En oo varma nimestä mutta sitte sour tai sourz apple! Antaako sun vanhemmat sun juoda vaikka oot alaikäinen:o

    VastaaPoista
  11. Kuinka pitkään oot kirjottanu blogia ja miks aloit kirjottaa sitä?
    Parasta/huonointa bloggaamisessa?
    Lempi vaate?
    Paljo sul kuluu rahaa vaatteisii/kenkii/laukkuihin/asusteisiin kuukaudessa?

    VastaaPoista
  12. Jos saisit muuttaa itsessäsi jonkin asian, mikä se olisi?
    Paras muistosi ikinä?
    Mikä on unelma ammattisi?
    Mitkä on 3 tärkeintä piirrettä mitkä täytyy löytyä kavereista?
    Paras leffa?
    Kesä vs. talvi?
    Mustikat vs. vadelmat?
    Cola vs. pepsi?
    GT vs. h&m?
    Rotat vs. hiiret?
    Pizza vs. hampurilainen?
    Lukio vs. peruskoulu?

    VastaaPoista
  13. Millaisista elokuvista pidät?
    Millainen kännykkä sinulla on?
    Millaisista kirjoista pidät?
    Tavoitteesi ratsastajana?
    Haluaisitko lähteä töille ulkomaille jonnekin tallille?
    Jos et asuisi Suomessa, missä haluaisit asua?
    Oletko vieraillut paljon muissa maissa?
    Pidätkö sateesta?
    Heitätkö aikaisin talviturkin?
    Pidätkö kesäilloista?
    Mikä on kesässä inhottavinta?
    Miksi kirjoitat blogia?
    Haluaisitko olla kuuluisa?
    Oletko koskaan unelmoinut olevasi hevoskuiskaaja?
    Tykkäätkö maastoilla, kerro miksi?
    Millaisen talon haluaisit?
    Millaisista asuinalueista pidät?
    Menetkö myöhään nukkumaan?
    Oletko paljon koneella?

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Minkä takia opiskelet merkonomiksi, jos haluaisit olla kosmetologi?
    Mitä koulua käyt?
    Kuka sun kavereista tuli sun kanssa samaan kouluun?
    Ootko tutustunut uusiin ihmisiin hyvin?

    VastaaPoista
  16. Ootko omasta mielestäs kaunis?
    Mikä luonteenpiirre ihmisissä ärsyttää eniten?
    Onko sulla hyvät välit sun perheen kanssa?
    Missä haluaisit asua tällä hetkellä?
    Mitä mieltä oot mautoista?
    Suosikkiblogi?
    Ootko usein riidoissa jonkun kanssa?

    VastaaPoista