6/16/2013

GRILLING AND CHILLING WITH FRIENDS

IMG_2813JEEEEEIMG_2821josnysitIMG_2841
Niinkuin viimepostauksessa tulinkin maininneeksi, vietettiin tyttöjen (ja tietenkin Timpan!) kesken alkuviikosta iltaa meillä grillailun ja herkuttelun merkeissä! Tuntui, että ruokaa oli vähän liikaakin meille, mutta loppujen lopuksi lautaset oli miltei tyhjillään, onneksi. Kaiken kaikkiaan ilta meni kivasti syödessä ja musiikkia kuunnellessa (mm. TÄTÄ ja TÄTÄ), ja tietenkin tulevia festareita fiilistellessä! Just täntapaset illat ystävien kesken on kyllä parasta piristystä tylsän viikon keskellä.

Äiti ja isi oli viikonlopun koirien kanssa Sappeella mökkeilemässä, ja kummasti mä sain kuin sainkin pidettyä meidän kodin aikalailla kodin näköisenä, huomioon ottaen mun isoveljen, joka ei siisteyden eteen tehnyt kyllä yhtään mitään. Vaikka olikin ihanaa olla omassa rauhassa ja tehdä itse just sitä ruokaa mitä mieli tekee, oli ihanaa, että äiti ja isi ja tietenkin noi hauvatkin tuli kotiin! Sofilla oli alkanu ekat juoksut perjantaina, enkä tunnistanut sitä samaksi koiraksi enää tänään. Pikkunen oli niin vaisu ja ihmeissään, luultavasti osaks myös masukivun takia :-( Koirattoman viikonlopun aikana tuli kyllä huomattua jälleenkerran, etten ikinä pystyisi elämään ilman koiria. Tuntui niin kuolleelta ja hiljaiselta koko koti. Onko muut koiranomistajat huomannut ikinä samaa...? 

4 kommenttia:

  1. kivoja kuvia :) ja mulla on ihan sama jos oon vaikka päivänkin ilman meidän koiraa, tuntuu jotenkin tosi oudolta :D!

    VastaaPoista
  2. kiva postaus! joo iteki oon huomannu, että ykski päivä ilman koiraa tuntuu tosi tyhjältä !:D

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus! Pakko kysyy vaan että miten sait tost juustosta ton näkösen ku grillasit? Itellä se valus sinne ritilöiden väliin :D

    VastaaPoista
  4. hei tää ei liity tähän postaukseen, mutta millasia koulukamuja sulla on?:) ootko löytäny helposti niitä, tai onko ne sun "tyylisiä".(haahah tyhmä kysymy) Oon ite menossa uuteen kouluun ihan yksin,enkä tunne sieltä ketään. Kun muistelin, että joskus kerroit meneväs ilman kamuja uuteen kouluun. oot törkeen kaunis<3!!

    VastaaPoista